Pieni paljasjalkainen kuivanlaiha sari-asuinen nainen jonka ikä voi olla mitä vain 25 ja 50 vuoden väliltä kasaa rakennustyömaalla punaisia tiiliä vaskooliin, asettaa sen päänsä päälle kantaen tiilet muurarille. Toinen nainen kaivaa laajakaistakaapelille ojaa samanlaisella vaskoolilla. Kuusivuotias tyttö kurta-kouluasussaan taluttaa pienempää koululaista, juoksevat päivittäistä koulumatkaansa vilkasliikenteisen kadun yli autojen tööttäillessä ympärillä. Jalkakäytävällä asuva suku kyykkii juomassa teetä, alastomilla pikkulapsilla päällä vain vatsan ympäri sidottu nauha jonka tarkoitus on suojata lasta kaikelta pahalta. Joku sukulaismies kykkii ponnistellen hieman syrjemmässä tarpeillaan.
Kuumaa, juoksevaa asfalttia levitetään kadulle. Naiset muovisissa varvassandaaleissaan menevät tasoittamaan sitä puisella lastalla. Jalat ovat polttavasta asfaltista saaneet viiden sentin kovan kerroksen ja näyttävät sen vuoksi epämuodostuneilta. Työnohjaaja on mies ja hänellä on tukevat kengät joita ei pilata hehkuvaan asfalttiin astumalla.
Katuviemärit ovat saastasta tukossa, joskus ne on puhdistettava. Lauma laihoja puolialastomia miehiä puurtaa avoimen viemärin reunalla. Muutama laskeutuu paljain jaloin ja paljain käsin viemäriin vaskooli mukanaan, kaivavat käsin viemäriä auki ja nostavat täyden haisevan vaskoolin kadulla oleville miehille tyhjennettäväksi. Siis minne? Kadulle, minne muualle.
Menen upouuteen Avenue Express-ostoskeskukseen, samanlaiseen jonka löytäisin Suomesta tai Amerikasta. Kaikki kansainväliset merkkikaupat, kahvilat, liukuportaat. Liukuportaat? Viisi pulleroista sariin pukeutunutta nuorta rouvaa on lähtenyt uutta ostoskeskusta ihmettelemään. Ilmiselvästi kukaan heistä ei koskaan ole käyttänyt liukuportaita. Yksi ei saa astuttua portaille, ei ehdi, porras liikkuu niin nopeasti. Lauma kireisiin farkkuihin ja avoimiin toppeihin puettuja lukiolaistyttöjä pöllähtää paikalle Gucci-aurinkolasit otsalla. He rientävät French Connection-kaupan edessä norkoavaan täysin länsimaisen näköisen nuoren miehen luokse ja vaihdetaan huolettomat poskisuudelmat. Maassa jossa pariskunnan, edes aviossa olevan, ei julkisesti ole soveliasta kulkea käsi kädessä.
Istun Gloria Jeans Cafe´ssa joka on ostoskeskuksen keskellä ja katson tätä kaikkea. Tämä on kaupungin kallein ostoskeskus jonne köyhillä ei ole mitään asiaa. Tänne ei haluta köyhiä. Silti katson näitä erilaisia ihmisiä jotka ovat kuin eri vuosikymmeniltä. Sariin ja kurtaan pukeutuneet näyttävät 1800-luvun alkuasukkailta länsimaisiin muotivetimiin pukeutuneiden rinnalla. Tässä ostoskeskuksessa länsitamineet ovat vallassa, toisin kuin Chennaissa muualla. Ja silti näen vuosikymmenten eron samanikäistenkin ihmisten välillä.
Vaskoolinkäyttäjät eivät tule elämänsä aikana istumaan autossa tai tekemään ostoksia ilmastoidussa ostoskeskuksessa. Ehkä heidän lapsensa tai ainakin lapsenlapset? Vaskoolinkäyttäjät ovat saastaisia, ei pelkästään työnsä vuoksi vaan kastittomuutensa vuoksi. Siksi he siellä viemäreissä ovat ja pysyvätkin. Kastijärjestelmää ei enää ole ja täälläkin julistetaan Mahatma Gandhin tavoin kaikkien olevan samanarvoisia. Silti, joka päivä me kaikki Intiassa asuvat näemme räikeän epätasa-arvon. Rikkaat rikastuvat monella tavalla, köyhillä ei ole mitään mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tai on sittenkin. Jotakuinkin jokainen vähänkin varoissaan oleva harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Hyvin rikkailla on kouluja ja sairaaloita osattomille, muuten annetaan ropoja kerjäläisille. Hyvää hyvyyttäänkö? Enpä usko. Hyvällä työllä lisätään hyvää karmaa joka takaa uudestisyntymisen parempaan elämään. Fariseuksia ihan Uuden Testamentin kaavan mukaan vaikka hinduja ollaankin!
Tekopyhyyttä ja hurskastelua on toki joka maassa, joka ihmisessä. Minussakin, kyllä minä sen myönnän. Mutta sen lisäksi minulla on tämä hankala luterilainen tai onko se ennemminkin suomalainen hyvinvointivaltiolainen sosiaalinen omatunto joka suuresti häiritsee elämääni Intiassa. Karmiva, jatkuva, räikeä, jokapäiväinen eriarvoisuus jolle en voi mitään ja jolle kukaan ei oikeasti tee mitään ahdistaa minua. Voin kovettaa itseni ja sulkea silmäni ja pärjään ihan hyvin. Voin käydä Little Lamb Schoolissa ja hoitaa lapsia joilla ei ole mitään, mutta teenkö senkin vain sosiaalisen omatuntoni rauhoittamiseksi? En minä tiedä.
En edes yritä väittää että Intiassa rikkaat ovat pahoja ja köyhät hyviä koska niin ei ole. Näin on vaan aina ollut ja näin on aina oleva. Kukin pysyy kastissaan. Kuten minäkin ilmeisen uutterassa luterilaisuudessani ja raivostun siitä ettei köyhät edes yritä. Miksei voi kerätä rahaa ja ostaa yhteistä lapiota ojankaivuuta varten? Miksi sitä risaista vaskoolia pitää käyttää? Miksi heitetään roskat kadulle tai jokiin ja järviin; niiden samea seisova vesi haisee kauas, houkuttaa rotat ja hyttyset levittämään tauteja joihin kuollaan ja samalla itketään ettei hallitus järjestä ketään siivoamaan paikkoja. Ja kärrätään taas uusi kuorma eläinten raatoja ja muovijätettä jokeen niin että oman hökkelin edusta on puhdas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti