Tehtaan juhlat

Olen tietämättäni ollut 28 vuotta naimisissa kansankiihottajan kanssa.

Sata miljoonaa laturia kolmessa vuodessa on sellainen saavutus että sunnuntaina tehdas suljettiin ja koko henkilökunta tuli Chennai Convention Centreen viettämään vuosittaista henkilöstöjuhlaa. Intiahan on demokratia mutta ei missään nimessä tasa-arvoinen, joten oli luonnollista että tarjoilusta vastaava GRT Grand Hotel oli etukäteen kysynyt kuinka paljon on VIP-vieraita joille katetaan erikseen pöydät ja tehdään ruoat. "VIP-vieraita on 1800" oli Victor, henkilöstöjohtaja, vastannut kuivasti.

Tilaisuus oli perhejuhla - tarkoittaen Salcomp-perhettä. Perheen merkitys Intiassa on valtava, kaiken ylittävä. Sitä on ulkopuolisen mahdoton käsittää samoinkuin intialaisen on mahdoton käsittää länsimaista löyhää perheyhteyttä. Salcomp-perhejuhlan ainoa ulkopuolinen olin minä. Ei siksi että olen tehtaanjohtajan vaimo, vaan säälistä koska kaikki tietävät ettei minulla ole Intiassa perhettä jonka kanssa viettäisin sunnuntain.

Minuuttiohjelma oli todellakin minuuttiohjelma käsittäen 53 eri toimitusta. Kokoonnuimme aamulla yhdeksältä ja kymmeneltä alkoi ohjelma Kuthuvilakkun - lampun - sytyttämisellä (5 minuuttia). Korkeajalkaisessa lampussa on viisi öljykippoa joissa jokaisessa sydän. Viisi eri elementtiä joista maailma koostuu - maa, vesi, ilma, tuli, taivas. Tai onnellisuus, terveys, vauraus, maanomistus ja jälkeläiset. Ensimmäisen valon sytytimme Mikon kanssa, sitten sytytyskynttilä siirtyi kullekin johtoryhmän jäsenelle jotka yksin tai samoin kuin me yhdessä kynttilää pitäen sytyttivät loput neljä valoa. Mikko piti puheen (10 minuuttia). Varmasti puolet väestä ymmärtää englantia ja varmuuden vuoksi tamiliksi käännetty puhe näkyi suurilla valkokankailla valtavassa salissa - meitähän oli siellä liki 2000 henkeä!

Tuotannolla oli hauska laulunäytelmä (4 minuuttia), laaduntarkastuksen komedia oli huvittava kieltä ymmärtämättömällekin (4 minuuttia), miesteknikoiden tanssi hulvaton (4 minuuttia), operaattorit olivat lähettäneet lauluryhmän (4 minuuttia), tuotantoteknologitkin esittivät sikermän lauluja (8 minuuttia). Hallinnolla oli vaikuttava kulttuuriesitys (14 minuuttia) joka toi lavalle suurimmat intialaisen elokuvan tähdet ja sankarit tanssimaan ja laulamaan Bollywoodin ja Kollywoodin tahtiin! Viimeisenä lavalle astui juhlavasti "namaskar, namaskar"-tervehtien ja kättään heiluttaen ylhäisin kaikista... Mikko intialaisen poliitikon asussa: valkoinen lyhythihainen paita, pitkä valkoinen kultakoristeinen dhoti, vähän kuin lakana kiedottu vyötäisille, valkoinen kultakirjava huivi vasemmalla olalla.

Rahul Gandhi tervehtii "namaskar". Rahul Gandhi suosii pohjois-intialaista pitkätunikaista housuasua, kun taas Tamil Nadussa pidetään valkoista lyhythihaista paitaa ja dhotia joka on kyllä virallinen asu parlamentissa esimerkiksi kun vannotaan kansanedustajan vala.

Sitä hieman jännitettiin etukäteen ettei Vijayarangan vain olisi mennyt ostamaan silkki-dhotia, koska se on kankaana liukkaampi ja vaatii kuulemma tietynlaista tottumusta käyttäjältään. Huolekkaasti työkaverit kyllä tarkistivat että onhan Mikolla vyö. Vyö ei näy päälle mutta on tarpeellinen varmuusväline. Eihän Mikko asua itse pukenut, seisoi kädet suorana sivulla kuten lentokentän turvatarkastuksessa kun kaksimetrinen, nilkkoihin asti ulottuva kangas kiedottiin ympärille. Mikko oli tosi komean näköinen ja päihitti selkeästi Elvis-Vijayaranganin mutta silti Murali oli Shah Rukh Khanin täydellisenä kaksoisolentona ylivoimainen!

Kun on 1800 työntekijää ja ilmeisesti kaikki ovat erittäin ansioituneita, jaetaan hirveästi lahjoja. Minäkin pääsin uudestaan lavalle jakamaan jokaiselle kymmenen krikettijoukkueen pelaajalle henkilökohtaiset plaketit, hopeasijalle yltäneille Warriorseille tsemppipokaalin ja voittajille, Eagles'eille valtavan pystin ja vielä muutamia erityismainintapalkintoja. Ja sen jälkeen oli sitten muut palkinnot - parhaiten firman arvot osannut joukkue, parhaimmat ehdotukset tehnyt joukkue, ei-yhtään-poissaoloa-koko-vuonna-palkinto, ei-yhtään-poissaoloa-kahden-vuoden-aikana-palkinto ja niin edespäin.

