Rajasthan 2

Rajasthan on maantieteellisesti Intian suurin osavaltio. Hieman Suomea suurempi alue kattaa 10% Intian pinta-alasta. Miltei koko Rajasthan on Tharin autiomaata joka rajoittuu lännessä Pakistaniin, etelässä Gujaratin osavaltioon, idässä Madhya Pradeshiin, pohjoisessa Punjabiin. Rajasthan on osa Indus-laakson sivilisaation kehtoa. Nimi Rajasthan on "Kuningasten maa" joka kuvaa kuinka tätä aluetta ovat aina hallinneet pienet kuningaskunnat. Jopa niin että kun olimme vuosi sitten edellisen kerran Jaipurissa ja Jodhpurissa, kaikki oppaat puhuivat meille nykyisistä kuninkaista ja kuningattarista vaikkei näillä maharajoilla tai maharaneilla olekaan mitään valtaa. Paitsi tavallisen kansan silmissä he ovat edelleen yli kaikkien muiden.

Olimme varanneet nelipäiväisen ratsastusretken KortaEscapesta. Korta on pieni pahainen maalaiskaupunki 3.5 tunnin ajomatkan päässä Udaipurin kaupungista jonne on hyvät lentoyhteydet. Kortassa kuten ilmeisesti jokaisessa Rajasthanin pikkukaupungissa on oma ylhäisönsä jotka kaikki ovat jotenkin sukua jollekin kuningassuvulle. Ihan loogista - kun maharajaksi maharajan paikalle tuli vanhin poika, piti niille muille pojille ja ehkä tytöillekin keksiä joku säädyllinen paikka missä asustaa. Tämä systeemi tuntui toimivan edelleen. Isäntämme, suunnilleen nelikymppinen, sympaattinen ja ujon oloinen Nirbhay kuului ylhäisösukuun jonka hän toi moneen kertaan ilmi, ei kehuakseen tai tuodakseen itseään esille vaan ihan luonnollisena asiana selittäessään mitkä kylät kuuluvat hänen perheelleen, miksi kyläläiset tervehtivät häntä milläkin tavalla, miten elämä on järjestäytynyt hänen maaseudullaan.

Rajasthan on perinteisesti ollut puskuri- ja puolustusaluetta. Kaikki paha on aina tullut muslimimaista lännestä ja pohjoisesta ja rohkeat, sotaisat Rajputit ovat marwari-hevostensa selässä olleet ensimmäisinä puolustamassa Intian niemimaata. Rajputien urheuden vuoksi koko eteläinen Intia on saanut säilyttää historiallisen monumenttinsa, temppelinsä, pyhät kirjoitukset ja jumalalliset esineet. Pahan pääsy maahan on estetty jo Rajasthanissa.

En arvannut kuinka herkkä asia tämä on. Olen edelleen sitä mieltä että kaikki kaunis, mielenkiintoinen, jännittävä ja katsomisen arvoinen Intiassa on mogulien tai brittien jäljiltä. Hindulaisuuteen ei yksinkertaisesti kauneus tunnu kuuluvan. Hindulaisuuden kauneus on jossain sisällä ja syvällä ja sekin on hyvin yksityinen henkinen valaistus ja vapautus jota muut eivät koskaan voi nähdä. Mogulit rakensivat Taj Mahalin ja Humayunin mausoleumit, Qutabin uljaan ja ihmeellisen tornin, Tipu-sulttaanin palatsin, mahtavat linnoitukset. Menin erehdyksessä sanomaan jotain tällaista Nirbhaylle, joka hätkähti näkyvästi ja kysyi kireästi "Mitä oikein tarkoitat?". Nirbhayn mukaan mogulit tuhosivat suuren osan hindukulttuuria, tekivät pahaa ja olivat Intian turmioksi. Ja vaikka mogulihallitsija Shah Jahanin rakennuttama Taj Mahal on kaunis, sen kauneus on surullista ja kylmää kuten kaikki moguleihin liittyvä, onhan se hallitsijan lempivaimon hauta. En jatkanut keskustelua millaiseksi mielikuvani hinduismista on muodostunut, sen julmista jumalista jotka hurjalla tanssillaan tuhoavat kaiken luodakseen sitten uutta, kuinka väkivaltaisesti demonit murskataan tai jumalkuvissa on useammin ihmisluita, pääkalloja ja sapeleita kuin kukkia ja perhosia, kuinka hindukalenterikin perustuu kylmään kuuhun eikä lämpöiseen aurinkoon.

