Vanhuksia kunnioitetaan

Jos jostain olen nauttinut niin Brasiliassa kuin Intiassakin, se on ikäihmisten kunnioittaminen! En oikeastaan pidä itseäni ylettömän vanhana. Tunnen olevani paljon nuorempi kuin miltä näytän, mutta en voi myöskään olla näkemättä iän tuomia muutoksia enkä siten kieltääkään ikääntymistäni.

Brasiliassa olin aina Dona Karina. Korvissani se kuulosti kauniilta vaikka tiesin että portugalinopettaja Ary oli määritellyt Mikolle Donaa käytettävän silloin kun puhutaan "ryppyisestä naisesta joka ei ole enää viehättävä". Sairaalaympäristössä olin tietenkin Doutora Karina.

Intiassa olen Madam. Ei Madam Kareena vaan pelkkä Madam. Joskus tietenkin Doctor Kareena. Töissä Dr. Mehtan sairaalassa Sam kysyi miten minua voi kutsua. Minusta Karina olisi ollut hyvä. Mutta vain Sam ja hänen isänsä sairaalan johtajina kutsuvat minua Karinaksi. Nuoremmat sanovat Madam ja loput Doctor Kareena. Kun minulle tilataan se ruoka tai kahvi kanttiinista, se tilataan Dr. Karinalle. Kanttiinin väki tietää olemassaoloni ja löytää minut vaikkei minulla ole edes maagista valkoista takkia. Tosin olen se talon ainoa olmin värinen työntekijä.

Tänään Dilip, joka on sairaalan johtaja ja Samin isä, täytti vuosia. Kukaan ei tiedä kuinka paljon mutta menee kyllä yli kuudenkympin. Ahtauduimme kaikki sinne tuuletusparvekkeelle jonne tuotiin suuri suklaakakku. Dilip on hyvin hiljainen mies ja ilmeisesti pakotettiin paikalle. Me sitten lauloimme "Happy Birthday to you, happy birthday to you, happy birthday dear Sir, happy birthday to you".

Ikää ja asemaa kunnioitetaan syvästi. Osaan itsekin jo puhua kotona pyörivälle henkilökunnalle "Saar - siis Sir joka on Mikko - needs lunch box for tomorrow". Olen muuttunut. En voi pukeutua minihameisiin enkä shortseihin enkä voi kuvitellakaan että kotiapulainen puhuttelisi minua etunimellä tai että minä keskustelisin kotiapulaisen kanssa Mikosta etunimeä käyttäen. Se vaan ei sovi.