Asumme aina keskustassa, Itaim Bibissä Jardim Europan alueella. Parasta São Pauloa. Täynnä ravintoloita ja baareja, illanviettopaikkoja. Alue jonne nuoret urakiiturit ja jupit jäävät töiden jälkeen shortseissa ja t-paidoissa baareihin, täyttäen jalkakäytävätkin. Musiikkia, naurua, puheen pulinaa - brasilialaiset eivät ole synkkää eivätkä hiljaista kansaa.
Tulimme eilen Manauksesta aamupäivällä, saimme hotellihuoneen ja lähdimme lounaalle italialaiseen ravintolaan parin korttelin päähän. Ravintoloitsija muisti meidät vaikka edellisestä käynnistä taisi olla kolme vuotta. "That's my business, to remember the faces. I'm a marketing man". Tätä tarkoitan että voi tehdä työtä ja pitää hauskaa. Ravintola oli täysi eikä lounaat olleet lyhyitä, useimmat söivät koko kaavan mukaan. Elämästä kuuluu nauttia vaikka kesken työpäivääkin.
Kävelimme Iguatemi-ostoskeskukseen, jossa on liian kalliita kauppoja jotta voisi ostaa mitään. Ihmisten katseluun ihan hyvä paikka vaikka porukka onkin enempi sitä jolla on varaa ostaa aitoja Guccin kelloja ja muuta sellaista.
Kun on asunut Intiassa ja Suomessa ja muistoissa on Amerikan vuodet, on ymmärrettävää mitä Starbucks-kahvilat meille merkitsevät. Istuimme Starbucksin ulkoterassilla nauttimassa kahvista ja teestä, elämästä ja hyvästä ilmasta. Kävelimme edelleen ja odotimme että ravintolat avaavat ovensa, istuimme kadunvarsiravintolan ulkopöytään oluelle, nauttimaan elämästä. Hyvin leppoisaa. Löysimme japanilaisen ravintolan jossa olemme käyneet pari kertaa aiemmin. Hyvä että olimme nälkäisiä jo seitsemältä illalla koska saimme pöydän ilman että piti odottaa. Ravintola täyttyi nopeasti. Mutta odottaminenkin olisi kannattanut sillä sushit ja sashimit olivat todella huippuhyviä, kuten edellisilläkin kerroilla. Mitä São Paulosta ei saa, sitä ei tarvitse.
Olen tosi onnellinen että sain mahdollisuuden päästä vielä Brasiliaan. Luulin että se on minulle taakse jäänyttä elämää, mutta kai tarvitsin tämän reissun. En pysty selittämään miksi Brasilia on minulle on niin tärkeä ja jollain lailla koti. Mutta eihän kaikkea tarvitse selittää.
7 kommenttia:
Harvinaisen hieno työmatka, niin Manaus kuin São Paulokin. São Paulo entisellään; Manaus kehittynyt silmissä, ei enää sellainen suuri pikkukylä keskellä viidakkoa.
Brasilia on kiva maa, mutta en kyllä pidä varjostavista pilvenpiirtäjistä. Ne ovat jotenkin ankeita ja... without character...
Starbucksissa voi vissiin myös istua lukemassa loputtoman kauan yhden kahvin tai teen hinnalla. Ainakin se on käsitykseni, että monet opiskelijat ainakin jenkeissä lukevat Starbucksissa (ja muissa vastaavissa).
Mikäköhän se Starbucksin kilpailija Main Linella oli, se "parempi Starbucks"? Joku missä oli X tai Z.
Cosi oli kahvila Bryn Mawrissa, pyöräilimme sinne usein viikonloppuna.
Itse asiassa Sao Paulossa ei juurikaan ole pilvenpiirtäjiä, mutta on sellaisia noin 16-kerroksisia korkeita rakennuksia. Emme ole koskaan olleet siellä pilvenpiirtäjäalueella.
Niinhan se olikin. Ehka se lausutaan samalla tavalla kuin cozy.
Cosi (ainakin se mistä Antti puhuu) oli ennen nimeltään XandO, yhtyi Wikipedian mukaan Cosiin 1999 mutta varmaan muutti nimensä vasta myöhemmin, koska minäkin muistan kun se oli vielä XandO.
Kiva, että pääsitte Brasiliaan ja Sao Pauloon, on aina mukava käydä katsomassa vanhoja kotikulmia. Minun pitäisi kyllä ehdottomasti päästä joku päivä Sao Pauloon tämän kaiken hehkutuksen jälkeen.
Oli siina nimessa siis x.
Taisi ollakin Xando. Olen käynyt siellä myös kun se oli Cosi, silloin kun olin käymässä siellä Manauksen aikaan.
En tiedä muita ulkomaalaisia jotka hehkuttavat Sao Pauloa kuten minä. Mikkokin pitää Riosta enemmän kuten useimmat muutkin. Jotenkin SP:ssa on on draivia, kuten vaikka Nykissä, joka vetoaa minuun. Ja koska olen jonkin asteen snobi, myös koppavat ihmiset makeine vaatteineen ovat minusta ok.
Lähetä kommentti