Vettä ja työtä

Odotan kovasti että Pia tulee luoksemme heinä-elokuuksi ja ratkaisee Tamilnadun vesiongelmat. Pia aikoo liittyä vapaaehtoistyöntekijäksi Hand in Handin ympäristöosastolle jolla on tärkeä vesiprojekti selvittelemässä sadeveden tehokkaampaa keräämistä, pohjaveden tason nostamista ja kaivojen vesimäärän lisäämistä. Jos maaseudulla on vettä, voidaan täällä saada kolmekin satoa vuodessa nykyisen yhden sijaan. Manauksessa valitin kun maiseman muodosti vain sademetsän kaikki vihreät sävyt. Nyt huomaan kuinka paljon paremmin siellä oli asiat. Tamilnadussa puut on järjestään kaadettu ja näen kaikkialla samaa pölyävän punaruskean savimaan sävyä. Missään Intiassa en vielä ole törmännyt viljaviin tai vihreisiin peltoihin. Vain rumaa, karua, pölyistä, rikkaruohoista, lättänää aukeutta. Hill Stationeilla sentään oli vihreyttä ja peltoaukeita saman verran kuin näen matkalla Somerniemen mökille ... mutta, mutta... niin upea paikka kuin Somerniemi onkin, ei tuota Hämeen ja Uudenmaan rajaseutua mitenkään voi pitää Suomen vilja-aittana. En todellakaan tiedä missä on Intian viljavat vainiot ja kukkivat kummut ja kasket kullan loistavat.

No, kunhan Pia on ratkonut maanviljelykseen tarvittavan veden ongelmat, hoitunee meidän kotikaivokin. Kaikki talot on velvoitettu keräämään sadevesi talteen. Meillä on suuri säiliö katolla ja kaivo pihalla. Katon säiliön vesi on puhtaampaa ja se on käyttövettämme - suihkut, astioiden pesu, pyykinpesu. Ei se niin puhdasta ole että harjaisimme sillä hampaat tai käyttäisimme ruoanlaittoon. Kaivon vesi taas on puutarhan kastelua, terassin ja auton pesua varten.

Katolle pumpataan vesi kaivoon liittyvästä säiliöstä. Vartija laittaa aamuyöstä pumpun päälle jolloin säiliö täyttyy päivän tarpeisiin. Ajoittain on ollut ongelmia - kattosäiliö ei täyty ja olemme saaneet vain muutaman pisaran vettä. Puoli litraa suihkuvettä on mielenkiintoinen kokemus kun veden paine suihkussa normaalistikin on hentoa tihkusadetta. Putkimiehiä on käynyt ja pumppua on korjattu.

Pari viikkoa sitten pumppu teki täyden stopin. Se kaivettiin esiin tutkittavaksi - valtava esihistoriallinen möhkäle. Ostettiin uusi moottori joka on kooltaan noin viidesosa entisestä mutta kymmenen kertaa tehokkaampi. Kehitys kehittyy näköjään Intiassakin vaikkei aina uskoisi. Saimme suihkuvetemme jo samana päivänä! Vanha romu korjataan varapumpuksi, hätävaraksi jota toivottavasti ei koskaan joudu käyttämään. En todellakaan ole vakuuttunut että sitä kannattaa korjauttaa, mutta toisaalta - työvoima on halpaa ja käsityö liki ilmaista.

Puutarhakaivo on kimuraisempi juttu. Se haisee. Kaivossa on metalliristikko kantena, mutta kyllä sinne rotat, hiiret ja oravat pääsevät putoilemaan. Hajusta päätellen kaivo oli puolillaan raatoja. Katsoin kaivoon enkä nähnyt muuta kuin mustaa haisevaa hieman öljyisen näköistä vettä joka kupli epämiellyttävän näköisesti. Babu mittasi veden syvyyden yksinkertaisella kivi-naru-systeemillä ja päätyi että meillä on reilut kolme metriä vettä kaivossa. Kaikki tiesivät että kaivoon pitää laittaa "bleach"iä, onkohan se jotain superklorperoksidia tai muuta epäterveellistä myrkkyä. Ainakin se hämmästyttävästi kirkasti veden niin että näin pohjan jossa EI ollut yhtään raatoa. Hajua se ei vienyt pois. Kaivo on tyhjennettävä ja puhdistettava.

Sua lähde kaunis katselen...

Tähän päädyttiin eräänä perjantaina. Kaivon tyhjentäjän piti saapua maanantaina, ja tuli tiistaina. Kaivon tyhjentäjä ei omista pumppua vaan pumppu pitää erikseen vuokrata. Pumpun omistaja tuli samaisena tiistaiaamuna massiivisen polttomoottorin kanssa joka ei toiminut. Sen mekanismi oli kuten ruohonleikkurin tai perämoottorin. Kaksi tuntia lannevaatteeseen pukeutunut kaivon tyhjentäjä kiskoi moottorin käynnistyshihnaa kerta toisensa jälkeen ja kone ynähti sairaalloisesti. Pumpun omistajalla on kauluspaita ja suorat housut eikä hän tee muuta kuin valvoo tilannetta ja juo Anitan keittämää teetä, koska hänen hommansa on omistaa pumppu. Se on varmasti hyvin mielenkiintoinen ammatti.

