Kerrostalossa tapahtuu

Luultavasti otsikko antaa väärän kuvan mitä aion kirjoittaa. Tai en tiedä mitä aion kirjoittaa, joten ollaan kaikki hetki jännityksessä.

Ostimme Töölön asuntomme kun asuimme Brasiliassa emmekä nähneet asuntoa ennenkuin kaupat oli tehty. Netistä näki kuvia ja ystävämme Maija (Kodistus Oy) on hyvin luotettava kiinteistö- ja korjausalalla ja käytännössä valikoi meille kodin. Talo on rakennettu vuonna 1928, huoneet ovat kolme metriä korkeat ja seinät vaikuttavat olevan puolisen metriä paksut. Hyvin jykevää.

Olemme todella viihtyneet asunnossa. Paikka on loistava, asunto on mitä parhain yhden tai kahden hengen perheelle, kävelymatka keskustaan, lähikauppa kadun toisella puolella, käytännössä aina auki oleva Kampin ostoskeskuksen erinomainen K-Market 10 minuutin kävelymatkan päässä, Stockan Herkkuun kävelee 15-20 minuuttia. Museokadulla Runeberginkadun toisella puolella on Anton&Anton-luomukauppa josta saa tuoretta lihaa ja kalaa. Mainioita kuha- ja ahvenfileitä, herkullista naudanmaksaa, tuorepestoa, maukasta leipää - kaikkea sellaista mitä Alepan tai Siwan valikoimiin ei vakiona kuulu. Joten en todellakaan valita.

Kaikki aina kysyvät eikö keskustassa ole meluisaa. Ratikka kulkee olohuoneen ikkunan alla ja Caloniuksenkatu on vilkasliikenteinen koska se on väylä idästä länteen ja päinvastoin ajaville. Siis jatkumo esimerkiksi Länsiväylältä Lahdentielle. Ruuhka-ajat ovat kuitenkin niin lyhyet ja huomaamattomat Suomessa etten ole havainnut ongelmaa. Hyveellisenä kansalaisena haluan antaa satunnaisille lapsille esimerkin liikennesääntöjen noudattamisesta joten olen äärettömän tarkka noudattamaan jalankulkijoiden liikennevaloja, seison odottamassa vihreän valon vaihtumista vaikka yhtään ihmistä tai autoa ei ole näkyvissä. Silti teen hirveän rikkeen miltei päivittäin ylittämällä kauppakassi kädessä Caloniuksenkadun mistä sattuu. Kun kauppa on niin lähellä ettei viitsi takkia päälle laittaa, ei viitsi odottaa liikennevaloissakaan. Se on väärin ja myönnän sen. Toivon että lasten vanhemmat kasvattavat lapsensa noudattamaan liikennesääntöjä huolimatta minun ja monen muun holtittomasta Caloniuksenkadun ylittämisestä.

Siis liikenteen meteli ei kuulu sisälle. Meteliä kuului kyllä kesällä kun ikkunat oli jatkuvasti auki. Korttelin talot muodostavat korkean kivimuurin jonka keskelle jäävät talojen aidoilla erotetut pihat. Olisi kiva että pihat olisivat yhteistä avointa tilaa, mutta miten lapset silloin voisivat tietää ketkä ovat vihollisia. Tai en tiedä onko tällaista kulttuuria enää. Omassa lapsuudessani naapuritalon lapset olivat aina vihollisia.

Viime kesä oli kuuma ja illat ja yöt lämpimiä. Ihmiset grillasivat sankoin joukoin pihoilla. Normaaliin suomalaiseet tapaan alku oli aina vaimea ja ihmiset puhuivat miltei kuiskaten, mutta mitä myöhäisempi yön hetki, sitä kimeämmät äänet, röhöisemmät naurut ja tyhmemmät jutut. Ne kaikuu hämmästyttävän hyvin jokaiseen asuntoon joita on satoja tässäkin meidän korttelissa. Heräsin usein mekkalaan ja kävin tuuletusparvekkeella joskus kello kaksi yöllä väijymässä missä niitä bileitä pidetään, mutta koska pihat on erotettu ja alue on laaja, en nähnyt edes minkä talon asukkaita syyttäisin melskaamisesta. Ennenvanhaan rapuissa oli sääntö ettei iltakymmenen jälkeen enää metelöidä.

Kun ikkunat on kiinni, ulkoa kuuluu vain roskien tyhjennyksen äänet. Roskat viedään ennen aamuseitsemää mutta eihän sitä tapahdu kuin pari kertaa viikossa eikä se ole ongelma. Hienoa että jätehuolto toimii luotettavasti!

Alakerran naapuri, iäkäs hammaslääkärileski, sanoo ettei meiltä kuulu koskaan mitään ääniä. Ehkä Anttikin oli hiljaa? Ajattelin että pitkäkyntisen koiran tepastelu kuuluisi, mutta toisaalta koira on niin laiska että se nukkuu soffalla pitkin päivää. Yläkerrasta meille ei kuulunut mitään. Kävi ilmi että siellä asui hyvin vanha ihminen joka ei päässyt viimeisinä vuosinaan liikkumaan ja hän nukkui pois alkuvuodesta. Asunto meni ajallaan myyntiin ja sinne muutti nelihenkinen lapsiperhe.

Nyt meille kuuluu meteliä! En muistanut että 1.5- ja 3-vuotiaat eivät kipitä kevein askelin vaan juoksevat kuin elefantit koko jalka tömähtäen lattiaan. En muistanut että pikkumukulat ulvovat palosireenin äänellä. En muistanut että nuorilla vanhemmilla on hyvin lyhyt pinna eivätkä he kotona toimi kuten neuvolassa ja Kaks Plus-lehdessä opetetaan - otetaan kiukutteleva lapsi tiukasti syliin, jutellaan rauhoittavasti ja kysytään lempeästi mikä lasta vaivaa.

En muista että meidän lapsille olisi pitänyt huutaa kurkku suorana, mutta ehkä niin on tullut tehtyä. Muistan kyllä nuorena äitinä yrittäneeni tuota sylissäpitoa ja rauhallista jutustelua, mutta lapsi hakkasi minua pikku nyrkeillään ja kiemurteli kuin käärme pois sylistä joten lempeyteni kaikkosi sen sileän tien. Lepertely loppui, ruokaakin piti tehdä, toinen pienokainen istuu potalla ja huutaa pyyhkimään peppua. Meillä suljettiin kiukuttelevia lapsia yksin lastenhuoneeseen mellastamaan ja ulvomaan. Kyllä siitä varmaan lähti ääntä joka kuului naapuriinkin. Kuten sekin kun puhkaisin Antin paiseen Päivänkilonkujan lastenhuoneessa avoimen ikkunan alla. "ÄITI, ÄLÄ VIILLÄ MUA!!!"

Totean siis että vanhoissakin kerrostaloissa asumisen äänet kuuluvat. Ei puhe eikä musiikki eikä televisio, ainoastaan huuto, kirkuminen, itku ja lattian tömähdykset. Ei se niin pahaa ole. On tosi kivaa että keskustassa asuu lapsia. Keskusta on mahtava paikka kasvaa ja elää. Jos saisin valita uudestaan, en olisi ikinä muuttanut Helsingistä Espooseen vaan meidänkin lapsemme olisivat syntyperäisiä helsinkiläisiä ja keskustan kasvatteja.

En ole lastenvihaaja, mutta myönnän avoimesti että jos saisin valita uudestaan, muuttaisin ylimpään kerrokseen.