Unine vartijamme on tänään viimeistä päivää. Vartiointiliikkeen esimies tuli iltapäivällä kertomaan minulle että Baskarista on valitettu ja hänet vaihdetaan toiseen. Sellaista se on. Koska sama vartiointiliike hoitaa tehtaan vartioinnin, tehtaan henkilöstöosasto oli ollut yhteydessä vartiointiin. Minun ei tarvinnut tehdä mitään. Uninen vartijamme seisoi portilla, autonkuljettaja auton vieressä ja kaikki kuulimme samaan aikaan että Baskarista on valitettu. Sellaista se on.
Eilen vaihdoin puutarhuria. Otin alkuperäisen Moorthyn takaisin alennetulla palkalla jos takaa että työ on hyvää ja irtisanoin uuden puutarhurin. Olin ollut jatkuvasti yhteydessä puutarhurin esimieheen joka on hyvin mukava, mutta ei saa kuriin puutarhuria joka ei tunnu tekevän mitään. Puutarhurimanageri tuli heti vartijamanagerin jälkeen ovelle keräämään tammikuun palkan. Palkat ja kaikki kodin juoksevat menot kuten sanomalehdet, vedet, kaasut, putkimiesten tarvikkeet maksetaan käteisellä ja minulla on jatkuvasti hirveä huoli että on käteistä riittävästi. Rupia kun niitä valuuttoja joissa kaikki on satoja ja tuhansia tai lakh'eja tai crore'ja. Lakh on yleisesti käytetty termi ja on sata tuhatta ja crore on kymmenen miljoonaa. Nämä pitää osata jos asuu Intiassa. Onneksi kotona ei makseta sentään lakheissa, vaan pysytään tuhansissa ja alle.
No, pehmeä kun olen, selitin puutarhamanagerille että hänen puutarhurinsa oli minusta aika laiska eikä saanut aikaan mitään, siksi vaihdan entiseen. Manageri ei ollut lainkaan kiinnostunut, sanoi vain kuivasti "tämä on Intia, tämä on ihan normaalia". Lopetin höpötyksen ja maksoin 2000 rupiaa ja siinä se.
Nyt on siis entinen puutarhuri ja uusi vartija. Vartijoita pitää olla kaksi koska toinen on päivän, toinen yön. Ei vapaapäiviä. Jos ottaa vapaapäivän, pitää maksaa sijaiselle ja esitellä ja hyväksyttää sijainen. Tämäkin on Intia.
2 kommenttia:
Onkohan siellä tehtaissa samanlainen meno ja samanlaiset asenteet?
Intialaiset tuntuvat olevan hyvin tarkkoja siitä, että rahoille pitää saada vastinetta. Palveluskunnan suhteen paikallisilta saadut neuvot ovat aika tylyjä: jos työn laadussa on yhtään toivomisen varaa, on paras antaa potkut smana tien. Osittain tässä on varmasti taustalla se, että meidän maksamamme palkat ovat niin paljon korkeammat kuin mitä intialaiset keskiluokan perheet maksavat, että on jopa velvollisuus vaatia paljon.
Toisaalta palveluskunta, johon intialaiset ovat tyytyväisiä, saa helposti elinikäisen työsuhteen. On varmasti väärin sanoa, että heistä tulisi työnantajansa "perheenjäseniä", mutta on tyypillistä, että työnantaja lainaa rahaa palveluskunnalle (etenkin häiden järjestämistä ja myötäjäisiä varten), huolehtii näiden terveydenhuollosta, osallistuu heidän perheittensä juhlatilaisuuksiin.
Näissä meidän tapauksissamme vartija ja puutarhuri eivät olleet suoraan meidän palveluksessamme vaan nämä palvelut on ostettu yrittäjiltä. Ainakin vartija siirrettiin vain johonkin toiseen toimipisteeseen, mihin unisuuteen taipuvainen vartija sopii paremmin.
Elinikäisten työsuhteitten perinne on siirtynyt myös yrityksiin, eikä irtisanomisiin mennä kevyesti. Meilläkin pakosta tehdyt leikkauskset ovat olleet etenkin HR-johdolle henkisesti raskaita. Ainoana lohtuna, että kaikki operaattorimme ovat nuoria naimattomia tyttöjä, eivätkä siten perheen elättäjiä.
Lähetä kommentti