Ratsastus ei ole iso juttu Intiassa. Laitoimme kyselyn kolmelle Rajasthanissa ratsastusretkiä järjestävälle yritykselle joista yksi osoittautui puolittain saksalaiseksi. Kaikki matkanjärjestäjät kertoivat kuuluvansa rajasthanilaiseen ylimystösukuun ja kaikki olivat vuosikymmeniä ja -satoja olleet uljaiden marwari-hevosten kanssa tekemisissä. Kaikkien sukunimi oli Singh.
HACRA Desertguide ei koskaan vastannut kyselyymme joten sen hylkäsimme. Kisa Princesstrailsin ja Ashwasafarin välillä oli tiukka. Princess Trailsin nettisivulla oli kuva kuinka perheenjäsen kättelee kuningatar Elizabethia vuonna 1961 ja toinen jossa perheenjäsen osallistuu Jacqueline Kennedyn kunniaksi Udaipurissa järjestettyyn tilaisuuteen. Ashwasafari taas esiintyi nimellä KortaEscape jonka ensimmäinen asiakas kiitteli vuolaasti "Thanks for your kindness, noble manners and patience. Mr.Barak (Ex. Prime minister ISRAEL)".
Päädyimme samaan ratkaisuun kuin Israelin entinen pääministeri lähinnä koska sen enempää Elizabeth kuin Jacquelinekaan ei nettisivuilla antanut minkäänlaista lausuntoa ratsastusretkistä jotka meitä kuitenkin eniten kiinnosti.
Kerroin jo aiemmin että alku oli lupaava. Pääsimme yön pimeydessä Kortaan jossa nautimme maittavan illallisen ulkoterassilla kynttilöiden valossa. Olimme ainoat asiakkaat, yö oli pimeä emmekä tienneet missä olimme. Isäntämme Nirbhay ohjasi meidät taskulampun valossa hyvin varusteltuihin, suorastaan ylellisiin mökkeihimme. Pialla oli oma pikku talo, Mikolla ja minulla omamme. Heräsin aamulla ja näin ensimmäiseksi riikinkukon pörhistelevän levitetyn pyrstönsä kanssa. Pia avasi silmänsä ja hevonen oli kurkistelemassa ikkunan takana uutta asukasta. Luonto oli hyvin lähellä.
Nautimme aamiaisen ulkoterassilla keskellä maatilan pihapiiriä, Nirbhay kertoi meille Marwari-hevosista ja esitteli pienen tyttärensä. Vaimoa tai äitiä emme koskaan nähneet vaikka äiti oli vastuussa ruooasta jota meille tarjottiin. Kokki sen toki valmisti. Hevoset oli laitettu valmiiksi ja kiersimme ensin aitauksessa jotta Nirbhay näkisi onko meistä ratsastajiksi. Taisi olla, koska lähdimme matkaan.
Ratsastusmatkat olivat 26-36 km päivässä. Maasto oli kuivaa hiekkamaata, kuivunutta joenuomaa ja paljolti hiekkatietä ja asfaltoitua maantietä, osin kuljettiin kylien läpi. Kyläläiset juoksivat katsomaan, lapsia kannettiin ihmettelemään meitä. Niinkuin vanhoissa leffoissa kun sirkus tuli kaupunkiin. Hevoset ovat kova sana rajasthanilaisten mielestä tai oikeastaan koko hindukulttuurissa. Olen käsittänyt että hevonen on hieman kuten jumala, jonkun jumalan inkarnaatio. Ainakin ohitimme pieniä temppeleitä joissa oli jumalkuvana muutama hevospatsas.
Lounastauko oli aina kello 12-14, mikä oli todella hyvä koska oli uuvuttavan kuumaa. Lounaat kuten kaikki muutkin ruoat olivat todella hyviä, etenkin alkukeitot olivat mainioita. Kaikki kamat ja hevostenhoitajat roudattiin eri paikkoihin jeepillä ja leirit pystytettiin hienosti, pöydän kattauksetkin olivat kauniita keskellä luontoa. Toisen yön vietimme erämaassa teltassa. Teltoissa oli ihan mukavat telttasängyt, joitain kalusteita ja kylpyhuone. Joo, siellä oli WC! Vesitankki oli tuotu jeepillä ja pystytetty telttojen viereen ja rakennettu jonkinlainen viemärisysteemi hiekkamaahan. Ja ne vessat tosiaan toimi. Vettä ei kuitenkaan riittänyt suihkuun eikä paikalla ollut järveä tai lampea tai jokea. Jos olen ihan rehellinen, olisin arvostanut autiomaassa enemmän peseytymismahdollisuutta kuin sisävessaa, mutta olihan tämäkin kokemus. Koko päivän ratsastuksen jälkeen polttavassa kuumuudessa sitä on jokseenkin hikinen, pölyinen ja likainen. Kaiken lisäksi huomasin ettei minulla ollut minkäänlaista kampaa tai hiusharjaa mukanani ja hämmästyksekseni sain kuulla että sekä tyttäreni että mieheni käyttävät ainoastaan viisipiikkistä hiustenhoidossa. Joten ollaan sitten aivan luonnontilassa koko jengi.
