Lapsipotilas

Sairaalassani säästetään kaikessa. Roskapusseja ei vaihdeta vaan ne tyhjennetään, hallinto-osaston vessaan ei ole vieläkään hankittu saippuaa loppusyksyisen saippuavarkauden jälkeen, vessassa ei ole enää viikottain vaihdettavia kangaspyyhkeitäkään paperipyyhkeistä puhumattakaan eikä sen kolmen desilitran käsidesipullon tyhjenemisen jälkeen ole tullut uutta vaikka sairaalassa ollaankin. Paperia ei ole printterissä eikä sinne saa edes laittaa paperia joka on lukkojen takana varastossa. Niittaajaa en ole vielä vuoden sairaalassa olon jälkeen saanut. Sen lisäksi että palkkani on nimellinen, olen vienyt sairaalaan omat kynät, klemmarit ja kansiot, joita en jaa muille.

Olen viikon kuluttua lähdössä kansainväliseen turismikongressiin terveysturismia mainostamaan ja käytin 6 neliön näyttelykoppini mainosjulisteisiin 15 euroa. Julisteita veivattiin edestakaisin kahden kuukauden ajan kunnes joulun aikaan kyllästyin totaalisesti ja sanoin yksikantaan että hyväksyn kaiken enkä enää esitä yhtään ehdotusta jotka kuitenkin tuomitaan heti kun designeri on sen toteuttanut.

Kongressi on Delhissä ja olen siellä kaksi yötä. Mukaani tulee apurini, 26-vuotias Elizabeth. Minulle vilpittömästi ehdotettiin että jakaisimme kahden tähden hotellihuoneen Delhissä, siellä India Gaten lähellä. Ei kiitos... en todellakaan jaa huonetta kenenkään kanssa. Ja vain jos on pakko, asun siinä kahden tähden murjussa. Ja kohta lopetan nämä hommat joista ei mitään tunnu muutenkaan tulevan!

Viikonloppuna Sriram, Mikon työkaveri soitti minulle. Hän tekee vapaaehtoistyötä slummissa ja tutun perheen pieni tyttö on sairastunut, viety Mehtan lasten teho-osastolle. Hoito maksaa ja perhe on ensinnäkin huolissaan selviääkö tyttö ja toiseksi, millä maksavat hoidon. Sriram kysyi voinko jotenkin auttaa. Säästämisvimman tuntien sanoin aika epäuskoisena että voin vain kysyä, en muuta.

Maanantaina olin koululääkärinä ruotsalaisen Marian koulussa. En ollut käynyt siellä lähes vuoteen eikä kukaan muukaan lääkäri ollut koulun lapsia tavannut. Siellä oli paljon huolta ja ongelmaa, Intiassa riittää vähäosaisia. Ei kaikkia voi auttaa. Laitoin Mehtaan sähköpostin ja kerroin Hinduja-tytöstä ja perheen huolesta.

Tiistaina menin sairaalaan. Taas uusia säästöjä. Toimittamani sairaalan lehti oli mennyt painoon silloin kun lähdin joulunviettoon. No ei siitä mitään tullut... halvimman tarjouksen antanut painaja oli sairastunut eikä seuraavaksi halvimman tarjouksen antajan kanssa oltu päästy vielä sopimukseen. Nyt puhuttiin että pienennetään tilausmäärää jolloin hintakin alenee. Lehden sisältö oli valmis syyskuussa jolloin puhuttiin vielä Quarter 3/2009-julkaisusta, sitten tuli viivytyksiä ja siitä tuli Quarter 3-4/2009, Suomesta soitin Elizabethille että taitaa olla paras muuttaa päivämääräksi Quarter 1/2010. Kohta on Quarter 2...

Kävin lasten teholla juttelemassa Hinduja-tyttöä hoitavan lääkärin kanssa. Voi kuinka yhdellä lapsella voi olla kaikki vakavat komplikaatiot, terve tyttö joka oli sairastunut viruksen aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen ja sen jälkeen kaikki mahdollinen paha. Tyttö selviää hengissä, mutta kukaan ei voi tietää tuleeko hän toipumaan lopullisesti. Sosiaalihoitaja juoksi perässäni toimistooni. "Tunnetko perheen, voitko auttaa? Perhe on lainannut jo 1000 euroa eivätkä he tiedä mitä tehdä. Hoitomaksut nousevat varmasti ainakin 1500 euroon.".

Pihalla minut pysäytti pieni nainen ja puhui tamilia. Sosiaalihoitaja tuli tulkkaamaan. Tytön äiti kiitti että olin käynyt katsomassa hänen tytärtään. Muu perhe seisoi vaitonaisena siinä vieressä, isä, enot, tädit, isovanhemmat, sisarukset. Tämä tytär ei ollut perheelle merkityksetön.

Taas toimistoon. Keskustelimme kongressiin liittyvistä jutuista ja Vasantha kävi kysymässä jotain laskuista. Asia ei minua kiinnostanut kunnes Sam huudahti järkyttyneenä "sille tytölle tuli kaiken lisäksi vielä sydänpysähdyskin!". Kyllä, Hinduja oli välittömästi elvytetty Mehtan teholla.

Mehtan sairaalalla on säätiö joka joissain tapauksissa maksaa varattomien hoidon. Hinduja-tyttö hoidetaan, säätiöstä tulee rahat, perhe maksaa vain sen mitä pystyy. Tehdään kaikki mitä voidaan ja paljon voidaankin tehdä.

Lähdin kokouksesta kesken pois. Minua itketti. Kaikkien säästöjen ja pihistysten aiheuttama harmi nolotti. Mielessäni oli tytön äidin vakavat silmät, sukulaisten hiljainen huoli. Ei Mehtan johto ole unohtanut minkä takia sairaala on olemassa. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin hallinto-osaston vessan saippua.