Parhaat mökkimuistot

Eilen tuli taas niitä häivähdyksiä menneisyydestä. Myrskyn jäljiltä kaatuneiden puiden siivoaminen on palkatulta metsurilta kesken ja liiterin edustalla on vielä suuret oksakasat. Siihen on helppo lykätä itse kaatamien puiden oksia poisvietäväksi, joten nyt siirryin oksasaksista sahaan. Mikko ei halua että käytän moottorisahaa - jota en vieläkään ole löytänyt - joten käytän ihan tavallista pokasahaa. Yhdenkin pihlajan kaatamisessa tällä tavalla on työtä eikä se mene niin nopeastikaan.

Karsittuani oksat kirveellä aloin sahata runkoa klapin mittaisiksi. Siinä muistui mieleen lapsuuden puutyötä. Ei meidän perhe koskaan ole kovin käytännöllistä sakkia ollut mutta kun mökkiä rakennettiin, lapsetkin laitettiin töihin. Tai menimmekö ihan omin haluin, sitä en muista. Muistan kaikki nuo rakennustyöt hauskana yhteisenä puuhailuna. Lapsuuden puuhailujen ansiosta tunnen joukon työkaluja, osaan käyttää vesuria, sahaa, rautakankea, viikatetta, siis muutakin kuin haravaa. Muistan taas uudelleen sen hyvän tunteen kun saa suuren kiven kangettua maasta, kun pitkästä puunrungosta syntyy halkoja ja klapit liiterin seinustalle halkopinoon, kun aurinko paistaa kohtaan joka aiemmin oli varjossa, kun muhkurainen polku saadaan kuriin pienillä rakennelmilla. Hyvin tyydyttävää.

On oikein että lapset ovat mukana auttamassa vanhempiaan työnteossa. Töitä on erilaisia, mutta mökeillä ja venehommissa ne ovat luontevia ja sopivan keveitä ja mielekkäitä lapselle. On kovin vaikea motivoida lapsia siivoamaan kaupungin kerrostaloasuntoa. Pölyn - jota ei ihan edes näe - pyyhkiminen ei tuo tekemisen mielekkyyden tunnetta, sitä että "katsokaa, minä osasin tehdä tämän ihan itse".

Tänä aamuna katson pihalle ja olen jotenkin erityisen tyytyväinen. Tuohon paistaa tälläkin hetkellä aurinko, minun ansiota kaikki!