Myyntitykit valmistuivat

Kollegani Mr Sharma (toinen vasemmalta) ja seitsemän uutta sairaalaesittelijää, valmiina tapaamaan Chennain alueella vastaanottoa pitävät lääkärit.

Kahdeksasta koulutettavasta sairaalamyyntitykistä seitsemän läpäisi valmennuskurssin. Yksi kahdeksasta totesi sairaala-alan liian hankalaksi ja lopetti. Kaikilla on aikaisempaa tuote-esittelijäkokemusta parista vuodesta yli kahteenkymmeneen vuoteen, mutta kenelläkään ei ollut sairaalakokemusta.

Minut onneksi vapautettiin luennoimisesta koska useimpina päivinä saatiin joku sairaalassa vastaanottoa pitävä lääkäri kertomaan erikoisalastaan. Lääkäreille oli kerrottu yhtä huolettomasti kuin minullekin mitä heiltä odotettiin, ja he, kuten minäkin, aloittivat aivan liian korkealentoisesti esityksensä. Onneksi kaikki lääkärit ovat oppineet näkemään milloin potilas ei kertakaikkiaan ymmärrä mistä on kyse. Tuote-esittelijöitä voi tässä tapauksessa pitää potilaina joten kaikki lääkärit lopulta puhuivat vain ymmärrettävistä asioista.  Mr.Sharma, minun lisäkseni toinen markkinointiosaston johtajista, veti kurssin kunniakkaasti läpi. Niin lempeä ja viisas kuin hän ihmisenä onkin, opettajana hänestä tuli intialaiseen tapaan ulkolukuun uskova vaativa tyranni. Jokapäiväiset kirjalliset kokeet arvosteltiin kovalla kädellä ja jokaisen suoritus ruodittiin. “Sait vain 6 pistettä kymmenestä. Eilen sait 9/10. Miksi et osannut, etkö tajunnut?”

Perjantaina kävimme joukolla kuuntelemassa kavereiden esitykset. Kaikki olivat harjoitelleet viiden minuutin myyntipuheen joka on tarkoitus esittää lääkäreille. Kaikki olivat harjoitelleet sen ulkoa ja se kuulosti siltä että se on opeteltu ulkoa eikä ihan kaikkea vielä muisteta. Hauki on kala, hauki on kala, hauki on…on…on … kala.

Joku seisoi tikkusuorana kädet sivulla ja paukutti armeijamaiseen sävyyn hyvin pelottavasti Mehtan sairaalan erikoisaloista. Jos olisin lääkäri joka joutuu kuuntelemaan moista, pakenisin paikalta enkä lähettäisi yhtään pienokaista Mehtan sairaalaan. Mehtan sairaala tunnetaan nimenomaan Chennain parhaimpana lastensairaalana. Toisilla kädet vispasivat kuin tuulilasinpyyhkijät – navan kohdalta molemmile sivuille ja takaisin, eteen, sivulle, eteen, sivulle, tik-tak-tik-tak. Mikko väitti että tämä maneeri opetetaan Intiassa esiintymistaidon kurssilla ja tapa on kieltämättä laajalle levinnyt. Esiintyessähän kädet on ongelma, jotenkin pitäisi olla luontevan näköinen käsiensä kanssa.

Jouduin tukalaan tilanteeseen kun minulta kysyttiin lääkärin arviota esityksistä… Ainoa mitä tällöin voi sanoa, on että länsimaalaisena on tavattoman vaikea arvioida intialaisen mittapuun mukaan, mutta että näin täysin länsimaalaisena kallistun kyllä enemmän keskustelevaan sävyyn ja että minusta on myös mukavaa jos hymyillään. Tämä aiheutti hieman hämmennystä koska tuota pelottavaa kapiaiskaveria oli juuri kovasti kehuttu.

Olen oikeasti etuoikeutettu kun näen ja koen kaikkea tätä intiaa mitä olen tähän mennessä nähnyt ja kokenut.