Ensimmäinen vieras

Sunnuntaiaamuna Pia tuli ja lähti pois perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kuuteen päivään mahtui niin paljon ohjelmaa että sitä voi nyt vain ihmetellä.

Tulopäivänä kiersimme Chennaita. Kävimme Amethystissä lounaalla. Katsoimme Fort Georgen museon joka vie ajatukset varhaiselle 50-luvulle. Se näyttää kuin olisi jäänyt siihen kuntoon millaiseksi britit sen jättivät Intian itsenäistyessa 1947. Tai tuo mieleen jopa kuningatar Victorian, Intian keisarinnan, ajan 1800-luvun lopulta. Kuljimme Marina Beachin hiekassa, seisoimme auringossa ja katsoimme merta kuten intialaiset. Tyttären 10.5 tunnin aikaeroväsymystä uhmaten söimme illallisen Raintree-hotellissa, vaikka Pia ei varmasti muista mitä söi.

Maanantaina lähdimme Pondicherryyn. Pondyyn ajaa kolme tuntia Chennaista ja se on Chennain tavoin Bengalin lahden rantakaupunki. Mutta toisin kuin Pondycherrya, kukaan ei väitä Chennaita Idän Ranskan Rivieraksi. Nykyään tuo nimitys ei oikein istu Pondyynkaan, tai ehkä Rivierakin on rapistunut ja rähjäinen. Ranska luopui Pondysta 1954, ja ranskalaisten 300-vuotinen hallinta näkyy välimerellisinä, osin kunnostettuina huviloina, katujen nimissä ja ranskalaisten turistien suurena määränä. Yövyimme tunnelmallisessa Hotel du Parc'issa, yhdessä näistä vanhoista villoista, kävelimme rannalla ja ihmettelimme kaupunkia, jonka oikeastaan olisi pitänyt maksaa meille siitä että toimme Pian sinne. Pia pitkine punaisine hiuksineen oli monelle luultavasti Tamil Nadun eksoottisin ilmestys ja Pia hymyilee kymmenissä intialaisturistien ottamissa valokuvissa.

Pia Mahatma Gandhin muistomerkillä Pondicherryn rannalla valokuvattavana.

Näimme Mamallapuramin kallioon tuhat vuotta sitten hakatut Pallava-kuningaskunnan temppelit ja kävimme Aurovillen ihanneyhteisöä ihmettelemässä. Olimme kuvitelleet kokevamme aidon hippikulttuurin - huumeita, rauhaa ja rakkautta - mutta Auroville oli kovin järjestäytynyt. Itse asiassa suunnaton "Äidin" ja Sri Aurobindon palvonta hämmensi. Intialainen Sri Aurobindo ja ranskalainen mystikko-taiteilija "Mother" pohtivat 1920-luvulta alkaen ihmiskunnan henkistä yhteyttä ja guru Srin kuoltua Äiti perusti Pondyn liepeille 1968 ihanneyhteiskunnan, joka varmaan kukoisti silloisena hippiaikana. Suunnitellun 50,000 asukkaan yhteisössä on nykyään pari tuhatta asukasta ja laumoittain turisteja kuten me.

Keskiviikko oli rauhallinen päivä. Mikko meni töihin ja me kävimme Pian kanssa joogassa. Guruni Viji antoi Pialle joogaohjeet ja nauroivat yhdessä minun totiselle tavalle harjoittaa joogaa... on kamalan vaikeata rentoutua hengittämään jos mieltää joogan jumpaksi. Lounaan nautimme Anokhin puutarhakahvilassa ja jatkoimme T.Nagariin Nallin silkkikauppaan ja silkkien kanssa Arshiyan ompelimoon ja vielä illallinen Kabul-ravintolassa.

Little Lambs Schoolissa. Koulun käytävät ovat katettua terassia, koulun pihan on hiekkapölyinen paahtavan kuuma kenttä. Intialaisessa koulussa liikunta ja välitunnit ovat miltei unohdettuja kun painotus on koviin lukuaineisiin ja menestymiseen. Ruotsalaisuus näkyy Little Lambs Schoolissa välitunteina. Vähän väliä lapsia juoksutetaan pihalla, on leikkiä ja riemua ja riehuntaa. Ja lapset nauravat ja pitävät meteliä!

