Arvaa kuka on kirjailija!Lauantaina olimme Global Adjustmentin järjestämässä suureellisessa kirjanjulkistamistilaisuudessa, Victoria Technical Institutessa ostamassa käsitöitä, CitiCentren Landsmarkissa hankkimassa kymmenen kirjaa ja viisi DVD:tä. Illalla uimme Madras Klubilla ja söimme altaan vieressä Poolside Cafe'ssa kevyen illallisen. Ja yhdentoista aikaan menin lentokentälle josta koneeni Frankfurtiin lähti kahden maissa yöllä. Yhdeltä sunnuntaina oli Suomessa.
Kirjanjulkistaminen oli aika hölmö. Kyseessä oli viisi vuotta Madrasissa asuneen britin valokuvakirja jossa oli muistoja ja mietteitä ekspatin elämästä viiden vuoden ajalta. Helposti erehtyisi kuvittelemaan että kysessä oli tämän britin kirja. Mutta ei. Britti oli pelkkä statisti. Tilaisuuteen oli raahattu kaupungin silmäätekeviä yleisöksi, joku prinsessakin, ja paneelissa istui pari paikallista heppua jotka esiteltiin arvovaltaiselle yleisölle ja lehdistölle tarkemmin kuin itse kirjailija. Meille jäi täysin epäselväksi miksi tämä britti, Darren Burnham, oli viettänyt viisi vuotta Intiassa ja mikä hän oli miehiään. Siksi kai se kirja oli pakko ostaa...
Paneelin kunnianarvoisat heput puhuivat laveasti omia Madras-muistojaan ja kaikki taputtivat. Kehuttiin toinen toisaan. Se brittiparka oli puettu intialaisen poliitikon asuun, valkoinen paita ja valkoinen nilkkoihin ulottuva pyyhe lanteilla. Britti hipelöi koko ajan pyyhettä peläten että se valahtaa maahan, kiskoi kankaan liepeitä yhteen ettei edessä oleva halkio istuessa avautuisi kokonaan. Kunniavieraat istuivat tummissa puvuissa. Brittikin olisi varmasti ollut rauhallisempi tummassa puvussa kuin intialaisen poliitikon asussa.
http://www.deccanchronicle.com/tabloids/expat%E2%80%99s-photo-journal-gives-insight-madras-775 . Tässä Deccan Chronicle artikkelissakin on kuva ilmeisesti niistä prinsessoista jotka olivat tilaisuudessa. Ei Darrenista.
Samaa kehumista oli silloinkin kun Intian Koneen toimitusjohtaja A. Sankarakrishnan sai Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkin. Kehuista ja puheista ei ollut tulla loppua. Kaikille tuli selväksi että ilman Sankarakrishnania Kone olisi kaatunut ajat sitten. Että vuonna 1992 Sankarakrishnan hulluuttaan ryhtyi tappiollisen, tuhoon tuomitun yrityksen toimitusjohtajaksi ja vuosien uurastuksella nosti Koneen yhdeksi maailman johtavaksi firmaksi.
Mutta Koneen juhlat eivät olleet lauantaina, ne oli jo pari viikkoa aikaisemmin. Ne nyt vaan tuli mieleen tuosta kehumisesta. Koska kehuminen josta kaikki tietää suurimman osan olevan liioittelua, on raskasta kuunneltavaa.
Siksi oli mukava mennä ihan rauhassa uimaan ennen matkaan lähtöä. Pimeä, pehmeä ilta, lämmin kosteus tuntuu mukavalta. Taivas täynnä tähtiä. Uima-altaan vesi on yhtä lämmintä kuin ilmakin, liki 30C astetta. Ikuinen lämpö on hyvin miellyttävä piirre.
5 kommenttia:
Kirjassa sentään kerrotaan perusasiat sen tekijästä: valokuvausta harrastava englantilainen insinööri, joka oli 5 vuotta Chennaissa ekspattina. Hienoja valokuvia ja niiden höysteenä mukavia juttuja ja ajatelmia Madrasista, Chennaista, paikallisten ja ekspattien elämästä.
Kirjan kannessa komeilee kirjailijan nimen alla vain aavistuksen pienemmällä fontilla, "Foreword and India insights by Ranjini Manian". Muuallakin maailmassa näkee joskus vastaavaa, mutta silloin se esipuheen kirjoittaja on joku kuuluisuus, jonka nimen avulla kirjaa myydään. No, työkaverini Matti sanoikin joskus, että Ranjinin ego täyttää isonkin hallin äärimmilleen.
Ajattelin aikaisemmin, että keskellä yötä lähtevät lennot ovat epäinhimillisiä. Kuten blogista ilmeni, tarpeeksi myöhään lähtevässä lennossa on se etu, että lähtöpäivä on stressitön, ehtii tehdä kaikkea mitä muutenkin tekisi ja vielä sen jälkeen on hyvää aikaa pakata ennen kentälle menoa. Aamuyöllä lähtevässä lennossa on sekin hyvä puoli, että on helppo nukahtaa.
Ikuinen lämpö, 30C vesi ja ilma aiheuttavat suunnatonta kateuden tunnetta. Ei taida Intiassa tulla sellaista tunnetta, että kesä on lopussa ja pitkä ja pimeä syksy tulossa?
Aamulennot ovat epäinhimillisiä, kun joutuu heräämään kohtuuttoman aikaisin, muttei siltikään saa nukuttua koneessa. Pakkaaminen pitää stressata edellisenä päivänä, jolloin matkustukseen menee oikeastaan sekä ilta että aamu. Myöhäisissä lennoissa ei ole mitään erityistä vikaa. Sitä ehtii syödä päivällistäkin kotona, lentokoneessa joutuu syömään pelkästään aamiaisen. Se on kuitenkin se ateria jonka lentoyhtiöt osaavat parhaiten tuottaa.
Onko teillä aikomusta hankkia myös kuolematonta julkisuutta Chennaissa julkaisemalla blogi-tekstien pohjalta kirja? Varmaankin joku prinsessa voisi tulla kirjan julkistustilaisuuteen kehumaan itseään vaikka kirja olisikin suomeksi. Tuskinpa he olivat tuota Burnhaminkaan opusta kaikki lukeneet.
Jos tekisi vaan Willet ja julkaisisi Diario da Ponta Negran kirjana? Hiljainen lanseeraus ilman kohua ja julkisuutta, vain Suomessa ja valikoidussa piirissa. Milta tama kuulostaisi? Vai pitaisiko niita prinsessoja saada mukaan? Onko niita Suomessa? En tosiaan usko etta olivat lukeneet sita kirjaa.
Lähetä kommentti