TGIS

TGIF on amerikkalainen ravintolaketju jonka nimi on lyhenne sanoista Thank God It's Friday. Me ei istuta ravintolassa vaan kotona Chennaissa ja sanon sydämestäni että Thank God It's Sunday.

Ei niin että olisi mitään ihmeellistä tapahtunut mutta ehkä meistä tuli vanhoja ja väsyneitä vuoden 2011 toisena päivänä.

Uudenvuoden aaton vietimme rattoisasti Gillbergeillä. Lähdimme ajoissa pois niin että vuosi vaihtui Kampin bussiaseman uumenista noustessa ja kävelimme kotiin. Kadut täynnä lunta ja lumen seassa hirmuisesti nuoria paukuttamassa raketteja ja skoolaamassa kuohuviinillä. Kaikkihan tulevat aina ulos juhlistamaan vuoden vaihdetta.

Taksi oli tilattu 4.50:ksi viemään meidät lentokentälle, mutta eihän sitä heti joutanut nukkumaan. Muutaman tunnin saimme kuitenkin unta, toisin kuin Pia joka tuli kotiin neljän maissa. Ja sitten taksiin. Oli hölmöä katsoa kaduilla vaeltavia ja Töölöntorilla taksitolpalla jonottavia juhlijoita. Että mitä ne oikein mesoaa.

Pia lähti Lufthansan koneella Frankfurtiin jossa oli vaihto Lontoon koneeseen. Lontoossa Pia viettää muutaman päivän ystäväperheen luona. Meidän suora lento Lontooseen lähti vähän myöhemmin. Olimme siis Heathrow'n kentällä Pian kanssa samaan aikaan mutta emme nähneet toisiamme. Lento Lontooseen sujui syvässä unessa. Heathrow'ssa olimme sitten pirteitä kolmen tunnin odotuksen ajan. Söimme aamiaista, kävimme suihkussa ja luimme. Intian lento lähti Suomen aikaan puolilta päivin eikä silloin nukuta. Katsoimme yksitoista tuntia leffoja.

Sitten tärähti. Sopivien lentoaikataulujen mukaan lentomme oli Bangaloreen eikä Chennaihin. Olimme neljältä aamuyöstä Intian aikaan - puoli yhdeltä aamulla Suomen aikaa - Bangaloressa ja Chennain lentoon oli viisi tuntia. Bangaloressa emme pääse loungeen eikä Bangaloressa ole muita viihdykkeitä kuin Barista Lavazza-kahvila ja Shopper's Stop myymälä. Viisi tuntia. Istuimme kuppilassa ja ainakin minä nuokahdin vähän väliä. Tajusin kyllä että aika oli jotenkin kulunut mutten tiennyt miten kauan ja olinko oikeasti nukkunut vai ollut vain zombi, oliko Mikko puhunut minulle jotain vai nuokkunut samalla tavalla. Chennaihin lennettiin pienellä potkurikoneella tunnin verran ja sen tiedän varmasti etten tajunnut matkasta mitään. Chennaissa odotimme matkalaukkuja ja oloni oli epävakaa, huojuin enkä saanut katsettani kohdistettua mihinkään. Hirveä olo.

Babu oli vastassa mutta heräsin vasta kotiovella. Mikko alkoi touhuta että Jantulle pitää maksaa kuukausittaisesta moskiittomyrkytyksestä jotain ja kuitti pitää kirjoittaa ja onko jotain muita töitä tehty joista pitää maksaa. Jantu on asiallinen kaveri joka ei aivan kauheasti pulputa, mutta nyt oli jotain malariasta. Ehkä Supervorilla on malaria? Ainakin jollain on malaria ja joku on jossain muualla ja tulee vasta tammikuun lopussa. Tai jotain sinne päin. Sitten Mikon puhti loppui.

Join kahvin ja menin yläkertaan lukemaan. Mikkoa ei näkynyt kattoterassille minne oli sanonut menevänsä. Nukahdin itse terassin lepotuoliin. Puoli neljältä iltapäivällä löysin Mikon pukeutumishuoneensa varasängystä nukkumasta. "Mitä? Onks nyt aamu vai ilta? Pitääks mennä töihin?" Mikko oli ihan sekaisin.

Hei... ei lähdetä uimaan tai kävelemään. Jos vaan ihan ollaan.