Hiekkadyynit ja autiomaat

Pääsiäisena Tharin autiomaa Intian Rajasthanissa, Vappuna Dubain dyynit. Seuraavaksi Sahara?

Maastoautoja tuolla kaukana dyyneillä. Tilaa on vaikka kuinka paljon. Ja kaikki nuo renkaiden jäljet on hillittömän maasturicruisailun jäljiltä!

Varmasti kaikki emiraattilaiset harrastavat dyynejä. Autiomaa pöllysi muutenkin ja etenkin kun kymmenet ja sadat nelivetomaasturit kaahasivat dyyneja ylös ja alas. Niin mekin. Olimme Jeeppi-safarilla. Rajasthanissa katsottiin eläimiä, täällä otettiin dyynejä kuten purjeveneellä aaltoja. Scopoderm-matkapahoinvointitarraa ei tullut korvan taakse, mutta onneksi ei keikuttu tuntikausia hiekoilla ja aina löytyi horisontti johon saatoin katsoa. Se oli kuin veneessä isojen aaltojen keskellä. Auton renkaat oli tyhjähköt ja hiekka upottaa, meno oli pehmeätä ja huhhuh kuinka huimaa!

Turistit kokoontuivat korkean dyynin huipulle ja halukkaat hiekkalautailivat... miten sen muuten sanoisi... lumilautailua hiekassa. Monoja ei sentään, paljaat jalat remmeillä kiinni lautaan ja menoksi. Jos yritti snobbailla ja tehdä käännöksiä, heti teki kuperkeikan hiekka pöllyten. Liian loiva mäki käännöksiin, liian löysät siteet.

Mikko hiekkalaudalla. Ja vielä pystyssä, mutta myönnetään, teki komeita kuperkeikkoja.

Täällä ei ollut hiihtohissiä joten mäki oli kiivettävä ylös. ... 40C kuumuudessa. Mutta tätä harrastettiin onneksi illansuussa siten että hiekka ei enää polttanut ja saattoi olla paljain jaloin.

Sitten aavikolle beduiinikylään. Sellaisia ne todella ovat, risuista kyhätyt seinät ja aidat, mattoja hiekan päällä lattiaksi, kankaita ripustettu seinälle hiekalta suojaamaan. Hiekkaa on joka paikassa. Silmiä kirveli. Meitä oli toista sataa turistia, istuimme maassa tyynyjen päällä ja söimme buffet-aterian ja katsoimme napatanssiesityksen. Hyvä tunnelma, arabimusiikki soi ja kovaa. Meteli oli tosiaan kuin Vappuna ja nyt oli Vappu.

Illallinen autiomaassa beduiinitapaan. Tosin aika mittava määrä turisteja!

Istuimme samassa pöydässä Lontoossa asuvan kanadalais-marokkolaisen avioparin ja Bahrainissa asuvan mumbailaisen intialaispariskunnan kanssa. Ja me Chennaissa asuva suomalaispariskunta. Asuuko kukaan enää omassa maassaan? Maailma on täynnä kansainvälisiä perheitä ja pariskuntia.

Illallisen jälkeen porukka lähti hotelleihinsa. Meitä jäi 15 reipasta tai hullua yöpymään beduiinitelttoihin. Generaattorit sammuivat kello 22.30 ja sen jälkeen oli pimeätä. Puolikas kuu ei ollut kovin kirkas, mutta tähtiä oli paljon. Hyvä silti ettei tarvinnut suunnistaa mihinkään. En löytänyt edes Pohjantähteä.

Nukuin täällä. Avoin seinä toi vilvoittavan tuulen ja samalla hiekkaa, jolta ei autiomaassa voi välttyä mitenkään.

Nukuimme avoimessa katoksessa hiekalla täytettyjen patjojen päällä. Makuupussit oli varalla, mutta ei niitä kyllä tarvinnut. Yö ei viilentynyt kuin hiukan alle 30C asteeseen. Remuavat norjalaisopiskelijat herättivät minut kolmen aikaan yöllä kun menivät omaan katokseensa siskonpetiin nukkumaan ja sammahtivat heti. Niinhän ne norjalaiset tekee.

Silloin kuulin hyttysen ininää. Hätkähdin kauhusta. Onko Dubaissa malariaa! Söimme kaksi vuotta malarianestolääkettä ja Chennaihin muuttaessa lopetimme sen, Intiassa kun ei Bangaloren eteläpuolella ole malariaa. Mutta Dubai?? Kohtalon ivaa jos tunnollisen malariaprofylaksian lopetettuamme saamme lomaviikonloppumme aikana malarian! Löysin repusta pienen ensiapu-hyttysgeelin ja voitelin paljaat jalkani ja kasvoni sillä ja loput levitin nukkuvalle Mikolle. Sen jälkeen keskityin kuuntelemaan onko ennemmänkin hyttysiä. Oli. Yritin olla makuupussin sisällä ja peitellä Mikonkin, mutta eihän sitä kuumutta kestänyt. Oli ihan hiljaista. Välillä tuulenpuuska vilvoitti mutta heitti samalla hiekkaa silmille vaikka telttakylämme oli hiekkasuojattu aitakyhäelmillä.

Oikeastaan taisin nukkua aika huonosti. Malaria vainosi unissakin. Mikko kuorsasi. Norjalaiset olivat aivan tainnoksissa ja se Bahrainissa asuva intialaispariskuntakin oli hiljaa. Lähdin kävelylle. Äääh... onkohan täällä skorpioneja! Ei ole taskulamppua... en taidakaan kävellä. Takaisin petiin malariauneksintaan.

Aurinko nousee beduiinikylämme takaa, kohta on taas kuuma ja hiekka polttavaa.

Aamu valkeni hieman ennen auringonnousua. Lähdin vaeltamaan leirin ulkopuolelle. Yksi norjalainen kiipesi toiselle dyynille, Mikko kolmannelle. Kantautui autojen ääntä - autiomaa on kuin meri, ääni kantaa kauas vaikkei mitään näy. Aurinko nousi, kuumuus samantien ja hiekka alkoi lämmetä. Vaatteet, hiukset, reppu, kaikki oli hiekassa. Ei haittaa. Nukuimme päivävaatteet päällä ja aamiaisen jälkeen menimme suoraan hotelliin suihkuun. Alan ymmärtää arabien pukeutumista. Kaapu, kauhtanat, huivit ja jopa burkat ovat näppäriä. Kun dyyneillä hiukankin kävi tuuli, kaipasi huivia peittämään kasvot. Hiekka tuli nenään ja suuhun, silmiä kirveli.

Hieno kokemus. Alkeellista mutta kamalan todellista. Sellaista elämä oli Emiraateissa vielä 1960-luvulla ja osin kai vieläkin. Vaikka kauppaa on käyty ammoisista ajoista asti, vasta öljy toi uskomattoman rikkauden ja pilvenpiirtäjien, ostoskeskusten, hotellien ja kaikkien kertakaikkiaan älyttömienkin ideoiden rakennusbuumin joka vieläkin jatkuu, osittain. Mutta hiekka ja dyynit ovat todellisia. Kun rahat loppuvat, kaikki hienous hautautuu hiekan sisään ja vain kamelit ja beduiinit jäävät jäljelle.
Dubaissa ei ole malariaa.