On hauska kirjoittaa mutta kirjoittaminen on kuin päiväkirja, aika henkilökohtainen juttu. Vaan kun kirjoittaa niinkin mitättömän julkisesti kuin blogia, juttua miettii melko tavalla enemmän - mikä aihe voisi kiinnostaa lukijoita, mihin rajaan juttuni, millä tavalla kirjoitan. Kirjoitanko hauskasti vai vakavasti. Mistähän lukijat pitäisivät? Mikä herättäisi keskustelun? Kyllä, kyllä, eihän blogin pitäisi olla kuin itselle tarkoitettu, todellakin vain päiväkirja tai ennemmin muistikirja, eikä pitäisi miettiä muita lukijoita, vaan näpytellä nopeasti mitä mieleen juolahtaa. Mutta tosi on että vaatimustaso nousee välittömästi kun kirjoituksia jakaa muille. Ja toisaalta, kun kirjoitus on netissä, se pysyy siellä ikuisesti. Ei siis kirjata ihan kaikkea mitä mieleen tulee.
Kun mielessä sitten on aihe, huomaankin etten tiedä asiasta tarpeeksi. Sitä alkaa hakea tietoa, surffaa netissä ja seuloo erilaisia sivuja. Lopputuloksena saattaa olla että olen lukenut juttua varten netistä erilaisia kirjoituksia parin tunnin ajan, josta sitten tulee tiivistelmänä yksi sivulause blogiin. Mutta kun oma kynnys on tämä, se on tehtävä ja haluankin tehdä sen niin.
Kirjoittaa voi nopeasti mutta kun on taipumus kirjoittaa pitkään ja rönsyävästi, ainakin puolet pitää editoida pois. Lopputulos näyttää pieneltä mitättömältä kirjoitelmalta joka on nopeasti naputeltu. Ei se ole. Mutta ei se mitään. Se on harrastus.
Ei kirjoittaminen ole ongelma. Ongelma on blogi. Kirjoitan siinä kuulumiseni ja paljon sen päälle, sellaistakin mistä en ikinä tulisi kenenkään kanssa satunnaisesti tavatessa jutelleeksi. Blogia lukevat tietävät minun asiani mutta harvalle tulee mieleen kirjoittaa viestiä minulle. Vanhan ajan kirjeet olivat siitä mukavia että niihin usein vastattiin. Kirjeenvaihtoa. Ajatustenvaihtoa. Jonkinlaista keskustelua.
Sitten se valitus ja vuodatus.
Totaalisen vieraassa ympäristössä asuessa ympärillä on oikeasti tyhjiö. Huolimatta näennäisen vilkkaasta elämästä, olemme silti vain kaksistaan Mikon kanssa. Ei meillä ole täällä yhtään ystävää eikä sukulaista. Kukaan ystävistämme tai sukulaisistamme ei ole tulossa kyläilemään luonamme. Pia on ainoa joka on käynyt, Antti ja Ilkka kyllä jossain vaiheessa mitä odotamme hartaasti. Amerikassa lappasi vieraita jatkuvasti. Kai se sitten maana kiinnosti enemmän kuin Brasilia ja Intia vaikka Amerikkaa aina jaksetaan haukkua. Useimmilla ulkomaalaisilla täällä on jatkuvasti vieraita, sisarukset, veljenpojat, ystävät ja kylänmiehet käyvät. Vaikka olemme sitä mieltä että me olemme tosi mukavia, joskus meitä ihmetyttää miksei kukaan halua meille. Ymmärrän toki että loma on rajoitettu, matkat maksavat eikä Chennai ole ensimmäinen paikka jonne lähtisi lomailemaan. Ja onhan se Phuket Thaimaassa tosi kiva. Täältäkin sinne pyrähtää viikonlopun viettoon, ei vaan ole tullut mieleen lähteä.
Ehkä muilla on omituisia kavereita.
Siksi ystävien ja sukulaisten ja tuttavien yhteydenpidot ovat todella tärkeitä. On kamalan kivaa jos joku muistaa. Pari kertaa olen saanut postikortin. Se on ollut ihanaa.
10 kommenttia:
Blogi on kamalan vaikea asia. Itse olen hirveän kriittinen oman kirjoituksen suhteen, mutta liian laiska lukemaan juttuja uudestaan ja korjailemaan virheitä. Lopputuloksena on yleensä se, että aloituksen jälkeen tyssää täysin, turhaudun ja deletoin mitä olen kirjoittanut. Tämä on tietysti todella typerää. Tamil Nadusta on tosin aina tullut todella laadukasta juttua, vaikkakin jotenkin luulin että sulta vaan tulee sitä tekstiä kuin tyhjästä.