Ilta autiomaassa oli todella hieno. Istuimme pienen mäen töyräällä katsomassa auringonlaskua ja näimme kuinka tuhannet tähdet hiljalleen ilmaantuivat taivaalle. Sellainen tekee jotenkin hartaaksi. Töyräälle osui hento tuulenvire eikä ollut niin kuuma vaikkei tämä autiomaa koskaan täysin viilentynyt. Laitoimme kevyttä pitkähihaista päälle vain hyttysten vuoksi. Hyttysiä ei näkynyt, mutta ne osaa Intiassa olla salakavalia sillä tavalla ettei ne inise. Ja pohjois-Intiassa, etenkin maaseudulla, on toki malariaa. Oli meillä kaikilla malariaprofylaksia, mutta kolmantena iltana Pialla todettiin lääkeaineihottuma ja Malarone lopetettiin siihen. Seuraavana päivänä Mikolla oli sama juttu ja Malarone lopetettiin Mikollakin. Molemmat jatkoi doksimysiinillä josta Pialle tuli kämmeniin polttava aurinkoihottuma joten sekin lopetettiin.
Istuimme iltaa Nirbhayn kanssa, söimme illallisen ja joimme gin-tonicia ja juttelimme mitä mieleen sattui. Piaa moinen jutustelu kyllästytti ja Mikkokin antoi mielellään minun hoitaa "isännän viihdyttämisen", mutta toisaalta tässä saimme nimenomaan kuulla ihan toisenlaisesta elämästä ja ajatuksista kuin mitä olemme aiemmin kuulleet. Autiomaan hiljaisuudessa, rauhassa ja yksinäisyydessä myös vaiteliaasta Nirbhaysta tuli puhelias - tai vaikutti siihen varmasti myös viski joka tuntui hindulle maistuvan ihan mainiosti.
Ratsastus... vaikea kuvailla sitä niin lennokkaasti kuin Sri Lankassa. Hevoset olivat taatusti samanlaisia, kippurakorvaisia marwareita joilla oli hieno askel ja herkkä lentävä meno. Mutta jostain kumman syystä vauhtia ja lentoa hillittiin. Juuri kun oli päässyt vauhtiin, niin jo pysähdyttiin. Pia nukahti satulaan ja Mikko teki omia reittejään. Ehkä tässäkin oli jotain intialaista, ylevää itsensä hillitsemistä. Ei anneta vain mennä retostaa ja nauttia täysin rinnoin.
Retki loppui leopardipaikkaan, Nirbhayn tuttavaperheen luokse. Myös tämä perhe pitää pienimuotoista lomakeskusta, kahdeksan pienen asunnon verran. Päähuvituksena, tai ainoana huvituksena on leopardisafarit. Ei meidän ollut tarkoitus minnekään lähteä, mutta isäntämme, vanhempi pappa joka harrasti, oli kiinnostunut ja puhui vain leopardeista, ehdotti pientä leopardiretkeä. Lähdimme matkaan vasta illansuussa jolloin leopardit olivat jo muualla eikä sattunut yhtään näkösälle. Mutta jeeppimatka oli tosi hauska ja jotenkin aivan älytön. Ja sama juttu kuin muuallakin koko matkan ajan - kun ajoimme kylän läpi tai roiskutimme hiekkatien kuravedet lammaspaimenten päälle, meidän ylhäistä isäntäämme tervehdittiin yhtä kunnioittaen kuten Nirbhaytakin koko ratsastuksemme ajan. Koloniaaliaika ei taida sittenkään olla ohi. Britit on vain korvattu intialaisilla. Tai kai ne intialaiset ovat olleet samanlaisia koko ajan. Tyystin eriarvoisia.
Ratsastus on kivaa vaikkei aina niin kovaa menisikään. Ratsastaen näkee maailman ihan toisella tavalla, hyvin läheltä. Ja vaikkei Pia siitä niin piittaakaan, niin ratsastaessa kuulee tarinoita jotka ovat erilaisuudessaan kiehtovia. Ei kaikkien kanssa kaikesta tarvitse olla samaa mieltä ja silti tarina voi olla hyvä.
3 kommenttia:
Näitä tarinoita lukee kuin satuja. Mahtaneeko tuollaisille safareille löytyä asiakkaita niin että homma on kannattavaa vai onko kyseessä vain varakkaiden isäntien harrastelu?
Harmi että Pialta siis puuttuu Leoparditapaaminen! - Taitaa koti-Suomi tuntua melko värittömältä ja arkiselta kaikkien kuluneitten viikkojen elämysten jälkeen!
Rajasthanissa lähinnä kyllästytti ehkä sen takia, että oli ollut 2kk töissä Hand in Handissa, jossa pääsi kunnolla kokemaan ja kuulemaan kuinka huonosti asiat onkaan suurimmalla osalla intialaisista. Sen jälkeen oli vähän vaikea sopeutua ylhäisen intialaisen vieraaksi. Silti, ihan hyvä nähdä taas miten päinvastaisia asioita ja ihmisiä Intiaan mahtuu. Ihmeellinen Intia tosiaan.
Ei tuolla kamalasti vieraita taida käydä, ja paikallisille touhu on aivan liian kallista. Majoituskin on rajoitettu niin, että käsittääkseni on tarkoituskin että olisi vain yhdet vieraat kerrallaan. Isäntämme taitaa olla tarpeeksi varakas pitääkseen tuota toimintaa yllä vaikkei asiakkaat ihan kattaisikaan kuluja, tarkoituksenaan lähinnä pitää bisnestä, josta itse nauttii ja joka on luonnonläheinen.
Totta puhuen on todella miellyttävää palata arkiseen Suomeen, jossa paikat, ihmiset ja tavat ovat tuttuja. Kerrankin tuntuu siltä, että olen saanut tarpeekseni matkustamisesta vähäksi aikaa ja arki kuulostaa ihanalta.
Lähetä kommentti