Kävimme perjantai-iltana lainaamassa Madras klubilla pari elokuvaa. Vaikka edustammekin jäsenkunnan nuorisoa, klubin kirja- ja leffavalikoimat eivät missään nimessä ole jäsenkuntamme enemmistön nuoruudenajoilta. Sille vaan ei voi mitään että kulttuurimakumme on toisen maailmansodan aikaista. Valintamme osui teokseen joka oli valmistunut ennen syntymäämme. Gary Grant ja Grace Kelly olivat loistavia Alfred Hitchcockin "Catch the Thief"-leffassa joka on paitsi hauska, myös romanttinen ja hieman jännittävä.
Sunnuntaina menimme klubin elokuvailtaan. Leffat esitetään illan pimeydessä ulkoterassilla katoksen alla, nautitaan virvokkeita ja katsotaan elokuva. Tauon aikana nautitaan taas pieniä virvokkeita ja vanhemmat jäsenet seurustelevat keskenään. Nuoriso (siis me) on omissa oloissaan. Voi olla ettei kaikkia ikäisiämme Gary Grantin ja Jean Arthurin tähdittämä komedia "The Talk of the Town" niin sytytä, mutta me nauroimme ääneen ja nautimme suuresti illasta.
Lisäksi leffa oli hyvin ajankohtainen - mikä kävi ilmi heti seuraavana päivänä. Mikko lähti töihin tapansa mukaan seitsemältä ja Anita tuli kahdeksalta meille. Anita kiiruhti luokseni "Miten Saar voi?". Tuijotin tyhmästi ja ihmettelin että miten niin. Olen nähnyt kuinka hurmaantuneita tehtaan tytöt ovat Mikon läsnäollessa, mutta että Anitakin... "Saar oli auto-onnettomuudessa. Miten Saar voi?"
Anita ei ehtinyt nähdä autoa eikä Mikkoa koska Mikko oli jo lähtenyt mutta oli tietenkin ehtinyt saada Suprevorilta, vartijalta, raportin Mikon kolarista. Suprevorhan oli saanut lauantaina raportin Jantulta, toiselta vartijalta. Ramesh tuli hakemaan minut töihin. Ramesh on usein sijaiskuskina jos Venkatesh ei ehdi kuljettaa minua. "Millaisen auton kanssa Saar kolaroi, kuorma-autoko?" oli ensimmäinen kysymys. Ramesh asuu 30 kilometrin päässä meiltä emmekä olleet mitenkään yhteydessä sen enempää Rameshiin kuin Venkateshiinkaan. Venkatesh kuljetti minua tänään ja kertoi matkalla seikkaperäisesti automme tilanteen. Toisin kuin Babu, Venkatesh on aina puhelias, mutta kun hän on erityisen puhelias, putoan kärryiltä enkä ymmärrä mitään.
Mikon työmatka aamuisin kestää reilun tunnin. Babu ei yleensä puhu mitään, mutta hänellä on jännä tapa ajatella siten että sen pystyy jotenkin kuvittelemaan. Kun sanomme Babulle minne ajetaan, Babun aivot alkaa prosessoida. Meistä tuntuu että Babulla on aivoissa Google maps tai Eniron reittipalvelu. Kasvot ei paljasta mitään eikä Babu yhtään liikehdi, mutta jollain tavalla näemme kuinka oikea reitti muovautuu ja sitten lähdetään. Babu valitsee harvoin suoran reitin vaan mieluummin hyvin mutkaisen ja ilmeisesti lyhyemmän tai nopeamman vaihtoehdon. Ainakin se on reittivalinta jolla eksyttää kenet vain. Nyt Babu prosessoi reitin sijaan asioita. Oli pitkään hiljaa ja kysyi Mikolta lyhyitä kysymyksiä. "Sir, soititko poliisille?"- hiljaisuus - "Sir, odotitko poliisia?"- hiljaisuus - "Sir, allekirjoititko jotain?" - hiljaisuus - "Sir, näytitkö ajokortin?" Lukuisia pieniä tarkennuksia jotka johtivat johonkin jonka joskus ehkä saamme tietää.