Kaivomme kannen päällä vuokrattu polttomoottoripumppu jonka toiminnassa oli toivomisen varaa

Sitten porukka meni lounaalle. Siihen meni 150 rupiaa (2.5 euroa) minun kukkarostani. Ja taas tultiin takaisin kiskomaan käynnistyshihnaa. Illansuussa todettiin ettei moottori toimi ja Prabha lähti kuljettamaan polttomoottoria ja polttomoottorin omistajaa korjaamoon, minun autollani ja minun luvallani. Koska polttomoottori ei toiminut eikä kaivo tyhjentynyt, en maksanut muuta kuin tuon lounaan joka sekin oli hyvää hyvyyttäni. Turhista käynneistä ei laskuteta.

Babu, Prabha ja kaivontyhjentäjä tarkkailemassa toimimatonta pumppua. Babulla on juuri ostettu muoviämpäri jolla hädän tullen voi tyhjentää kaivon. Peltiämpäriä ("Metal is best, Madam") ei ollutkaan löytynyt lähikaupoista. Polttomoottoripumpun omistaja oli hetkeksi poistunut kaivon ääreltä.

Kului viikko ja Prabha sai vihiä sähköisestä vedentyhjennysmoottorista "very good, best. But costly."(10 euroa) jonka saisi tällä viikolla vuokrattua. Tänään sataa kaatamalla eikä kaivoa voi tyhjentää. Kaivo haisee edelleen ja puutarhammekin haisee kun sitä kastellaan. Onneksi nyt on luvattu kolmen päivän jatkuvaa sadetta, sitä luoteismonsuunia joka alkaa vallata Intian pohjois- ja länsiosat. Tännekin osuu joinain vuosina jokunen sadepäivä tähän aikaan vuodesta vaikka meidän monsuuniaika onkin vasta loppuvuodesta.

Kaikkein tyylikkäintä näissä ostopalveluissa ja tekijämiehissä on se ettei heillä ikinä ole työkaluja. Ihan alkuun meillekin suunniteltiin kaivon tyhjentämistä köyteen kiinnitetyllä ämpärillä. Minulta käytiin jo pyytämässä 500 rupiaa (7 euroa) metalliämpärin ("metal is best, madam") ja köyden ostoa varten koska talossani ei sellaisia tarvikkeita ollut, mikä aiheutti kovasti ihmetystä. Kun haluan seinään naulan, tarvitsen poraa (seinät ovat sellaista betonia ettei naulan iskeminen vasaralla onnistu), jolloin Anitha soittaa sähkömiehelle joka vuokraa poran. Poran omistaja tulee meille katsomaan kun sähkömies käyttää poraa. Ja kun joku tulee korjaamaan vuotavaa putkea, hän tulee tyhjin käsin kahden tunnin matkan päästä, tarkistaa tilanteen ja lähtee vuokraamaan tai lainaamaan sopivia työkaluja ja tulee työkalujen omistajan kanssa seuraavana päivänä hoitamaan hommansa. Tai sitä seuraavana. Tai ainakin joskus, sitten kun työkalut ovat vapaana. Kaikki tyypit kuitenkin tulevat, kaikki hommat hoituvat, joskus. Ja vain tehdystä työstä laskutetaan, ei siihen käytetystä ajasta. Intiassa ajalla ei ole arvoa.

Maalautamme sisäseinät uhkarohkeasti sinä aikana kun itse olemme lomalla. Tänään Anita kävi kysymässä minulta montakohan metriä muovia tarvitaan peittämään huonekalumme jotta hän ja Prabha voivat peittää kotimme arvokalusteet. Ihmettelin mitä ihmettä maalarifirma sitten tekee! "Painters paint, madam". Että osaakin ulkomaalainen olla tyhmä! Maalarit eivät poista sähkörasioita tai listoja tai mitään muutakaan. Maalarinteippiä ei käytetä ainakaan maalaamisen yhteydessä. Maalarit ovat ties mitä kadulta repäistyjä kodittomia jotka sutivat suitsait maalit seinään. Tulos on sen näköinen. Olen tarpeeksi vieraillut intialaisissa kodeissa tajutakseni ettei käsitys kodin kauneudesta, siisteydestä ja työn jäljestä täällä ole ihan sama kuin mihin olen tottunut ja oppinut.

Taidan sulkea silmäni ja katsoa lopputulosta sormieni läpi, silmät kohdistettuna kaukaisuuteen kuten kaikissa Bollywood-elokuvissa sankarit ja sankarittaret katsovat. Kaukaa kaikki on kaunista. Niin rumanruskea kuiva, puuton ja pelloton maa kuin roskia vellovat kadut kuin kahdessa tunnissa suditut seinätkin.