Kyllähän muutot ovat aina raskaita. Sitäkin tarkoitin edellisellä blogilla. Ei kyse ole välttämättä maasta vaan asettautumisesta. En minä ole nopea laittamaan kotia kodiksi. Meillä on muuttolaatikot purkamatta seuraavaan muuttoon riippumatta kuinka kauan asutaan yhdessä paikassa. Monella on sama juttu. Mutta päälle viisikymppisenä moni on jo asettautunut ja eikä jatkuvasti roudaa mööpeleitään ympäri maailmaa.
Olen elämäni aikana asunut 14 eri asunnossa, kolmella mantereella. Tai neljällä jos lasketaan Etelä- ja Pohjois-Amerikka eri mantereiksi. En laske mukaan väliaikaista asumista Tapiolassa vuonna 2004 kun olimme remonttia paossa, tai kun 2006 lopulla vuokrasimme Niittykummun kodin ja muutimme vuokralle Töölön Väiskille ennen Brasiliaan muuttoa, tai nykyistä Töölön asuntoa joka on Suomen kotimme - se on muuttunut enemmän Antin kodiksi.
Tein hienon graafin kodeistani joissa olen asunut. Lapsuus ja nuoruus oli vakaata aikaa. Neljä ensimmäistä vuotta vierähti Helsingin Käpylässä ja sen jälkeen 20 vuotta Haagassa, tosin kahdessa kodissa. Lyhyen opiskeluaikaisen Töölön asumisen jälkeen oli pakko muuttaa edullisemmille seuduille Espooseen seuraaviksi 14 vuodeksi. Kaikista lapsistamme tuli siis espoolaisia.
Kuten kaikki muutkin nuoret tuohon aikaan, rahatilanteen salliessa muutimme aina yhtä huonetta suurempaan asuntoon. Yksiö, kaksio, kolmio, neljä huonetta, viisi huonetta. Elintaso on kohentunut tai lainajärjestelmät ovat muuttuneet koska monet nuoret parit voivat muuttaa "lopulliseen" asuntoon kun lapsia alkaa tulla. Kyllä mekin olimme koko ajan töissä, vieläpä hyväpalkkaisina työntekijöinä, mutta en tiedä minne rahamme tärväsimme. Rupesimme esimerkiksi opiskelemaan omalla kustannuksella jatkotutkintoja ja hankimme lapsille hoitajan kotiin - eikä mitään pimeätä hoitajaa vaan maksoimme sotut ja eläkemaksut jo kertaalleen verotetusta tulosta. Lääkärinpalkka meni suoraan lastenhoitoon. Lapsille on ihanaa ettei tarvitse muuttaa. Lapset eivät halua koskaan muuttaa. En tiedä sattuiko meidän lasten muuttorumban alkaminen väärään aikaan, teini-iässä tai sen kynnyksellä - ainakin se kuulostaa pahimmalta mahdolliselta valinnalta. Luultavasti mikään aika ei ole otollinen aika lapsille ja nuorille.
Meidän lapset saivat silti elää Espoossa kahden kilometrin säteellä 14 vakaata vuotta, vaikka siihen mahtui 4 eri kotia - kaksio, kolmio, neljä ja viisi huonetta. Sen jälkeen, 40 vuotta täytettyäni elämä muuttui. Amerikassa asuimme kuuden vuoden aikana kolmessa talossa, mutta lasten koulut säilyivät silti samoina. Yritimme olla tosi vastuullisia vanhempia, ainakin sen kuin pystyimme. Ja sen jälkeen tuntuu että koko ajan muutetaan. Kodin laittaminen ja koristaminen on täysin jäänyt. Miksi sitä laitella kun ei tässä pysyvästi olla? Kohta taas lähdetään.
Lähteminen ja liikkuminen on kivaa, mutta muuttaminen ei. Väliaikaisenkin kodin purkaminen ja pystyttäminen on raskasta kun siihen tulee päälle työnhaku, uusi kulttuuri, uudet ihmiset, uudet paikat, uusi valuutta, uudet hinnat, uudet tavat. Ei tiedä edes mitä ruokakauppaa pitäisi käyttää saati että tietäisi mitä sieltä voi ostaa. Jopa uudet vaatteet! Tropiikissa asuminen on ihan toista kuin Suomen normaalikesä. Ennen Brasiliaan muuttoa pärjäsin yksillä sandaaleilla, nykyään niitä on kymmenet. Ja Brasilian minimuoti jäi Brasiliaan, Intiassa sillä ei tee mitään. Peittävät kaavut ja pellavahousut ovat sikäläisessä kulttuuri-ilmastossa säädylliset tamineet, jotka ei taas istu Suomen maisemiin lainkaan. Että mitä tuokin etnoilee koruissaan ja kaavuissaan.
