Runoja

Valentinen päivä on suuri tapahtuma Chennaissa. Ei ihan kuten Amerikassa jossa kaupat ja ostoskeskukset pursuavat vaaleanpunaista hörsöä ja punaisia sydämiä. Monasti tuntuu että Chennai elää mennyttä aikaa, ja vielä samaan aikaan monella vuosikymmenellä. Valentinen päivä voisi olla Amerikka 50-luvulla.

Lehtijutuissa neidot toivovat saavansa Valentine-kortin lisäksi suklaata tai pikku lahjoja ihastukseltaan, opiskelijanuorukaiset antavat kortteja, säästävät rahaa koruun tai hankkivat pehmonallen"jotta tyttöystäväni voisi halata sitä ja ajatella minua".

IWAn naisia kuuntelemassa rakkausrunoja

IWAn, International Women's Associationin jäsenet Chennaissa ovat intialaisia naisia jotka ovat asuneet ulkomailla, tai ovat "non-resident Indian", NRI, eli intialaisia jotka ovat syntyneet Intian ulkopuolella tai heillä toisen maan kansalaisuus. Pukeutuminen on kuitenkin erittäin intialaista - jokaisella rouvalla on silkkinen sari yllään. Jäseneksi pääsee myös ei-intialaiset. En ole jäsen, koska uusia jäseniä otetaan vasta huhtikuussa joten pääsen nyt vain jonkun jäsenen vieraana kokouksiin. Joku ekspattitutuistani voi huhtikuussa olla suosittelijani. Mihinkään kerhoihin tai klubeihin ei Chennaissa noin vain ängetä. Joku taso pitää säilyttää!

IWAn tiistain teema oli rakkausrunot. Kokoonnuimme siirtomaa-aikaiseen Madras Boat Clubiin. Alussa oli seurustelua, kahvia ja makeita leivonnaisia. Sitten kaikki istumaan ja rouvia kävi lausumassa runoja tai lukemassa pieniä viehättäviä tarinoita. Nämä rouvat eivät todellakaan ole niitä alistettuja naisia vaan hyvin koulutettuja intellektuelleja. Huumoria oli paljon, vaikken kaikkea ymmärtänyt. Alkajaisiksi puheenjohtaja totesi että teema "Rakkaus" on valittu Valentinen päivän kunniaksi "intialaisille rakkaus on hyvin tuttu asia". Tämä nauratti kovasti, en vain tiedä miksi.