Beachillä

Minä väitän että kävin Ideal Beachillä viime heinäkuussa, Mikko väittää minun käyneen siellä lokakuussa, silloin kun hän oli matkoilla. On totta että olen tämän puolentoista Chennain vuoden aikana kerran ollut niin railakas että lähdin yksin – siis kuljettajan ajamana – merenranta-resortiin tunnin ajomatkan päähän kotoa. Näitä hyvätasoisia lomakyliä on useampiakin Chennaista etelään ja tietysti jos menee vielä etelämpään kolmen tunnin ajomatkan päähän, tulee vastaan Pondicherry jossa on paljon pieniä hotelleja ja ravintoloita ja joka poikkeaa normaalista Intiasta ainakin olemalla hieman siistimpi.

Kaikella tällä minun oli tarkoitus kuvata ettemme alvariinsa loju hiekkarannoilla vaikka miltei päiväntasaajalla elämmekin ja vaikka Intian meren Bengalin lahti lainehtii tuossa kahden kilometrin päässä kodistamme.

Nyt on Chennain kuuminta aikaa ja vilvoittava merituuli ilman normaaleja kaupunkirannan hajuja tuntui ajatuksena kiehtovalta. Intialaiset eivät ihmeemmin arvosta rantaa. Chennain 8 kilometrin mittainen Marina Beach ja siitä jatkeena oleva Elliott Beach ovat lähinnä kalastajien aluetta. Kalastajat ovat rutiköyhiä ja vuoden 2004 tsunami pyyhkäisi heidät ja heidän kotihökkelinsä mennessään. Mutta tuli uudet kalastajat ja uudet hökkelit. Upottavaan hiekkaan voi helposti upottaa roskat, jätökset ja saastat. Tai on väärin sanoa “upottaa”, kyllä ne kaikki on näkyvissä ja kaikin aistein havaittavissa. Joten siisti lomakylä tunnin ajomatkan päässä kiehtoo enemmän kuin lähirannat kävelymatkan päässä, jos ihan vain löhöilyä ajattelee. Intialainen eksotiikka on joka päivä heti oman pihan muurien ulkopuolella.

Ideal Beach on oikeastaan ihan tavallinen lomakylä. Se on parempi kuin alue jossa olin Goalla, parempi kuin missä olin joskus Kanarialla. Jamaicalla oli suunnilleen samantasoinen paikka. Siis paikka jonne voisi matkustaa lomalle. Mutta matkalle on mentävä kauas, on lennettävä valtamerten taakse toisille aikavyöhykkeille että saa kokea jotain hienoa ja jännittävää. Kotinurkilla joutuu luuhaamaan jatkuvasti, ei näitä seutuja niin osaa arvostaa. En minä Hietsussakaan ole käynyt kertaakaan sinä aikana kun Suomen kotimme on siitä 10 minuutin kävelymatkan päässä.

Myönnän kyllä, monet Chennain ulkomaalaisista arvostavat näitä lomakyliä ja tulevat viettämään viikonloppua viihtyisiin rantataloihin. On kaunis puutarha, hyvä uima-allas, kauneudenhoitopalveluja, mainiota intialaista hierontaa, hyvät ravintolat ja hiekkarannatkin ovat siistit. Jopa meressä voi uida kunhan ei erehdy liian kauas rannasta ja joudu virran viemäksi kauas ulapalle. Täällä ei ole lahtia tai poukamia, avomeri aukeaa äärettömänä suoraan edessä. Intian valtameri ei väriltään ole Välimeren sininen tai Karibian kirkas eikä hiekkakaan ole Bermudan punaista. Täällä ei ole koralleja tai riuttoja rikkomassa aaltoja vaan ankaran harmaanvihreä meri syöksyy suoraan rantaan. Siksi uiminen ei ole turvallista. Se sopii Intiaan jossa kaikki on aina toisin ja elämä on jotenkin julmaa eikä mikään ole helppoa.

Päivävisiitti Ideal Beachiin maksaa 4 euroa aikuiselta. Sillä saa suuren rantapyyhkeen, rantakuppilan palvelut ja muovisen pöydän ja tuolin. Siis sellaisen epäekologisen valkoisen muovituolin joita yhteen aikaan oli jokaisella Suomessa ja joista jokainen Suomessa pyrkii nykyään eroon. Niissä on varsin mukava istua ryhdikkäästi ja lukea romaania. On myönnettävä että Ideal Beachillä monet lojuvat pyyhkeen päällä hiekassa, ovathan käytännössä kaikki ulkomaalaisia jotka haluavat hieman ruskettua. On myös joitain intialaisia perheitä – nytkin katsoimme kuinka söpösti kuusi teinityttöä kirjavissa tunika-housuasussaan ja huivit harteilla menivät veden rajaan vieri viereen istumaan, kädet toistensa harteilla ja kikattivat kun suuret aallot kastelivat heidät.

Tänään luin lehdestä että neljään kauppaan on tullut naisten uimapukuja myyntiin.

Kaikkein hauskinta rannalla onkin  ihmisten katsominen. Minulla on kirja aina mukana, mutta se jää lukematta. On niin paljon katsottavaa.

Kolme tuntia hiekkarantaa riitti tänään. Ajoimme kotiin päin ja poikkesimme puolimatkassa Kipling Cafe-ravintolaan päivälliselle. Kipling on ulkomaalaisomisteinen ravintola, suuri rantahuvila jonka asiakkaatkin ovat pääosin ulkomaalaisia. Menu on kansainvälinen ja ruoka on todella hyvää. Paikka on intialaisittain hintava – meidän ateriamme alku- pää ja jälkiruokineen maksoi 45 euroa. Mutta rauhallinen ruokailu ulkona talon kauniilla pihalla aurinkokatoksen alla on ihanaa ja siksi Kiplingissä tulee käytyä aina silloin tällöin viikonloppuisin.