Rukouksia

Anitha lähti kotiinsa mutta kääntyi ulko-ovella. "Madam, siellä on Pastori Johnson joka haluaa rukoilla". Sanoin etten tunne ketään sellaista mutta minun piti kuitenkin mennä ovelle. "Praise the Lord!" hihkaisi mies joka nousi raamattu kädessä vartijoiden pöydän äärestä. Mutisin vaimeasti "Praise the Lord" koska ajattelin että se on varmaan korrektia tässä tilanteessa. Pastori Johnson tuli luokseni ja sanoi rukoilevansa puolestani, laittoi silmät kiinni ja rukoili hiljaisella äänellä englanniksi pitkään ja hartaasti kaikkea mitä en ymmärtänyt.

Olin jotenkin kiikissä. En voinut paeta sisälle koska se tuntui liian epäkohteliaalta mutta en nyt halunnut itselleni erityistä rukoustakaan ventovieraalta etenkin kun en tiennyt onko kaikki ihan pyyteetöntä. Seisoin käsi ovenkahvassa ja vasta rukouksen lopussa huomasin että suuni oli edelleen auki siinä asennossa johon se oli kauhusta loksahtanut. Kun pastori avasi silmänsä, hymyilin kovasti ja kiitin ja kerroin etten ikävä kyllä kuulu hänen kirkkoonsa vaan olen hyvä luterilainen ja käyn vain Suomessa kirkossa. Pastori vastasi hymyillen jotain jonka käsitin niin että "se on parempi kuin että olisit juutalainen", mutta en ole varma asiasta.

Vaikka pastori seisoi hymyillen oven edessä edelleen, hivuttauduin sisään ja toivotin hyvää pääsiäistä. En oikeastaan tiedä voiko toivottaa hyvää pääsiäistä, sehän on kuitenkin hirvittävä kristillinen kärsimystapahtuma vaikka se huipentuukin ylösnousemukseen.

En antanut yhtään rahaa pastorille koska a) en tiennyt onko se soveliasta vai ei ja b) en halua että joku tulee ovelleni rukoilemaan syntejäni silloin kun en itse sitä halua ja c) en tunne itseäni tällä hetkellä esirukousta tarvitsevaksi syntiseksi vaan oikein hyväksi ihmiseksi.