torstai 19. marraskuuta 2009

Erakot

Eilen oli Internations-tapaaminen. Internations on vapaa järjestö joka kerää kansainvälisiä vapaita sieluja tai sellaiseksi itsensä tuntevia yhteen. Internations-ryhmiä on vähän joka kaupungissa. Itse asiassa ilmoittauduin Manauksessa asuessa Helsingin ryhmään ja vasta Intiaan muutettuani löysin Chennain ryhmän Madras-nimen alta, sen jälkeen kun olin saanut tarpeeksi viestejä ja kyselyjä Helsingistä miksen koskaan käy tapaamisissa. Manauksessa ei kukaan ollut tajunnut perustaa moista ryhmää. Siellä se olisi kyllä koostunut pelkästään korealaisista ja meistä muutamista suomalaisista.

Olimme molemmat Mikon kanssa ilmoittautuneet tapaamiseen. Mikko tuli hakemaan minut sairaalasta, piti mennä syömään jotain nopeata ja sen jälkeen Taj Connemaraan rupattelemaan ekspattien kanssa.

Eilen minua harmitti kaikki. Töissä oli tylsää ja murjotin. Kävin Anithan, nuoren alaiseni, kanssa ensimmäisessä koulutapaamisessa kertomassa uudesta koululaisten terveystarkastusohjelmasta jonka tulemme aloittamaan heti kun saamme koululaisia ja kouluja ostamaan palvelujamme. Kunnallista kouluterveydenhuoltoa ei Intiassa ole. Valtio järjestää kyllä pakolliset rokotukset kouluihin joissa lapset piikitetään vanhaan kansakoulumalliin. Kasvun seurannat, tautien seulonnat ja kehityksen seuraaminen jää vanhempien huoleksi ja rahanmenoksi. Myymme terveystarkastukset halvalla... pakettiin kuuluu täydellinen lastenlääkärin tekemä tarkastus, keuhkokuva, labrat, kasvukäyrät, ravitsemusterapeutin sessio ja joogaopastus ja koko lysti maksaa alle 10 euroa per lapsi. Se on suomalaisittain ajatellen joko paljon tai vähän. Suomessa terveyskeskus, kouluterveydenhuolto ja neuvolat ovat ilmaisia lapsille, mutta kuten kaikki tietää, mikään ei ole ilmaista. Minäkin olen joskus Suomessa saanut palkkani ilmaisen terveyskeskus-, neuvola- ja koululääkärin työstä.

Koulutapaaminen oli kyllä ihan kiva. Montessori-koulun rehtori oli kiinnostunut ja lupasi kertoa lasten vanhemmille asiasta, annoimme esitteitä ja lähdimme pois. Näihin tapaamisiin mennään aina sairaalan kyydillä. Sairaalassa on muutama auto ja kuski. Takseja ei käytetä. En edes tiedä miten taksia voisi Intiassa käyttää. Auton ja kuskin vuokraaminen on selkeämpää ja turvallisempaa. Ajoimme takaisin hotelliin ja Anitha kysyi varovaisesti "Mam, oletko huonolla tuulella? Et ole puhunut mitään."

Taisin olla huonolla tuulella. Toimiston ilma oli tunkkainen ja ilmastoinnin vuoksi kylmä. Lääkärit ei lupauksista huolimatta tuo kirjoituksiaan sairaalan lehteä varten enkä voi kaikkia juttuja itsekään kirjoittaa. Takanani istuva oli saanut saman flunssan joka minulla oli maanantaina muttei ollut jäänyt kotiin. Sairaslomapäivä on palkaton päivä. Yskivä, rohiseva, aivasteleva, niiskuttava pikkukuumeinen kyllä pärjää toimistotyössä, mutta tartuttaa koko jengin. Kaikille jokainen päivä ei ole palkaton kuten minulla, joten minä olen sitten ainoa jolla on varaa jäädä kotiin pikkuflunssaisena.

Sairaalan nettisivujen uudelleenkirjoittaminen maistui puulta. Haluaisin poistaa kaikki intialaisuudet koukeroisuudet ja typerät sentimentaalisuudet, mutten voi tehdä sitä. Kun editoin tai kirjoitan jotain uutta, pitää kunnioittaa alkuperäistekstin tyyliä ja maan tapaa. Kaikki se sotii sitä vastaan miten itse haluaisin kirjoittaa. On hyvä että lukion jälkeen ammatinvalinnanohjaaja sanoi suoraan ettei minusta ole toimittajaksi koska muiden ihmisten mielipiteiden ja tekemisten raportointi ei sovi ihmiselle joka haluaa itse tuottaa tekstiä.

En halunnut lähteä Internationsiin ja Mikko oli helppo suostutella samaan. Menimme elokuvateatteri Sathyamin pizzeriaan - tavalliset illallispaikat aukeavat vasta 19-19.30 - ja sen jälkeen kotiin. Mietimme kuinka olemme erakoita ja sovimme että saamme olla sellaisia. Voi olla että eläkkeellä ollessa huomaamme olevamme hyvin yksinäisiä, mutta emme me ole järin sosiaalisia. Jollemme ole, on turha pakottaa itsensä sellaiseksi etenkään sinä päivänä kun ei todellakaan halua olla ystävällinen ihmisille.

2 kommenttia:

ilkka kirjoitti...

Oikein! Turha sitä on teeskennellä tykkäävänsä jostain jos ei jaksa. Ettekä te eläkkeellä Internations-porukan kanssa varmaan muutenkaan hengaille, niin ei tuollaisen välistä jättäminen haittaa pitkälläkään aikavälillä. Kotona laiskottelu on viisauden alku.

Karina kirjoitti...

Täytyy vaan löytää se tasapaino laiskottelun ja hengailun välillä.Jatkuvasti ei tosiaan jaksa keskittyä funtsimaan miten pärjää eläkkeellä, joten on kai paras elää tätä päivää vaan.