Ei, emme harrasta koronkiskontaa. Se vain on hauska sanana jota halusin käyttää edes otsikossa. Me vain lainaamme rahaa, tai voisiko sitä paremmin kutsua lahjoittamiseksi. En käytä muotoa "huijatuksi tuleminen" koska oikeasti uskon ihmisten vilpittömyyteen vaikka tiedän että kaikki ihmiset eivät ole uskoni arvoisia.
Kuten edellisessä blogissa mainitsin, vuosi sitten vartijamme Sanjay ei saanut maksettua lainasummastaan kuin viidenneksen ja menetimme Orissan syrjäseuduille 4000 rupiaa (68 euroa). Sanjay lainasi rahaa sisarensa häitä varten, oli kuukauden matkalla häitä juhlimassa, tuli takaisin ja maksoi yhden erän lainastaan ja lähti kohta uudestaan kotikulmille kun isä oli sairastunut. Oikeastaan uskon että kyse oli todella isän sairastamisesta ja pojan oli mentävä kotiin pitämään huoli äidistään ja perheestään. Sanjay vaikutti hyvin rehdiltä kaverilta. Ongelma oli että Sanjayta ei kukaan oikein ymmärtänyt. Hän puhui vain orissaa, hyvin vähän hindiä ja vielä vähemmän englantia. Tamili ja orissa eivät olekaan läheisiä sukulaiskieliä vaikka Orissa on tuossa Intian itärannikolla kuten Tamil Nadukin - väliin jää vain suuri Andhra Pradeshin osavaltio. Orissa taitaa olla Intian köyhin osavaltio, mikä on jo aika saavutus.
Alkuvuodesta Babu alkoi nostaa esille aihetta 7-vuotiaan poikansa koulunkäynnistä, siis silloin kun vietimme Babun kanssa sitä laatuaikaa kaksistaan autossa. Babu asuu 3 tunnin junamatkan päässä Chennaista, Andhra Pradeshissa. Babun kylän kunnallinen koulu on sellainen että opettaja harvemmin ilmaantuu paikalle - hyvin yleinen ilmiö Intiassa. Eräänä päivänä Babu näytti minulle moniväristä broshyyriä jossa mainostettiin uutta kansainvälistä koulua (näin siinä tosiaan mainostettiin...no... ainakin koulu on englanninkielinen) Tirupatin kaupungissa tunnin bussimatkan päässä Babun kylästä. Babu kokee konkreettisesti joka päivä kuinka tärkeätä on osata englantia ja tietää hyvin kuinka paljon paremmin tienaa jos osaa englantia, joten hän pyysi 10,000 rupian lainaa (170 euroa) jotta saisi ilmoitettua poikansa uuteen kouluun ja maksettua lukukausimaksun. Babu on mukava mies ja omalla tavallaan myös Salcompin palveluksessa joten on aika turvallista antaa laina. Sinne meni kymppitonni josta tonni on saatu takaisin.
Sitten tuli Jantu. Jantu on hyvä vartija, Assamin poikia. Tehokas ja touhukas kaveri huomaamaan asioita, tyyppi joka pitkästyy pelkässä vartijan työssä ja siksi tekee ihan ilokseen puutarhatyötä, käy ostoksilla Anithan puolesta, myrkyttää moskiitot, puhdistaa talon ulkoreunuksilla lojuvia kuivia lehtiä ja oksia. Jantulla on vaimo ja kaksi lasta Assamissa jossa hän käy kerran vuodessa. Kotikylään Jantu on rakentamassa taloa perheelleen ja siihen tarvitaan rahaa. Vartiointiliike ei maksa lomakorvauksia tai anna mitään muutakaan hyvityksiä kun vartija ei ole töissä. Joten kerran vuodessa Jantu on palkattomalla vapaalla päästäkseen perheensä luokse. Junamatka suuntaansa kestää kaksi vuorokautta - ei sinne viikonlopuksi piipahtaisikaan. Luotimme Jantuun ja lainasimme kuukauden palkan, 5000 rupiaa, 85 euroa. Takaisinmaksu kuten muillakin - tonni kuussa, ei korkoa.
Sana kiertää... Huhtikuun lopussa Anitha pyysi ilman kiemuroita 10,000 rupian lainaa tyttärensä college-opiskelua varten. En ollut innostunut koska olin juuri kadottanut pari itselleni rakasta korua ja epäilin Anithan osallisuutta vaikka tietenkin Anitha kielsi kaiken. Olen kieltämättä tavattoman huolimaton ja harvoin laitan mitään takaisin paikalleen ja unohdan minne olen väliaikaisesti jotain säilönyt joten olen otollinen varkauden kohde samalla kun syy katoaviin tavaroihin voi yhtä hyvin olla oma hölmöyteni. On myönnettävä että myös jatkuva rahanlainaaminen haiskahti, kaikki kun tietävät kaiken ja raha-asioista puhutaan palveluskunnan keskuudessa hyvinkin paljon, ollaan täysin selvillä kuinka leväperäinen se rouva onkaan, että pariskunta käy jatkuvasti hienoissa ravintolassa ja roskikseen heitetyistä kuiteistamme jokainen voi nähdä että yhteen jos toiseen illalliseen on tärvätty 2000 rupiaa, joskus enemmänkin. Upporikasta väkeä siis.
