sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Joulutauko
Joulu on ihanaa mutta kovin, kovin kiireistä aikaa. Jouluhan on nyt ohi! Mikko lähtee huomenna takaisin Intiaan ja Pia Montrealiin. Minä jään vielä viideksi päiväksi Suomeen.
Tapaninpäivänä pakkasimme sukset, monot ja lämpöisiä vaatteita ja lensimme Zurichiin, josta jatkoimme junalla Itävaltaan St.Antonin kauniiseen alppikylään. Viimeksi olin siellä 20 vuotta sitten enkä ole siitä päivääkään vanhentunut! Piasta ei silloin ollut tietoakaan ja pikkuiset pojat oli isovanhempien hoivassa. Nyt Pia opiskelee toiseksi viimeistä vuottaan yliopistossa ja pojatkin on jo kaikilla kriteereillä aikuisia. Sellaista se on.
Alpeilla oli mahtavaa. Lunta oli sopivasti, ei valtavia kinoksia, ei jäätä eikä laviinivaarasta tietoakaan, off-piste laskettelu onnistui hyvin ja kaikki rinteet olivat hyvässä kunnossa. Tai no jaa... yksi kylään laskevista rinteistä oli silkkaa jäätä mutta epämiellyttävän lipsuvan laskun bonuksena näimme miten nykyään siirretään rinteessä loukkaantuneet hiihtäjät. Se näytti niin kammottavalta että päätimme olla telomatta itseämme!
Tarvitaan helikopteri, vaijeri, kylmäpäinen ensiapuporukka ja kaiken järjen mukaan tajuton tai ainakin tainnutettu potilas. Helikopteri kiisi onnettomuuspaikalle, paikansi uhrin, jäi pörräämään paikalleen ilmaan, laski maahan vaijerin johon ensiapuväki kiinnitti potilaan. Sitten kopteri sujautti lähimpään klinikkaan potilasraukan roikkuessa ensihoitajan kanssa vaijerin päässä maan ja taivaan välillä Aivan hirveätä.
Me nautimme viidestä hiihtopäivästä, hotelli-pensionaatti Edelweissin ystävällisestä huolenpidosta ja herkullisista illallisista. Ainoa mikä lopulta jäi vaivaamaan oli isäntämme... saimme juuri ennen lähtöämme tietää että hän täyttää tänä vuonna 85 vuotta!!... tuli ihan huono omatunto että tämän ikäinen herrasmies oli tarjonnut meille viinit ja oluet, teet ja kahvit - meidänhän olisi pitänyt häntä palvella! Mutta alppi-ilma nuorentaa. Mielestämme tämä seitsenkertainen Itävallan alppihiihtomestari, vuoden 1950 syöksylaskun maailmanmestari, Itävallan käsipallomaajoukkueen pelaaja, entinen rallikuski ja Kneisslin jälleenmyyjä oli vain harvinaisen vireä 70-kymppinen!
Annamme täydet pisteet Edelweissille ja iloiselle isäntäperheelle, St. Antonille ja mainioille junayhteyksille. Myöskään Finnairin pistelakot eivät meitä häirinneet: emme koskaan ole saaneet matkatavaroitamme yhtä nopeasti. Ilkeämielinen voisi ihmetellä miten matkatavaroiden käsittelijät eivät sairastele Uuden Vuoden päivänä jolloin palkka lienee ainakin kaksinkertainen ja iltatyölisät sen päälle. Mutta minä olen nyt hyvällä tuulella enkä ajattele kenestäkään mitään pahaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Olipa hauska yllätys, että olit
malttanut/ehtinyt antaa vielä hiihtolomaraportin. Kuvien kanssa sekin lähti elämään. (nninkuin on koko illan elänyt paras joululahja=
Ponte Negra; Amazonas ja alkuelämä Manauksessa!! yritän säästellen lukea ja nautiskella, ettei lopu
liian nopeasti - kiitos vielä!!)
Pirkko ei ole vanhentunut 20 vuodessa, mutta minä olen tainnut. Kaaduin viikon aikana kaksi kertaa, aivan varmasti sellaisissa paikoissa, joissa en olisi kaatunut vuonna 1989.
Mäkin olen sitten tainnut vanhentua kun kaaduin 2 kertaa aivan loivassa rinteessä. Ja vielä kerran kun en ehtinyt lumilautailijan alta pois. -89 en kaatuillut yhtään.
Lähetä kommentti