Autokulttuuria

Intialaisia kuvataan yhteisöllisiksi, yhteinen etu tulee ennen yksilön etua. En ole ihan varma kuinka hyvin tämä pitää paikkaansa yleensäkään, mutta ei ainakaan autoillessa. Jokainen tunkee ja kiilaa parhaansa mukaan. Toisaalta kukaan ei hermostu toisten kiilaamisesta.

Tänä aamuna oli tapahtunut onnettomuus moottoritiellä ja liikenne oli poikki molempiin suuntiin. Kun jono oli seissyt vähän aikaa eikä vastaantulijoitten kaistoilla ollut enää tulijoita, joku keksi, että on tuhlausta pitää vastaantulijoitten kaistat tyhjänä ja siirtyi sille. Kun muut näkivät, että liikenne sujui sutjakasti väärään suuntaan, niin hetkessä nekin kaistat olivat täynnä. Kunnes nämä autot kohtasivat vastaantulevan liikenteen. Se kohta, missä nämä väärään suuntaan menossa olevat autot ovat kohdanneet oikeaan suuntaan tulevan liikenteen on oikeastaan aika hauska näky. Siinä on autoja, busseja, kuorma-autoja ja mopoja nokka nokkaa vastaan ainakin viiden kulkuneuvon rintamana eikä kukaan pysty liikahtamaan. Eikä kukaan hermostu. Minulla ei ole aavistustalkaan miten nuo sumat lopulta puretaan. Luulen, että siinä käytetään avuksi astrologeja, suotuisia kellonaikoja ja lukemattomien jumalien apua.

Babu onnistui puikahtamaan jollekin sivutielle ja me pääsimme ohittamaan suman. Välillä suunnistimme kyselemällä neuvoja vastaantulijilta, välillä luottaen Google Mapsiin. Puolen tunnin ajelun jälkeen sanoin yhdessä risteyksessä, että karttani mukaan meidän pitäsi varmaan kääntyä oikealle. Babu vastasi “Yes Sir. OK, Sir. Highway, Sir. I know this, Sir”. Ja aivan oikein, kartassa se oli merkitty keltaisella ja luonnossakin se oli (ainakin osittain) asfaltoitu melkein kuorma-auton leveydeltä.