Tarkkuutta vaaditaan

Länsimaissa on usein tapana vastata hymyyn hymyllä. Joku tulee juttelemaan, hymyilee ja sitä olettaa automaattisesti että puhutaan mukavia ja voi hymyillä vastaan.

Aasiassa pitää olla varovainen. Chennaissakin hymyillään paljon, nauretaan, ollaan iloisia. Useimmiten ollaankin oikeasti iloisia.

Anita tuli aamulla töihin ja nauroi iloisesti huomenet sanottuaan "Koiranpentumme kuoli eilen, jäi auton alle. Poikani on aivan suruissaan." Koira oli ollut rakas koko perheelle, ei mikään kulkukoira vaan varta vasten hankittu laatukoira. Kahdeksankuinen pentu. Itkun sijaan naurua.

Mikko on tyytyväinen jos meillä on Babun kanssa tilaisuuksia kahdenkeskeiseen laatuaikaan. Yhtenä iltana Mikko ei ollut autossa. Babu purskahti heti puhumaan, hymyillen ja naureskellen. Kun Babu alkaa tuolla tavoin vuolaasti pulputa, käsitän että on kyse tärkeästä asiasta ja valpastun. Mutta puhe on nopeata kuin tamilin kieli enkä usein ole edes ihan varma puhuuko Babu englantia vai tamilia, johon yleisesti sekoitetaan paljon englanninkielisiä sanoja. Nappasin sanoja "pyörä", "liian kovaa", "aina varoittanut", "poika", "sairaala". Tästä pääsee eteenpäin.

-"Kuinka vanha poika? Moottoripyörä vai polkupyörä? Onko poika loukkaantunut?"

Taas naureskelua. Mutta vähitellen selvisi että kyseessä oli läheisen serkun 15-vuotias poika joka oli ajanut vallattomasti polkupyörällään, joutunut auton tönäisemäksi ja makasi nyt sairaalan teho-osastolla tajuttomana. Naureskellen kerrottu tarina ei ollut järin hauska. Babu oli poissa tolaltaan ja sen huomasi vain siitä että puhuessaan Babu nauroi. Hyvä että olen oppinut sen verran etten kaikkiin nauruihin ja hymyihin mene mukaan.

Tällaiset asiat kerrotaan aina minulle koska olen lääkäri, taustalla epätoivoinen ajatus että voisin auttaa ja pelastaa. Olen hankkinut oikeita lääkkeitä pieniin vaivoihin, antanut neuvoja lasten taudeissa, olen vakuuttanut että lääkärit ovat hoitaneet jotain sukulaista oikein eikä muuta ole tehtävissä, olen saanut hankittua terminaalista ALS-tautia sairastavalle sukulaiselle ilmaiseksi oikeat lääkkeet lääketehtaalta, mutta teho-osastolle ei taitoni riitä.

Seuraavana aamuna menin autoon ennen Mikkoa ja Babu naurahti "Poika kuoli tänä aamuna". Mikolle Babu ei kertonut mitään.

Babu oli totaalisen järkyttynyt asiasta. Poika oli hänen kotikylästään ja hyvin läheinen. Kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä, on järkyttynyt tai kauhuissaan, aasialainen kaiketi hymyilee.

On lukemattomia legendoja pelottomista kiinalaisista sotilaista jotka häviävät taistelun hymy huulillaan. Rohkeita miehiä, eivät pelkää edes vääjäämätöntä kuolemaa, ajattelee länsimaalainen. Kyllä pelkäävät, kuollakseen pelkäävät, mutta hymyn taakse pelko peittyy, kuten moni muukin.