Helsinkiä lähestyttäessä British Airwaysin lentäjä kertoi lämpötilan olevan -1C ja uuden ohuen lumipeitteen sataneen. Taksimatkalla Töölöön näin vain valkoista lunta, valtavia kinoksia, puut valkoisella hyhmällä kuorrutettuina. Joulukorttimaisema tai se Narnian satumaa, jota olin katsonut Bangaloressa elokuvissa. Ja merkillinen pehmeä hiljaisuus. Lumisen tien vuoksi taksi oli hiljainen, radio soi hiljaisesti, renkaat eivät pitäneet ääntä, vaihteet vaihtuivat automaattisesti eikä moottori krahissut selkäpiitä karmivasti kuten Babun ja Prabhan ajaessa viitosvaihteella 40 km/h vauhtia.
Mannerheimintien ylityksen jälkeen Runeberginkadulla oli valtavia lumimöykkyjä joiden alla oli autoja. On tainnut tulla enemmänkin kuin hiukka lunta! Kotirapun edessä syöksyin taksista ulos kuljettajan jäädessä hämmentyneenä paikalleen. Niinpä... ei tässä olekaan Prabha tai Babu vaan Suomessa matkoista maksetaan.
Avasin kotioven ja Josie syöksyi vastaan, vinkui, hyppi, pyöri väkkäränä ja oli villi kuin pieni pentu. Lauma alkaa tulla kasaan! Voi Josie, Josie kuinka minulla on ollut ikävä. Antti tuli samaan aikaan töistä ja minä vain halasin Josieta. Oma poika unohtui kokonaan. Onpas tässäkin äiti.
Iltapäivän hämärä jatkuu ja jatkuu. Kello on jo yli yhdeksän aamulla ja sama pehmeä, lempeä hämäryys. Olenko vihannut tätä pimeyttä? Nyt se tuntuu hyvältä ja turvalliselta.
1 kommentti:
Tervetuloa satumaahan siis - soittele, kun ennätät. Jos ei sitä ennen puhuta, aja todella, todella varovasti sitten Porvooseen.
Lähetä kommentti