Retkemme Rajasthanissa oli hyvin erilainen kuin ratsastusmatkamme Sri Lankassa. Sri Lankassa olimme onnellisia ja hilpeitä, kaikki tuntui valoisalta ja vapaalta, ihmiset nauroivat ja hymyilivät. En tiedä kuinka paljon vuosi sitten päättynyt sota vaikutti kaikkialla näkyvään optimismiin ja onnellisuuteen, mutta voi olla että singaleesit ovat perimältään oikeasti toisenlaisia kuin Intian arjalaiset tai jopa Tamil Nadun ystävälliset dravidat. Nyt tuntui että pitää olla hieman varuillaan, miettiä pari kertaa ennenkuin sanoo mitään, olla pidättyväinen ja harkitseva. Sri Lankassa kävimme pienen pienissä kylissä joissa isäntämme juttelivat iloisesti sekä sinhalia että tamilia köyhien kalastajien kanssa aivan tasa-arvoisen oloisesti. Rajasthanissa ei jäänyt hetkeksikään epäselväksi että Nirbhay oli alueen herra ja valtias. Nirbhayn ratsupiiska oli hyvin esillä, sillä sai huidottua kulkukoirat, lehmät ja vuohet yhtä lailla kuin lammaspaimenet ja naislaumatkin tieltä pois. Ei vihaisesti eikä epäystävällisesti, mutta täysin välinpitämättömästi ja luontevasti kuten tekee sellainen joka tietää syntyneensä kaikkien yläpuolelle eikä edes tiedä että voi käyttäytyä toisin.

Siksi tuli mieleen aikamatka feodaalikaudelle. Paimenilla näytti järjestään olevan kirkkaanpunaiset turbaanit päässään.
- "Onko punainen paimenten väri, voiko vaatteista nähdä mihin kastiin kukin kuuluu?" kysyimme Nirbhayltä.
- "Kaikella on merkitys! Punainen on paimenten väri, kaikilla on omansa. Ylhäisölle kuuluu kaikki värit koska me olemme vastuussa näistä kaikista jotka asuvat meidän alueellamme. Kaikki nämä ihmiset tietävät että olen ylhäistä sukua vaikka olenkin nyt pukeutunut farkkuihin ja t-paitaan. Näettehän miten jokainen tervehtii minua."

Totta. Jokainen tervehti Nirbhayta, ei iloisesti vilkutellen tai huudahdellen vaan jäykkää kunnioitusta osoittaen. Nirbhayn joku esi-isä oli erään rajasthanilaisen maharajan nuorempi poika. Ei sen enempää. Ja maharajoja mahtui Rajasthaniin kymmeniä. Eikä maharajoilla ole poliittista valtaa, eivätkä he oikeasti ole kuninkaallisia koska Intia on ollut itsenäinen demokratia vuodesta 1947 alkaen. Mutta ylhäisen arvo on ja pysyy. Samoin kuin alhaisen. Vaikka Nirbhay kuinka puhui miten Intian keskiluokka voi ostaa nykyään Pajeron tai muun suuren maastoauton jollaisia tuskin näkee Suomessa, uskon että suurimmalla osalla intialaisista ei elämässään ole mitään mahdollisuuksia. Suurin osa tuskin edes tietää oikeuksistaan, tai osaa kuvitella että on ihan sallittua tehdä muuta kuin isä, isänisä, isänisänisä on tehnyt. Tehdä jotain muuta kuin mikä on määrätty sille kastille mihin on sattunut syntymään. Ja silti, vaikka haluaisi poiketa suvulle ja perheelle annetusta ruodusta tai ammatista, harvalla on mahdollisuus koulutukseen. Koulutus maksaa ja jos ei ole rahaa, on turha haaveilla paremmasta tulevaisuudesta, voi vain toivoa parempaa onnea seuraavassa elämässä.

Rajasthan on hyvin kaunis osavaltio ainakin sellaisten mielestä joihin autiomaat vetoavat. Siellä on myös satsattu kastelujärjestelmiin ja tieverkoston rakentamseen. Pellot olivat suuria ja vihreitä, ja tuottavat kaksi satoa vuodessa. Peltotöihin riittää halpaa työvoimaa ja lapsia paimeniksi. Koulutustaso on huono: vain 60% asukkaista on lukutaitoisia osavaltion sijoittuessa alimpaan viidennekseen. Tamil Nadussa taas panostetaan koulutukseen, liki 90% on lukutaitoisia.

Rajasthanissa on Intian upeimmat palatsit, värikkäimmät vaatteet ja luultavasti kauneimmat ihmiset. Koska autiomaa on karu, ollaan perinteisesti pukeuduttu kirkkain värein. Kirkkaat värit näkyvät kauas. Värikkyys yhdistettynä silminnähtävään köyhyyteen on hieman ahdistava näky. Sekä Pia että minä teemme työtä köyhyyden ja lapsityövoiman poistamisen eteen ja Rajasthanissa näimme molempia. Hirveän vaikea sulkea silmänsä, hirveän vaikea vilkutella iloisesti lapsille jotka ovat paimenessa tai tiilenpolttopuuhissa tai keräävät kadulta roskia tai kantavat metsästä risuja tai pesevät pyykkiä keskellä arkipäivää jolloin jokaisen lapsen pitäisi olla koulussa. Ja tietää että luultavasti yksikään näistä kuvankauniista lapsista ei tule elämään vauraampaa tai helpompaa elämää kuin vanhempansa.