Tässä päivänä muutamana vein Mikon oppimaan faktaa sikainfluenssasta. Sattui niin että meille Mehtaan oli pyydetty Apollon infektiotautien seniorikonsultti kertomaan meidän lääkäreille influenssaepidemiasta. Kohta tuon jälkeen Madras Klubi ilmoitti samaisen Dr Ramasubramanianin pitävän esityksen klubin jäsenille. Ramasubramanian oli tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja halusin että Mikko kokee saman valaistuksen.
Paikalle oli tullut parikymmentä eläkeiässä olevaa kuulijaa ja me. Dr Ramasubramanian aloitti influenssan historiasta - ensimmäisestä tunnetusta influenssapandemiasta 1918, Espanjan taudista, joka tappoi 50 miljoonaa ihmistä. Sen jälkeen suuria influenssa-pandemioita oli aasialainen 1957 ja hongkongilainen 1968 ja nyt sikainfluenssa. (Sille voisi keksiä paremman nimen. Siat joutuu turhan päiten huonoon huutoon. H1N1 ei myöskään ole kovin kansaan menevä. Jotain olisi tehtävä.) Kuulimme miten influenssavirus modifioituu, tapahtuu mutaatioita, joskus virus pompahtaa eläimestä ihmiseen ja taas tulee uudenlainen kanta. Kulkee maasta toiseen, ehkä muuntuu ehkä ei. Skenaarioita tehdään ja mietitään mahdollisia toimenpiteitä kutakin varten. Kiehtovaa.
Ja sitten itse sikainfluenssa. Yksilön kannalta on ihan kiva napsia Tamifluta kun on flunssan kaltaisia oireita, mutta infektiolääketiede ei ole pelkästään yksilön hoitoa. Think globally, act locally. Tamiflun joukkopopsiminen muuntaa virusta, eikä se enää olekaan herkkä tuolle lääkkeelle. Ehkä se onkin parempi säästää vaikeille tapauksille ja lievemmän taudin saaneet suosiolla sairastavat 1.5 päivää pidemmän taudin. Lievän taudin sairastava ei Tamiflusta hyödy tuon enempää.
Ja paljon muuta opimme. Mikko oli aivan haltioissaan. Mikko ei ainoastaan valistunut vaan tosiaan valaistui. Laivanrakentaja - rahakirstunvartija - talousmies - laturitehtaan johtaja pohti tekikö kuitenkin väärän ammatinvalinnan. OIisi pitänyt ryhtyä lääkäriksi ja nimenomaan infektiolääkäriksi. Sehän yhdistää kaiken - yksilön, yhteisön, kansan ja kansat. Maat ja koko maapallon asukkaat. Siinä voi tilastotieteellisin menetelmin tehdä laskelmia mikä on kannattavinta ja järkevintä. Siinä funtsitaan kansanterveyttä ja töistä poissaolojen kustannuksia. Siinä tulee niin lääketiede kuin kansantaloudellinen ajattelu tarpeen. Ja lopulta hoidetaan toki myös se yksilö, potilas, ihminen.
No, Mikko täyttää kohta 54v. Tuskin siitä lääkäriä tulee. Vaikka on se muuten muuntautunut kameleontin tavoin aika moneen.
4 kommenttia:
Miksei e ole meksikolainen kun aikaisemmatkin on nimetty sen mukaan mistä ne lähtivät. Olisiko niin, että se levisi ensin USA:an ja siellä mekikolaiseksi kutusminen olisi ollut poliittisesti epäkorrektia, vähän kuin me kutsuisimme jotain tautia ryssäläiseksi?
Ainahan minä olen katunut sitä, että en ruvennut lääkäriksi. Onneksi olen sentään saanut olla edes "lääkärin mies, melkein lääkäri siis itsekin", Lentäjän poikaa mukaillakseni. En vaan aikaisemmin tiennyt minkä spesialiteetin valita.
Eikö kaikki lopulta halua lääkäriksi? Sille uralle harva lähtee, kun ne opinnot ovat kuulemma kestävät monta vuotta kauemmin, opiskelupaikkaa ei kuitenkaan saa ja itse opiskelu on monin verroin vaikeampaa. Tosin nuo tilastojen tutkimiset saivat lääketieteen kuulostamaan vähemmän mielenkiintoiselta.
Itsekin olen ihmetellyt, miksei sitä kutsuta meksikolaiseksi influenssaksi.
Lääkärin ammatissa on se hyvä puoli että aina on sairaita. Tai en tiedä oliko tuo ihan korrektisti sanottu. Ihan hyvä ammatti. Joka vuosi valmistuu uusia lääkäreitä jotka kaikki ovat joskus saaneet opiskelupaikan. ja ainakin Suomessa kaikki työllistyvät.
Terveystaloustiedekin olisi kiehtovaa. Infektioiden myötä uloisvaikutukset ovat aivan eri sfääreissä kun useimmilla muilla talouden sektoreilla. Kustannukset ovat valtavia ja hyvin ennalta-arvaamattomia. Kuka vaan voi sairastua yllättäen tautiin jonka asiallinen hoito maksaa miljoonia. Todennäköisyys on pieni, mutta olemassa. Eli ainakin osa hoidosta pitää maksaa vakuutusmuotoisesti, on täysin utopiaa kuvitella että markkinat toimisivat yhtä näppärästi kun vaikkapa autojen osataminen. Toisaalta omalla käyttäytymiselläkin voi vaikuttaa terveyteen paljon, joten esimerkiksi liikunnan ja rasvaisen ruuan kulutuksen suhteen on varmaankin väliä sillä maksaako liikalihavuuden taloudelliset kustannukset vakuutus vai yksilö. Lisämausteen tuo vielä se, että potilas ei usein ole sellaisessa tilassa että voisi tehdä rationaalisia, tai ehkä mitään, päätöksiaä. Hoidon epääminen köyhdyyen takia tuntuu moraalittomalta, mutta toisaalta jostain se raha tulee ja jonkun pitää päättää miten se käytetään. Jotenkin pitää vetää raja mitä hoidetaan ja kenen rahoilla. Yksityisen ja julkisen hoidon suhde on kiinnostava. Täysin julkinen järjestelmä toimii loistavasti niin kauan kun hoitokulut ovat suhteellisen pieniä, mutta jos ne rupeavat olemaan useita kymmeniä prosentteja BKTstä niin jossain vaiheessa verotuksen kannustusvaikutukset asettavat rajoja. Ei ole yhdentekevää työntarjonnan tai hoitojen kysynnän kannalta maksetaanko kaikki verojen kautta vai suoraan.
Kyllä näitä terveysasioita riittää pohdittaavksi muillekin kun lääkäreille.
Lähetä kommentti