Olin pitänyt "Bollywood"ia vitsinä, että jotain ne yrittää siellä Intiassa, matkia amerikkalaisia leffoja. Mutta Intian filmiteollisuus on maailman suurin mitä tulee tuotettujen elokuvien ja elokuvissa kävijöiden määrään. Rahallinen tuotto ei ole amerikkalaista tasoa. Filmejä tehdään liukuhihnalla pienin kustannuksin, käsikirjoituksetkin jotakuinkin toistensa kopioita. Romantiikkaa, vauhtia, seksiä, laulua ja tanssia.
Elokuvat ovat valtavan suosittuja! Intiassa on oikeasti kaksi kansaa yhdistävää tekijää - kriketti ja elokuvat. Niihin suhtaudutaan intohimoisesti. Enkä kummastakaan tiedä yhtään mitään.
Emme menneet leffateatteriin vaan Global Adjustmentiin muutaman muun ulkomaalaisen kanssa katsomaan meille sopivaksi valittua intialaisen elokuvateollisuuden tuotosta. Ainakin alkuun leffan pitäisi olla lyhyempi kuin normaali 3 tuntia, ja kieli englanti.
Global Adjustment oli pyytänyt paikallisen elokuvatähden esittelemään leffan. Olisi kiva kertoa näyttelijän nimi, mutta unohdin sen. En tuntenut häntä entuudestaan, kuten en tunne yhtään muutakaan intialaista näyttelijää. Minulle on kerrottu että nimeni "Karina" on huippusuosittu ja saan monia kaimoja päivittäin kun vanhemmat antavat tyttärilleen nimen "Kareena" tämän hetken ihaillumman näyttelijättären mukaan.
Mumbain Bollywood on vain osa Intian filmiteollisuutta. Chennain Kodambakkamissa on Kollywood, valtava tamilinkielinen elokuvakeskus. Asiallinen sanomalehti The Hindukin yltyy juoruamaan filmitähtien tekemisistä ja pukeutumisista.
"Morning Raga" oli hyvä elokuva. Äiti lähtee bussilla Hyderabadiin siskonsa kanssa saatuaan mahdollisuuden esittää viulunsoittoaan. Bussi suistuu jokeen väistäessään rattijuopon ohjaamaa autoa. Rattijuoppo, äiti ja siskon poika kuolevat. 20 vuotta myöhemmin Hyderabadissa yksinäinen nuori mies haluaa muusikoksi ja menee kotikyläänsä etsimään äitinsä viulua. Poika on jäädä kylässään kaupunkilaisheitukan ajaman auton alle. Heistä tulee sankaripari. Tytön isä oli se rattijuoppo, äidin sisko laulaa pojan bändin säestyksellä valtaisalla menestyksellä, hyväksyy pojan kuolleen poikansa tilalle, poika soittaa äitinsä viulua, vastahakoinen isä huomaa poikansa lahjat, onnellinen loppu.
Vain tanssi puuttui mutta sitä menemme katsomaan leffateatteriin. Elokuvalipun hinta on 50 sentistä ylöspäin. Ostoskeskuksen hienossa leffateatterissa se maksaa liki neljä euroa.
1 kommentti:
Intian elokuvateollisuus muistuttaa suomalaista elokuvaa Toivo Särkän ja kummanien aikaan, mittakaava vaan on maan koon mukainen - yli 800 filmiä vuodessa. Filmejä tehdään enemmän tai vähemmän liukuhihnalla ja Hollywoodin budjeteista ei edes uneksita.
Bollywod on tosiaan vain pieni osa Intian elokuvateollisuutta. Etelä-Intiassa tehdään paljon enemmän elokuvia.
Lähetä kommentti