Sairaalaruoka

Olen oikeastaan aina pitänyt sairaalaruoista. Ne maistuvat mauttomilta ja steriileiltä. Niin Suomessa kuin Brasiliassakin. Eikä ne niin maukkaita Amerikassakaan olleet. Mutta pidän niistä.

Intiassa ruoka ei ole mautonta, mutta ruokailu on erikoista. Dr. Mehtan sairaalan hallintoväki ei syö päiväpotilaiden ja vierailijoiden kanttiinissa vaan me tilaamme ruoan omaan rappuumme toiseen kerrokseen ja syömme jonkinlaisella tuuletusparvekkeella vailla minkäänlaista ylellisyyttä. Alussa kysyin enkö voisi itse käydä hakemassa ruokaani ja kahviani alhaalta kanttiinista koska olisi mukava hieman kävellä, mutta ajatuksenkulkuani ei yksinkertaisesti ymmärretty. Viisi ihmistä tarjoutui heti soittamaan puolestani kanttiiniin ja tilaamaan minulle kahvin. Kukaan ei kertakaikkiaan ymmärtänyt mitä ihmeen ideaa on siinä että tohtori kulkee kanttiiniin hakemaan kahvia kun kanttiinin henkilökunta on sitä varten että he kiikuttavat kahvit, teet ja ruoat hallinto-osastolle. Lääkäri pysyköön lestissään.

Työetuihin kuuluu kaksi kuppia teetä päivässä, lopuista juomista pitää maksaa. Tee on täällä makeata, joulumaustettua; puolet teetä, puolet kuumaa maitoa. Pidän siitä. Samoin kahvi on tosi hyvää ja kuten tee, sekin on makeata ja puolet on kuumaa maitoa. Kahvi maksaa sairaalahinnoilla 8 senttiä. Ekspattien suosimissa puutarhakahviloissa kuten Amethystissa ja Anokhissa sama kahvi on jo 75 senttiä.

Suurin osa työtovereistani tuo eväät kotoa. Pönttömäiseen lämpölaukkuun on pinottu päällekäin kolme pientä teräskippoa joista paljastuu riisiä ja kaksi erilaista mössöä. Käsittääkseni kaikilla on kasvismössöjä, vaikka lihan- ja kalansyöjiä on varmasti puolet Chennain asukkaista. Kana ja lammas ovat hyvin suosittuja, vain nautaa ei täällä saa. McDonaldsissakin on vain kana-, lammas- ja vihanneshampurilaisia. Lisäksi Chennaissa on runsaasti erilaisia kaloja ja mereneläviä joista valmistetaan herkullisia ruokia. Täällä olen oppinut myös termin "non-veg". Buffet-ateriat ovat Intiassa, kuten Brasiliassakin, suosittuja ja aina on erikseen "veg"- ja "non-veg"-ruoat.

Ruokaillessa otetaan kokkare riisiä oikeaan käteen ja sillä kauhotaan sitä mössöä ja syödään. Ruokailu käsin on hyvin siistiä ja taitavaa, vaikka ajatuksena riisin ja kastikkeen syöminen oikean käden sormilla tuntuu mahdottomalta. Minusta ei ole siihen. Minun pitäisi luultavasti vaihtaa kaikki vaatteet sormiruokailun jälkeen. Käytän kyllä haarukkaa ja veistä yhtä taitavasti kuin täkäläiset sormiaan. Tänään tilasin päivän kasvisriisiannoksen raita-jugurttikastikkeen kanssa. Tilaukseni tuotiin työpöydälleni tuota pikaa. Riisi oli kääritty muovikelmuun, joka oli sanomalehteen kääritty ettei jäähtyisi. Jugurttikastike oli pienessä muovipussissa.
- "Voi, tarvitsen lusikan!" ja täti lähti hakemaan ja tuli pian pienen muovilusikan kanssa ja pyysi maksua ruoasta.
- "Voi, minulla ei ole tasarahaa 25 rupiaa (37 senttiä), on vain sata rupiaa" . Täti lähti taas alas kanttiiniin. Menin parvekkeelle syömään jonne kanttiinin täti kiikutti vaihtorahani. Rahoja ei voi jättää lojumaan työpöydälle. Minun erittäin herkullinen vihannesriisilounaani siis vaati kanttiinin tädiltä kolme käyntiä.

Ja sitten ihmetellään kun intialaiset lihovat. Ja että Intia on vuonna 2015 maailman diabeteskeskus. Diabetes lisääntyy räjähdysmäisesti. Intialaiset lihovat kun eivät liiku. Minäkin suunnittelen erilaisten liikuntaohjelmien markkinointia asiakkaille, samalla kun olen itse käytännössä lopettanut kaiken liikkumisen. Toivon todella että Mikko eilen läpäisi viimeisen testinsä pyrkiessään legendaariseen Madras Clubiin ja pääsisimme vihdoin Madras Clubin vehreälle lenkkipolulle, juuri uusittuun kuntosaliin ja suureen uima-altaaseen.