Kävi ilmi että Anithan tytär oli suoriutunut hyvin kokeistaan ja hänellä oli erinomaiset mahdollisuudet päästä tasokkaaseen collegeen. Collegeen hyväksyttäessä maksetaan lukukausimaksu jota varten lopulta myönsin tuon 10,000 rupian lainan, mutta sanoin että vähennän Anithan palkasta viiden kuukauden ajan 2,000 rupiaa. Lopun summan Anitha maksoi myymällä korujaan, joka on täällä yleinen tapa. Sen vuoksi ne korut on hankittukin, raha on sidottu kultaan eikä säilötty mystisille pankkitileille. Sanoin Anithalle että lainaan rahan vain koska kyseessä on hänen tyttärensä, koska tytön on tärkeä opiskella ja koska tytär on määrätietoinen ja kunnianhimoinen ja halusi juuri tuohon Stella Maris Collegeen, joka on maineeltaan oikein hyvä.
Viikko sitten Supervor soitti ovikelloa. Supervor on toinen vakituinen vartijamme, Orissan poikia joka puhuu oikeastaan vain orissaa. Kutsun aika ikävästi Supervoria nimellä "Jaws" James Bond-elokuvan "The Spy who Loved Me" mukaan. Supervorin hampaissa ei ole rautaa mutta olemukseltaan hän on karu ja hymy on yhtä leveän aurinkoinen kuin elokuvan Jawsilla. Supervor on hyvin yksinkertainen kaveri, vaikka Mikko aina puolustaa ystävällistä vartijaamme. Koska yhteinen kielemme rajoittuu muutamiin sanoihin, seisoin ovella pitkään ja katsoin kun Supervor hymyilee leveästi ja odotin. Lopulta Supervor sanoi "I go my Native June 10". "Native" on sana jota käytetään kun mennään suvun kotikonnuille. Sepä hauskaa, vastasin, onko sinulla perhe siellä? Tankkasimme aikamme asiaa monen väärinkäsityksen kautta ja pääsin selville että Supervor on perheen ainoa poika, sisar on 23 vuotias, menossa ensi vuonna naimisiin. Supervoria ei vielä olla naittamassa koska on Chennaissa täällä meidän talon nurkalla istumassa ja tienaamassa rahaa. Perhe asuu maaseudulla ties missä olkikattoisessa majassa, isä ja äiti ovat riisipellolla joka on ainoa työ mitä sielläpäin voi tehdä. Käsittääkseni Supervor lähettää osan palkastaan perheelleen, mutta en tiedä miten se oikeasti on. Supervor on parikymppinen nuorukainen joka tienaa sen 5000 rupiaa kuussa mutta hän on normaali nuori. Supervorilla on hieno kännykkä (ei silti kallis) jolla hän jatkuvasti kuuntelee uusimmat hindibiisit, öisin sentään kuulokkeet korvilla. Vaatteet ovat intialaista nuorisomuotia - kopioita toki.
Lopulta kysyin Supervorilta mitä hän oikeastaan haluaa vaikka tiesin sen kyllä. "Money" hymyili Supervor. Mihin tarvitset rahaa? "Shopping!" riemastui Supervor. Voi voi ... Uskon vakaasti ettei Supervor-parka ymmärrä että rahan lainaaminen tarkoittaa sitä että raha on maksettava takaisin. Olisi vain niin hauska mennä Orissan köyhään kylään pöyhkeilemään suuren maailman elkein hienoissa vaatteissa, soitellen hindimusiikkia uudella puhelimella.
Olen pehmeäsydäminen mutta luulen että on parempi olla lainaamatta Supervorille mitään. Teetin katonpuhdistuksen Supervorilla ja annoin siitä 100 rupiaa ekstraa vaikka Anithan mielestä 30 rupiaa olisi ollut oikea taksa. Ja kun Jantu on vielä lomalla, Supervor tienaa 1000 rupiaa ekstraa moskiittomyrkytyksestä. Eiköhän se riitä shoppailuun ja Orissassa spendailuun.
3 kommenttia:
Voi sinua, avokätistä,kilttiä rahalähdettä. Taitaa olla koko työporukkanne ainakin vähän sitä mieltä, että kyllä sieltä pesee, kun vaan osaa kertoa syyn - shopping oli todella huono idea.
Olen sitä mieltä, ettei meidän Jaws ole mitenkään erityisen yksinkertainen. Vaikka olisi tietysti voinut keksiä vähän paremman tarpeen rahan lainaamiselle.
Sanjayn rehellisyydestä minulla ei ole edellnne mitään epäilystä. Jos hänen isänsä olisi tullut kuntoon, poika olisi varmasti tullut takaisin ja velka olisi jo maksettu. Kotiseudulla hänellä ei ole mitään mahdollisuutta tienata sellaisia summia (miksipä olisi muuten tullut alunperinkään Chennaihin töihin), joten velka jää oikeutetusti maksamatta.
Nyt meillä on kaikki ihan sekaisin. Tuo äskeinen Kaarina on oikeasti "Mikko" ja tämä "Karina" olen minä, Pirkko Kaarina.
Mikko se aina jaksaa puolustaa Jaws'ia ja olen varma että juuri ennen Montrealiin lähtöämme Mikko sujauttaa Supervorin käteen jonkun tonnin.
Lähetä kommentti