Aika lähteä lomalle 2

Rupesin kommentoimaan Mikon edellistä kirjoitusta, mutta kommentista tuli niin pitkä että siirränkin sen omaksi kirjoitukseksi. Tässä taidetaan tosiaan olla lähtökuopissa lomalle kun ajatukset ovat tällaisia vähän harmaita. Mikko on oikeassa että olemme viimeisen parin viikon aikana useampaan kertaan kertoneet toisillemme tarinaa päivän tapahtumista tai kommentoineet The Hindun juttuja ja aina päätyneet "Tämä on ihan toivoton maa. Onko tällä maalla oikeasti toivoa?" Silloin on tosiaan aika hengähtää ja hetkeksi ottaa etäisyyttä.

Nyt kun on aikaa kulunut muutosta Intiaan, pystyn jotenkin analysoimaan eri maita. Brasiliassa oli minusta aina jotain villiä ja kesyttämätöntä joka alkuun jopa pelotti minua. Mutta siellä oli suvaitsevia ihmisiä ja jotenkin ihmeellisesti rodullisia ristiriitoja ei ollut ainakaan näkyvästi esillä. Siellä ilo tunki esiin slummeistakin ja sen aisti kadulla ja kaupoissa vaikka elämä on monelle brasilialaiselle todella tiukkaa ja vaikeaa.

Intiassa kaikki on ohjattua ja ennalta määrättyä. Ihmettelen aina kun monet sanovat että Intiassa on helppo aloittaa mitä vain, täällä on kaikki mahdollisuudet. Mahdollisuuksia on minusta vain harvalla. Pitää olla oikea asema, kasti, verkosto, suku, perhe. On pitänyt käydä oikeat koulut ja yliopistot. Ryysyistä rikkauksiin ei minusta voi ikinä onnistua Intiassa mutta rikkaudesta vielä suurempaan rikkauteen onnistuu ongelmitta. Siksi tuo Mikon mainitsema ratsastuskin on sellaista kuin se on - näin on aina tehty ja näin on aina tehtävä.

Brasilia oli dynaaminen, pursuileva, hilpeä ja yritteliäs kaikessa mahdottomassa byrokratiassaan ja omassa toivottomuudessaan jossa oli hämmästyttävästi silti selkeästi toivoa. Intia on staattinen, jäykkä, normitettu, uskontoon vahvasti nojautuva byrokraattinen maa. Brasilia sambasi ja forrosi estoitta, Intiassa tanssin mestariksi tullaan vasta vuosikausien ankaran harjoittelun kautta, sitten kun osataan nostaa kulmakarvaa juuri oikealla tavalla ja on opittu vuosituhansien aikana kehittyneet nyanssit ja liikkeet ja ymmärretään kuinka jokaisen sormen nivelen eri asento kertoo omaa tarinaansa. Brasilia nauroi ääneen yötä päivää, Intiassa järjestetään Naurukursseja joissa opetetaan nauramaan koska tieteellisissä tutkimuksissa on todettu naurun olevan henkiselle terveydelle hyväksi.
http://chennai.metromela.com/Laughter%20clubs%20in%20Chennai/article/1032

Ei minulla erityisemmin ole ikävä Brasiliaan eikä missään nimessä Manauksen eristyneisyyteen mutta kun aikaa on kulunut, huomaan monia asioita joita kaipaankin sieltä. Kaikkialla on omat hyvät ja huonot puolensa eikä elämä missään ole yksinkertaista - mikä on suuri rikkaus. Olen todella etuoikeutettu kun olen saanut asua neljässä hyvin erilaisessa maassa. Tuntuu että vasta nyt alan ymmärtää ihmisiä ja maailmaa jossa elän, että se on monimutkaisempi kuin olen kuvitellut, mutta monimutkaisuudessaan se on sellainen kuin sen pitääkin olla.