Lounas hoitui tavattoman hyvin. Logistiikka toimi. Buffet-pöytiä oli useita ja kun henkilöstö on hyvin koulutettua ja tottelevaista, Victorin tarvitsi vain osoitella etusormeaan ja tytöt menivät vuorollaan säntillisissä ruoduissa jonottamaan kiltisti ruokaansa.

Kilttejä, ujoja ja arkoja ja kainoja pieniä hentoja tyttöjä värikkäissä tunikoissaan, kukkia hiuksissaan. Intialaisia maalaistyttöjä jotka ovat kerran elämässään päässeet suureen kaupunkiin, suuriin juhliin, niin hienoihin juhliin että mykistyvät kerta kaikkiaan.

Katin kontit!

Lounaan jälkeen kaikki muuttui. Vuorossa oli TV:stä tutut esiintyjät, tanssi- ja lauluryhmät, akrobaatit, tulennielijät, miimikko. Juontajana oli kaikkien tuntema Archana, julkkis. Kun ensimmäiset Bollywood-tahdit kajahtivat, operaattoritytöt kirkuivat ja juoksivat lavan eteen tanssimaan ja ottamaan idoleistaan kännyköillään valokuvia. Säyseät lehmänsilmäiset herttaiset viattomat tyttöset villiintyivät täysin! Manauksessa tehtaan juhlissa tarjottiin neljä olutta ja myöhemmin tuotiin bonusoluttakin, mutta täällä riitti pelkkä Bollywood. En osaa paremminkaan asiaa kuvata. Tytöt olivat hilpeässä hiprakassa ja jatkuvassa nousuhumalassa ilman pisaraakaan alkoholia! Enkä liioittele yhtään.

Olemme oppineet että intialaiset miehet ja naiset eivät kosketa toisiaan. Edes rakastuneet parit eivät kulje käsi kädessä. Mutta nämä viattomat tyttöset juoksivat johtoryhmän miesten luokse ja kiskoivat kädestä pitäen tanssiin! Siinä nuo keski-ikään ehtineet häkeltyneet möhömahat sitten pyörittivät sirpakoita tyttöjä jotka eivät pysyneet hetkeäkään paikallaan. Mikko pyöritti tyttöjä molemmilla käsillä - pyöritä pyöritä pellavapäätä - ja aina tytöt vaihtuivat. Minut haettiin tanssiin ja opetettiin kaikessa kiireessä askelia ja jokaisen tytön kanssa piti pyöriä, hyppiä ja heilua. Lähdin takahuoneeseen juomaan mutta jo puolivälissä salia kulkuni estyi - kaksikymmentä tyttöä tarrautui käsiini ja vaatteisiini - tanssitaan, tanssitaan Madam! Mikko meni rauhoittumaan sivukäytäville mutta tuli 15 minuutin kuluttua hengästyneenä takaisin "niitä hyökkäsi aina vaan lisää, ne on hirveän pieniä mutta vaarallisia, mun oli pakko tanssia koko käytävän läpi jonkinlaista katrillia, ei sieltä muuten päässyt pois". Victor, henkilöstöjohtaja, sanoi että oli tarkoituksella erottanut teknikot ja varaston pojat (joita on vain kourallinen) toiselle puolelle salia kuin sadat operaattoritytöt vain suojellakseen nuorukaisia... Massassa on todella voimaa ja joukkohysteria on todellista! No, pojat tanssivat villisti keskenään, eivät sentään tohtineet hakea tyttöjä tanssiin, pojat tiesivät paikkansa.

En muista koska olen nauranut niin paljon. Kaikki onnistui yli odotusten. Juhlat olivat varmasti jokaiselle ikimuistettavat. Tänään tehtaalla johtoryhmä oli ihmetellyt tyttöjen riehakkuutta "ei ikinä Chennaissa, ehkä Delhissä tuollaista voi tapahtua, mutta ei koskaan meillä Chennaissa", mutta olivat ylpeitä reippaista tytöistään. Kysyin sairaalassa onko tällainen rieha tavallista "ei todellakaan, en ole koskaan kuullut sellaisesta, hakivatko tytöt tosiaan johtoryhmän miehiä tanssiin, ei ikinä!!"

En keksi muuta selitystä kuin Mikko. Sama kansankiihottaja ja agitaattori joka tanssi Manauksessa jokaisen operaattorin kanssa. En tiedä onko ilmiöillä muu kuin kausaalinen yhteys, mutta Mikko tanssi Manauksessa ja tehdas nousi ennen näkemättömään kukoistukseen. Nyt Mikko tanssii Chennaissa, plakkarissa satamiljoonaa laturia ja vauhti vain paranee.

PS. Juhlissa oli ammattikuvaaja ja julkaisen kuvia kunhan niitä saan.