Olen taas Manauksessa, keskellä sademetsää, Amazonilla. On omituista ajatella että asuin täällä kaksi vuotta. Olen hotellissa ja katson ikkunasta samaa näkymää joka aukeni parvekkeeltamme kahden vuoden ajan - Rio Negro, musta joki joka yhtyy tuolla hieman kauempana Solimõesiin muodostaen mahtavan Amazonin. Kotiparvekkeeltani näin joka päivä tämän hotellin josta nyt katson omaa entistä kotiani. Entisiä koteja on jo kertynyt aika tavalla.
Manaus on muuttunut ja silti sama. Manaus on Brasiliaa ja koko maa on minusta aina ollut villi, kesyttämätön, riehakas, hilpeä, kovaääninen, laulava, tanssiva, naurava, elämäniloinen, rajaton. Mutta eniten kesyttämätön. Alkuun pelkäsin sitä, nyt se tuntuu kodikkaalta. Brasilia on kaikessa Intian vastakohta. Intiasta minulle tulee mieleen synkkyys, kuolema, julmuus, epäoikeudenmukaisuus, köyhyys, kurjuus, egoismi. Adjektiivit jotka eivät tule Brasiliassa mieleen vaikka kaikkea tuota on täälläkin.
Ja siinä välissä Suomi, oma maani. Se on todella keskiarvo. Tasainen niin maastoltaan kuin luonteeltaan kuin ilmapiiriltään. Ihmiset ovat tasaisia ja rauhallisia. Ja silti sitä kaikkea hyvää ja huonoa on joka maassa.
Olimme viikonlopun viidakossa ratsastamassa. Ratsastimme pieniä polkuja, osittain sateen sortamia hiekkateitä. Oli upeata pysähtyä tauolle ja poimia puusta trooppisia hedelmiä, niitä joita ei tule ostettua kaupasta koska niiden syöminen kotona on niin sottaavaa. Yövyimme ratsastuksenopettaja Miguelin anopin vapaa-ajan ranchilla. Brasilialaiseen tapaan sinne tuli laajemminkin sukua. Jorge, voimalaitoksen CFO joka ratsasti kanssamme, oli pyytänyt oman sukunsa paikalle. Lapsia ja anoppeja ja äitejä. Pulinaa portugaliksi jonka olen aika tehokkaasti jo unohtanut mutta hiljalleen se tulee taas. Illalla kaksi trubaduuria soittamassa ja laulamassa gaucho-lauluja, brasilialaista country-musiikkia. Ja paljon ruokaa. Sunnuntaina takaisin, sateen vuoksi pääsimme lähtemään vasta iltapäivällä. Hyvä matka!
Vien Mikon tehtaalle ja sen jälkeen ajelen etsien omia paikkojani. Eilen eksyin, tänään menee paremmin. Liikenne alkoi käydä tutummaksi ja osasin puikkelehtia kuten ennen. Intiaan verrattuna liikenne on helppoa, mopoja on paljon vähemmän, kolmipyöräisia autorikshoja ei lainkaan kuten ei eläimiäkään. Ja jos täällä asuessani luulin jalankulkijoiden aiheuttavan vaaratilanteita, huomaan nyt olleeni väärässä. Intiassa jalankulkijalla on kaiketi niin monta jumalaa ettei liikenteen seassa kävely pelota - Brasilia on kristitty maa ja kaikilla on vain yksi elämä ja yksi jumala. Kaikki riippuu ihan siitä mihin mitäkin vertaa.
On meditatiivista olla Manauksessa. Brasilia on hieno maa ja brasilialaiset mahdottomuudessaan aivan loistokansaa. En silti kaipaa kaukaiseen, sademetsän ympäröimään Manaukseen, mutta eteläiset osat Brasiliaa ovat asia erikseen...
4 kommenttia:
Ihminen alkaa katua, ettei elämänsä aikana joutunut Brasiliaan
- luultavasti sielläkin on kai täytynyt elää, että tajuaa tuon kaiken positiivisen. Ja pitää olla noita vertailukohteita.
En ole varma onko lyhyet käynnit jossain maassa se mikä antaa perspektiiviä. Arki tuo sen ainakin takuuvarmasti. Täytyy olla kiitollinen että koko meidän perhe on saanut tämän mahdollisuuden viettää arkiaikaa näissä erikoisissakin maissa. Kyllä se avartaa näkemystä ja huomaa hyviä puolia siellä missä toiset näkee vain valittamisen aihetta.
Usein lyhyet käynnit ovat johonkin lomakohteeseen ja silloin (yleensä) mikä tahansa maa vaikuttaa paremmalta kuin se oikeasti on.
Esimerkiksi vaikka Amerikassa ihmiset käyvät New Yorkissa tai ehkä Los Angelesissa. Käyvät jossain museossa, central parkissa, syövät hyvissä ravintoloissa ja käyvät katsomassa musikaalia. Turisti ei lomansa aikana huomaa, että kukaan ei juo vesijohtovettä suoraan hanasta, vaan filtterin kautta. Turisti ei koe puutteellista sosiaaliturvaa tai pelkoa siitä, että seuraavan vuoden sairausvakuutusmaksut ovat kymmenkertaiset.
Brasilia oli kyllä turistin näkökulmasta kiva maa ja ihmiset mukavia. Uskon että on harvinaista, että maa on noin miellyttävä sekä siellä asuneen, että turistin näkökulmasta.
Ihan totta, lomalla näkee aina kerman eikä sitä mitä elämä oikeasti on. Brasilia ei tosiaan ole paratiisi, mutta ainakin Intiaan verrattuna helpompi maa. Iloisuus ja positiivisuus on jotenkin tarttuvaa. Elämän tarkoitus on ansaita rahaa sen verran että voi nauttia elämästä. Ja jos ei ole rahaa, yritetään vaan nauttia elämästä. Minusta se on hieno piirre josta voisi yrittää ottaa oppia.
Lähetä kommentti