Tuo vieraileminen on minusta edelleen aivan kummallinen juttu. Jos jossain jännässä (tai ihan tyhmässä!) paikassa asuu tuttuja, totta kai siellä kannattaa käydä. Sitä paitsi, kuten olen aikaisemminkin sanonut, Intian matka oli ehdottomasti paras, millä olen ollut. Sinne, jos jonnekin, kannattaa mennä!
Taitaapa kohta olla teillä vieraiden tulva kun nyt mainostelet. Onhan Intia "mystinen" maa omaleimaisella vahvalla kulttuuriperinteellä. Saattaa olla myös tulevaisuuden maa liike-elämälle.
Sääli että on mennyt tuollaiseen tilanteeseen.
Tulemme kyllä käymään jossain vaiheessa, mutta nyt EKP aikaan ei ehdi.
Blogissa on tosiaan se vaara että keskustelu muuttuu yksinpuheluksi. Toisille kommentointi on hankalaa, niin pitäisi varmaan keskustella blogin ulkopuolella.
Intia on jännä maa jonne olen pitkään halunnut mennä, nyt se on toteutunut. Useimmat tuttujen vierailijat ovat pari viikkoa Intiassa, kiertävät Taj Mahalit, käyvät ehkä Himalajalla, kenties Rajasthanissa maharajojen palatseja katsomassa ja autiomaassa, osa matkoista junalla, ja käyvät myös Chennaissa. Tai ovat viikon Chennaissa. Tai lomailevat vaikka Thaimaahan tai Singaporeen ja matkalla pysähtyvät Chennaissa. Matkoja on erilaisia.Ei tarkoita että on koko aikaa ollaan saman katon alla. Osan matkoista voi yhdistää meidän kanssa matkaamiseen. Kaikki on mahdollista.
Kyllä, Intia on tulevaisuuden maa. Ei ehkä vielä meidän sukupolvelle mutta seuraavalle.
Kiitos jokaisesta Intian tarinasta, yhden luettuaan jää odottamaan seuraavaa.
Intia ei ole pinnallisen ihmisen maa, siellä kävijä ei pääse pröystäilemään mitä jokin maksoi ja ketä julkkiksia sattui näkemään, ei ole sitä glamouria mitä löytyy USA:sta, Pariisista ja Monacosta. Mutta Intiassa on sitä jotain, aitoa, oikeaa. Vaikkakin kovin erilaista mihin olemme tottuneet, toisenlainen maailma omine historioineen ja tapoineen, rikastuttavaa henkisesti. Sinne ei uskalleta tulla peläten köyhyyttä, kurjuutta ja likaisuutta.
Intiassa on on käytävä mieli avoinna vastaanottamaan, sieltä saa todella paljon.
Aina sinne kaipaa takaisin, siksi nämä tarinasi ovat ollet niin
odotettuja, anna vaan tulla lisää.
/ Mii
Kiitos Mii kommentista. Olet ihan oikeassa. Taman lyhyen kokemukseni perusteella olen aina vain enemman ymmallani ja toisaalta luulen aina etta olen jotain oppinut.Mieli avoinna ja joustavuutta ja huumoria tarvitaan joka paiva!
Olenpa onnellinen, kun tänään kuitenkin ilmestyi Tamil Nadu. Vähän samoin kuin Pia olin tajuamaton siitä, että useat ja tosi antoisat "asiatekstit" ivät synnykään tuosta vain lahjakkaan kirjoittajan nappuloista, vaan jokainen blogi - myös ne kodikkaat - ovat miettimisen, tutkimisen ja puntaroimisen takana. - Sitäpä kiitollisempia saamme olla. - Mitä taas tulee vierailuihin, luulen, että meitä Ukin kanssa ei suorastaa katsota sopiviksi Intian-retkeilijöiksi niin antoisaa kuin se olisikin!
Intia on liian iso maa. Samoin kuin Brasilia. Intian matkaa suunnitellessa olen huomannut haluavani mennä Chennain lisäksi katsomaan Taj Mahalia, Goaan, Andaman Islandsille, aavikolle ja Darjeelingiin "toy trainilla". Nämä nyt alkuun. Kaikki ovat ilmeisesti eri nurkissa maata, varmaan parin päivän junamatkan, tai lyhyen lentomatkan päässä toisistaan. Suunnittelemani kolme viikkoa tuntuu yhtäkkiä lyhyeltä. Brasiliassakin jäi vielä paikkoja nähtäväksi. Rion ja Sao Paulonkin vierailut tuntuvat kovin lyhyeltä.
Jep, on vaan hyväksyttävä ettei kaikkea ehdi tehdä. Se on vain hyvä koska silloin on tunne että voi palata takaisin minne vain ja nähdä uutta. Helsingissäkin näen aina uutta.
Lähetä kommentti