Uusi koulu ja lapsiystävällinen alue

Hand-in-Hand on järjestö jota on ilo tukea. Salcomp on jo pari vuotta ollut tukemassa tätä Tamil Nadun lapsityövoiman poistamiseen ja naisten aseman parantamiseen keskittyvää järjestöä. Hand-in-Handin juuret ovat Ruotsissa - Percy Barnevik oli alullepaneva voima ja on vieläkin mukana - käy vuosittain Intiassa vaikka on ilmeisesti varsin sairas. Kaikki käytännön toiminta on puhtaasti intialaisten, niin järjestölle palkkatyötä tekevien kuin vapaaehtoisten käsissä.

Tapasimme jokin aika sitten ruotsalaisen Lenin joka työkseen kiertää maailmaa kertomassa Hand-in-Handin toiminnasta firmoille ja kansainvälisille järjestöille etsien uusia rahoitusmuotoja. Leni halusi kuulla miltä toiminta näyttää meidän silmissä. Samalla vakuutimme Hemanthalle, mikrorahoituksesta vastaavalle johtajalle, että olemme aidosti kiinnostuneita toiminnasta ja tulemme mielellämme aina kun mahdollista kyliin jos meistä on hyötyä emmekä ole kenenkään harmiksi. Olen monta kertaa todennut että niin hyvää kuin vapaaehtoiset ja ulkomaalaiset laupiaat samarialaiset tarkoittavatkin, heistä on usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Ulkomaalainen hyväntekijä tarvitsee opastusta eikä vakituisia opastajia ole vaan joku jättää omat työnsä ja on vapaaehtoisauttajien apuna. Ei siinäkään ole hirveästi järkeä.

Kun uusi rakennus, koulu, terveyskeskus, klinikka tai asuntola otetaan käyttöön, se vihitään. Ulkopuolisten osallistuminen vihkimisiin on hyvin positiivinen asia jolla on suuri merkitys kyläläisille. Koulu ja lasten saaminen kouluun on iso juttu koska lasten koulunkäynti ei köyhille maalaisille ole itsestään selvää. Vapaaehtoiset kiertävät kyliä etsimässä työssäkäyviä lapsia ja puhumassa heidän vanhemmilleen että lasten pitäisi palata kouluun. Lapset voivat olla kotiapulaisina, kaupan apulaisina, siivoamassa, myymässä hedelmiä, silkkikutomoissa, kankaankirjailussa. Hetkellisesti perheen tulot voivat pudota, mutta koulun käynyt lapsi on paremmassa asemassa työmarkkinoilla, voi saada ammatillisen koulutuksenkin ja lopulta varsin hyvän toimeentulon jolla voi elättää perheensä. Veli voi tienata siskojensa myötäjäisrahat, jopa tytär voi ansaita omat myötäjäisensä. Vaikka perhettä olisi kohdannut sellainenkin katastrofi ettei ole yhtään poikaa vaan neljä tyttöä, kaikki tytöt on mahdollista saada kelvollisiin naimisiin jos tytöt pystyvät elättämään itsensä. Heidän arvonsa vaimona nousee.

Hand-in-Handin koulutustoiminta on mittavaa. Mikko jakoi viime viikolla 200 vastavalmistuneelle ilmastointilaitteiden korjaajalle, kännykkäkorjaajalle, pyöränkorjaajalle, ompelukoneen korjaajalle, kauneushoitojen antajalle diplomit. Näistä 60 % perusti oman yrityksen Hand-in-Handin mikrorahoituksen turvin. Useimmat näistä yrityksistä ovat melko pian kannattavia.

Viikko sitten avattiin koulu tytöille jotka ovat kesken lapsuutensa menneet töihin. Kun vanhemmat ovat suostuneet tytön kouluun paluuseen, tarvitaan paikka jossa voi ottaa kiinni väliin jääneet vuodet. Olimme kunniavieraina ja virallisesti vihkimässä tällaista Residential Bridge Camp'ia, sisäoppilaitosta jossa tytöt opiskelevat kunnes palaavat tavalliseen kouluun. Varsinainen vihkijä oli Sven Sandström, 67-vuotias ruotsalainen IMF:n johtaja jonka Percy Barnevik pyysi rahoituksen ja muun toiminnan neuvonantajaksi ettei tarvitse viettää joutilaita eläkepäiviä.

Hand-in-Handin 33:s lapsiystävällinen alue vihittiin samana päivänä. "Child friendly" on korrekti nimitys tällaiselle alueelle jossa mielipide on vahvasti lapsityövoimavastainen - käytännössä kun on mahdotonta päästä 100% lapsityövoiman karsimiseen.

Ajoimme Tamilnadun osavaltion pohjoisrajalle melkein Andhra Pradeshin osavaltioon sisämaan suuntaan. Litteä rannikkomaisema muuttui lempeästi kumpuilevaksi maastoksi. Mutta köyhää, kovin köyhää. Kuiva pölyävä hiekkamaa ei ole kovinkaan viljavaa. Ja kyliä toisensa jälkeen, pikkukaupunkeja ja kun Intiassa ollaan, todella paljon ihmisiä joka paikassa.

Uuden koulun oppilaat, opettajat ja muita tärkeitä ihmisiä. Edessä keskellä istuu Sven Sandström joka on virallinen koulun vihkijä. Oikealla istuva harmaapaitainen harmaapartainen harmaahiuksinen mies on ystävämme Hemantha joka aikanaan jätti bisnesmaailman tehdäkseen sellaista työtä johon hän uskoo.

Sven, Mikko ja minä jaoimme tytöille koulupuvut. Voi kuinka tyttöjä jännitti ja ujostutti!

Pidimme kaikki pienen puheen koululaisille. On aika vaikeata valita oikeita sanoja lapsille jotka ovat eläneet niin toisenlaista lapsuutta kuin mihin olemme omassa hyvinvoivassa Skandinaviassa tottuneet.

Lampun sytytys

Mikko ja minä avaamme virallisesti Hand-in-Handin 33:n lapsiystävällisen alueen. Vapaaehtoiset ympärillämme, ne jotka tekivät suurimman työn etsiessään jokaisen mahdollisen alueen lapsen joka ei käy koulua, vakuuttivat ja ylipuhuivat vanhemmat ja saivat lapset takaisin kouluun.

Puheet kuuluvat asiaan. Emme olleet varautuneet tähän, Hemantha oli sanonut että vain sytytämme lampun ja vihimme alueen. Ilmeisesti kuitenkin keksimme jotain merkittävää sanottavaa.

Kylien asukkaita ja vapaaehtoisia kuuntelemassa. Tilaisuuden jälkeen kiersimme suurella koululla ja lapset esittelivät opetusvälineitä. Kirjoja on hyvin vähän - ne maksavat liikaa - joten melkein kaikki tehdään itse. Lapset olivat aivan ihanan innokkaita esittelemään saavutuksiaan, miten opetellaan aakkosia, miten kertotaulua ja kaikkea mitä emme oikeastaan ymmärtäneet koska lapset puhuivat tamilia eikä kaikkea mitenkään ehditty tulkata.

Näiden lasten tulevaisuus näyttää valoisammalta kuin monen muun intialaislapsen. He saavat käydä koulunsa loppuun. Heistä ei tule lapsityövoimaa.