Kävin lauantaina fillaroimassa ensimmäistä kertaa melkein kahteen kuukauteen - ensin Pirkko oli täällä, sitten sain flunssan, sitten satoi jatkuvasti, sitten oli jotain muuta. 60 kilometrin
lenkki meni yllättävän helposti ja menomatkan myötätuuli auttoi näköjään enemmän kuin paluumatkan vastatuuli, ainakin keskinopeus oli parempi kuin ennen.
Ei tästä lenkistä sen enempää, vaan fillaroinnistani yleensä. Olen vakuuttunut, että herätän enemmän huomiota fillarini kanssa kuin jos ajelisin tulipunaisella Ferrarilla. Liikennevaloissa joku aina kysyy paljonko fillarini maksoi (aikisemmin valehtelin 50% alakanttiin, nyt sanon etten enää muista), montako vaihdetta minulla on (joudun toistamaan pari kertaa ennenkuin uskovat korviaan, eihän 27 voi olla totta). Ajaessani ohittavat moottoripyöräilijät jäävät rinnalle kyselemään kuinka kovaa fillarillani pääsee, mihin menen ja - tietysti - paljonko fillari maksoi. Jos pysähdyn hetkeksi jollekin kojulle ostamaan juoman, pyörän ympärille kerääntyy hetkessä lauma autoriksakuskeja pällistelemaan pyörää, räpläämään vaihteita ja esittämään nuo standardikysymykset. Ohi ajavista henkilöautoista pursuu ikkunoista liuta lapsenpäitä, taas samat kysymykset ja ihmettelyt. Jos jätän pyörän mihinkään edes hetkeksi, voin olla varma, että vaihteita on räplätty niin, että ketjut putoavat paikaltaan jos lähden ajamaan ilman että korjaan oikean vaihteen. Ei se ole niin paha juttu, joku ojentaa minulle rätin käsien puhdistamista varten jo ennenkuin olen saanut ketjut takaisin paikalleen.
 |
| Tämä on muuten aikaisemmassa jutussa mainitsemani Anna Centennial Library, eli tuleva multi-super-special-lastensairaala |
 |
| ... ja tämä jollain aikaisemmalla fillariretkellä ottamani kuva entisestä uudesta osavaltioparlamenttirakennuksesta eli tulevasta multi-super-specialiteetti yleissairaalasta |
 |
| Parlamenttirakennuksen kupoli kuvattuna (teleobjektiivilla) parvekkeeltamme. Tuon kupolin purkutyöt ovat jo pitkällä - ilmeisesti parlamenttirakennuksen ja sairaalarakennuksen ero on siinä, että jälkimmäisessä ei ole kupolia |
5 kommenttia:
Intialainen politiikka on niin erikoista. Kun Jayalalithaa häviää ensi vaalit, uusi Chief Minister Stalin tekee lastensairaalasta taas kirjaston ja kaikki muut palautetaan paikalleen. Aina romutetaan melkein valmistuneet projektit tai kumotaan hyväksytyt suunnitelmat ja suunnitellaan uudet. Siksi ne tietkään ei koskaan ehdi valmistua ja siksi koko maa on yksi suuri tunkio. Kun mitään ei koskaan viimeistellä.
Ehkä joku niistä pyöräsi hartaista ihailijoista päättää myös siirtyä fillaristeiksi, ja niin autotungos lakkaa olemasta!
Onko pyöräilijä todella tuollainen harvinaisuus. Yleensähän pyorä on se liikenneväline joka hankitaan ensimmäisenä kun kulkuväline tulee taloon.
Pyöräilijä ei ole harvinaisuus, mutta Mikon pyörä on. Varmaan kuten Neuvostoliitossa muut autot kuin Ladat ja Volgat tai joku Itä-Saksassa Trabantin vieressä joku länsiauto. Mikon fillari ei ole Hero vaan italialainen tuontipyörä.
Kun olin Chennaissa, minäkin kävin katsomassa sitä pyörää. Siihen fillaroi samassa talossa asuva tyttö joka huokaili toivovansa samanlaista itselleen "tuollaisia pyöriä ei saa täältä".
Eikä vain pyörä ole erikoinen, vaan myöskin länsimainen ihminen pyörän selässä.
Lähetä kommentti