Koko torstain olimme Little Lamb Schoolissa. Ruotsalainen Maria-opettaja tuli miehensä työn vuoksi Chennaihin 1993 ja päätyi 10 vuotta sitten perustamaan koulun varattomille 5-13-vuotiaille lapsille. Koulussa on paljon vapaaehtoisia ja minäkin olen ollut siellä koululääkärinä. Pia luki ja leikki lasten kanssa, minulle tuli pieniä potilaita ja koulun jälkeen vierailimme kahden veljeksen vaatimattomassa kotimökissä ja tapasimme heidän äitinsä.

Laturitehtaassa kaikilla pitää olla valkoiset takit päällä staattisen sähkön estämiseksi. Operaattoritytöt kerääntyivät välittömästi seisomaan Pian viereen kun näkivät Mikon ottavan kameran esiin.

Perjantai oli jo oikeastaan jo Pian lähtöpäivä. Lähdimme Mikon matkaan kello 7. Laturitehtaassa oli taas katsomista ja ainakin laturitehtaan operaattorit katsoivat Pian punaisia hiuksia. Kiirehdimme Kancheepuramiin Hand-in-Hand-toimistoon. Organisaatio pyrkii vähentämään lasten työntekoa opettamalla vanhemmille että lasten on parempi käydä koulua. Kävimme tällaisessa koulussa jossa pojat näyttivät mitä olivat oppineet joka-aamuisella jooga-tunnillaan, miten kirjoittaminen ja matematiikka sujuu.

Leipomossa pikkuleivät pakataan lattialla istuen pieniin pusseihin. Intiassa joka paikassa näkee ihmisiä istumassa lattialla ja maassa. Ruokakaupassakin on aina työntekijöitä istumassa lattialla lajittelemassa hyllytavaraa ja asiakkaat hyppelevät työntekijöiden ja tavaroiden yli ja vierestä.

Näimme terveysaseman ja apteekin, Hand-in-Handin lainalla perustetun leipomon ja ompelimon ja vierailimme yhdessä organisaation tukemista kylistä.

Lehmänlannasta tehdään vermikompostoimalla hyvää, puhtaan maan hajuista multaa omaan käyttöön ja etenkin myyntiin. Tämä on yksi monista uusista mikrolainoilla aloitetuista yksityisyrityksistä joihin maalaiskylien köyhiä naisia kannustetaan ryhtymään. Ympäristöaineiden opiskelija ei pelkää käsien likaantumista.

Kylän lapsia leikkikoulunsa edustalla. Lapset ovat alkuun tosi tiukkailmeisiä. Intialaisilla tuntuu muutenkin olevan tapana asettautua valokuvatessa jäykkiin riveihin katsomaan vakavasti suoraan kameraan.

Alkujäykkyyttä jaksetaan vain hetki. Kohta lapset riehuvat, nauravat ja leikkivät kuten kaikki lapset tekevät.

Ruotsalaisalkuinen Hand-in-Hand on kasvanut 2,300 työntekijän organisaatioksi. Lisäksi on osa-aikaisia opettajia ja tuhansia intialaisia vapaaehtoisia. Salcomp tukee järjestöä kokoonsa nähden mittavasti. Parasta kehitysaputyötä on kuitenkin työn antaminen. Salcomp työllistää 1,500 operaattoria, kaikki nuoria naisia joiden asema on työn myötä radikaalisti muuttunut. Vähäpätöisestä tytöstä on tullut köyhän perheen pääelättäjä! Ilman tätä tyttöä perhe ei pärjäisikään! Maassa jossa tyttövauvoja edelleen abortoidaan, hyljeksitään, hylätään, jopa tapetaan.

Haimme vielä ompelijalta Pialle tehdyt hameet ja kävimme illallisella. Kuten Pian tulopäivänä, myös lähtöpäivänä olimme Raintreessä, nyt hotellin kattoravintolassa. Ilma oli vielä kahdeksalta illalla kuuma ja kostea, niin kostea että melkein kastui, melkein kuin Amazonin sademetsän syvyydessä. Chennai on siirtynyt kesään kuukauden etuajassa. Päivälämpötilat kipuavat nyt 35 asteeseen nousten vähitellen toukokuisiin 45 asteen huippulukemiin.

Babu ajoi meidät kaikki lentokentälle. Chennain kenttä ei koskaan hiljene. Useimmat ulkomaan lennot lähtevät yöllä. Pia lähti Dubain kautta New Yorkiin ja Montrealiin kello 3.30 lauantaiaamuna. Voi kuinka koti oli tyhjä ja autio kun palasimme yölliseltä lentokentältä. Ja tänään olemme vain ihmetelleet mitä sitä oikein tekisi.