Emme tiedä koska näemme Babun tai automme seuraavan kerran. Babu keskustelee Victorin, henkilöstöjohtajan kanssa ja Victor välittää epämääräisiä tietoja Mikolle. Että Babun veli on poliisi tai jotain ja sitä kautta tehdään joku raportti että Babu ruttasi auton eikä Mikko. Tai että mitään kolaria ei ollut vaan koko homma tapahtui parkkipaikalla siten ettei kukaan nähnyt sitä. (Mikon mielestä tämä on huono yritys koska vakuutusyhtiö tuskin uskoo että vähäisestä parkkipaikkatönäisystä etuistuimen selkänoja retkahtaa pysyvään makuuasentoon). Tai jotain muuta. Tämä on ihan kummallinen maa jollei ole aiemmin tullut huomautettua.
Ja kyllä... Babu oli ollut vihainen. Mutta ei tietenkään mussuttanut Mikolle vaan taas Victor, henkilöstöjohtaja, sai kuunnella vuodatukset. Että kyllä Babu olisi sieltä häistä voinut olla pois tai ainakin olisi palkannut varakuskin jos Sir vain olisi suostunut kertomaan että menee töihin lauantaina. Että tätäkään ei olisi tapahtunut jos Sir olisi vain kertonut.
6 kommenttia:
Sitähän minä silloin heti kommentoin, että kuinka srullista auton ruttaantuminen täytyi olla Babun mielestä eikä mitkään hääilot voineet sitä korvata. - Jos
mitään ymmärsin edellisestä, se että poliisit itse asiassa olivat kolarin silminnäkijä-todistajat, ei
paina mitään vaan koko juttu muutetaan fictioniksi. Miksi? Olisiko M. muuten itse asiassa syyllinen rikokseen? Todella outoa oikeudenkäyntiä ja tutkimusta !!
Babu ei siis ollut vihainen siitä, että minä olin rikkonut auton vaan siitä, että olin estänyt häntä täyttämästä velvollisuuksiaan. Babu on meidän käytössämme 24/7. Hänen velvollisuutensa on hommata omalla kustannuksellaan varakuski, jos tarvitsemme häntä eikä hän voi itse ajaa. Meillä taas on älytön skandinaavinen pehmoajattelu, ja haluamme että hän viettää mahdollisuuksien mukaan kaikki sunnuntait perheensä kanssa. Diwalin aikaan sain sovittua pitkän kinastelun jälkeen, että minä maksan väliaikaiselle kuljettajalle kun Babu ei voinut viedä meitä kentälle.
Jos olisin jäänyt odottamaan, että po0liisipartio olisi tullut olisin saanut viettää loppupäivän poliisiasemalla sillä aikaa kun poliisit olisivat naputelleet tutkintapöytäkirjoja. Ja todennäköiseti vielä kerran tai pari myöhemmin, ehkä jopa oikeudessa todistamassa kuorma-autoilijaa vastaan. Tämä olisi varmaan ollut sinänsä mielenkiintoinen kokemus, mutta voin hyvin elää ilmankin.
Loppujen lopuksi Babu sopi poliisi-veljensä kanssa (tai olisiko ollut joku veljen vaimon sukulainen tai ehkä sillä ei ollutkaan mitään tekemistä veljen kanssa), että ajaja olin sittenkin minä. Allekirjoitin eilen ison pinon dokumentteja, luultavasti lauantaille päivättyjä tutkintapöytäkirjoja. Luulin ensin, että ne olivat Babua koskevia papereita kunnes huomasin, että yhdessä oli kopio dokumentista, jossa oli valokuva henkilöstä, jolla oli kravatti. Ihmettelin sitä, kunnes huomasin, että se olikin minun oma kansainvälinen ajokorttini.
Sain tänä aamuna Venkateshilta arvion että automme korjaaminen kestää 10 päivää ja auto on nyt korjaamolla.
Venkatesh ei ole meidän tai tehtaan palkkalistoilla mutta käytämme hänen tarjoamia kuljetuspalvelujaan.
Eksoottinen ratkaisu rytätä se auto. Olisi tämäkin jäänyt muuten kokematta. Varmasti jälkikäteen yhtä positiivinen kokemus kuin auton ajaminen jokeen jenkeissä.
Ei tämä vedä vertoja. Nyt saamani julkisuus rajoittuu palveluskuntaan, edes kukaan töissä ei ole ollut kiinnostunut asiasta. Toista se oli silloin kun Pian koulukaverit kertoivat että "I saw your dad on TV lat night. I think that he was being rescued from a creek".
Small talk aiheenakin auto ajaminen jokeen on jotenkin toista luokkaa kuin se, että joutui peräänajon kohteeksi.m Tämähän ei ollut varsinaisesti edes omaa hölmöilyä.
Lähetä kommentti