Ei pääse sammaloitumaan. Joskus vaan vähän väsyy.
7 kommenttia:
Otanpa koko sydämestäni osaa - näin kuvattuna vasta tajuaa, kuinka kamalaa tuo on ollut. Itselleni muutot ovat pahimpia painajaisia elämäni tiellä, ja niitä oli kyllä paljon - 8 kai 1952 -1955, ja vaikka oltiin silloin nuoria, itkeä vollotin koko muuton ajan. Minulle se itku tuli paljon helpommin kuin sinulle. Viimeiset muutot nyt vanhana eivät ole juuri
järkyttäneet, joten sinullakin taitaa olla tulevaisuudessa helpompi tehdä uusia koteja. Irjan
muuttojen määrää en osaa laskea, mutta luulen, että hän todella nautti jokaisesta ja päästi Jussin kotiin vasta kun kaikki oli kunnossa ja sievää.
Moni muuttaa ja jatkuvasti. Tylsintä muutoissa on kun ne tapahtuu sen vuoksi että työn perään on pakko muuttaa. Silloin ei toinen aikuisista pääse valikoimaan työpaikkoja vaan joutuu hakemaan sitä mitä saa. Useimmiten mitään ei saa. On valittava joko oma ura tai sen hylkääminen. Siinä tulee miettineeksi aika monia asioita.
Harvapa nykyään valitsee korkeasti koulutetun kotirouvan roolin vapaaehtoisesti, kuten lapsuudessani se oli vielä aivan tavallista.
... enkä sairaimmissakaan kuumehoureissani ikinä ole nähnyt harhoja että lasten muutettua pois kotoa jättäytyisin kotirouvaksi. Ja kuinka sitten kävikään... olen viimeiset neljä vuotta ollut virallisesti "Dependant. Profession: Housewife"
Myönnän suoraan että siinä on jonkin verran nielemistä.
Vaikka onkin nielemistä, suurempi sitä on rakkaus aviomieheen ja perheeseen. Lapset, vaikka ovatkin jo aikuisia varmasti kunnioittavat sitä että vanhemmat on yhdessä. Piasta varsinkin huokuu se, että rakkaus on siirtynyt häneen. Vaikka lapsiin onkin välimatkaa, heille teidän yhdessäoleminen tuo turvallisuutta. Ikävä kyllä jos toinen vanhemmista huitelee työn perässä missä sattuu näkyy se ikävällä tavalla lapsissa, poissaolot korvataan rahalla ja muulla tavoin mistä ei henkiseen kehitykseen ole apua. Nuo Pian lehmäjutukin (aivan ihania) kertovat siitä miten hän on oppinut välittämään ja kunnioittamaan asioita mitkä ei ole ostettavissa.
Kaarina, ole ylpeä valinnastasi, se on ollut varmasti vaikea mutta kunnioitettava päätös. Hyvää syksyn jatkoa koko perheelle. / Mii
Mii, sait minut kyyneliin.
Niin minutkin. -- Kuka lienetkin, mii, olet tehnyt meille kaikille hellän ja lämpimän olon. Kiitos.
Toivottavasti ne oli onnen kyyneleitä! On ollut todella ihana seurata kirjoituksianne niin Brasiliasta kuin Intiastakin mutta samalla olen huomannut perheenne vahvan yhteyden, välittämisen ja
sen kuinka viihdytte yhdessä ja kuinka tärkeitä olette toisillenne.
Jos useampi ihminen tekisi niin tärkeän valinnan kuin Sinä Kaarina, tässä maailmassa olisi paljon enemmän onnellisia ja parempia ihmisiä. Sen myötä on Piasta kasvanut ihminen jolle on selvää jakaa sitä jopa eläimille ja luonnollekin. Ikävä kyllä olen nähnyt monta ikävää tapausta toisenlaisista valinnoista ja ajan myötä ne vievät avioliiton ja lapset sitten seuraavat samoja jälkiä, ei siitä voi hyvää seurata kun raha ja itsekkyys astuvat rakkauden tilalle./ Mii
Lähetä kommentti