Sosiaalista elämää

Monessa suhteessa Chennai on erilainen kuin Manaus, mutta iso juttu meille on, että Intiassa on työkomennuksella olevia ulkomaalaisia.

Sunnuntaina oli ekspatriaattiyhteisön valokuvakilpailu. Kuvittelimme tapaavan kodikaasti viitisenkymmentä ulkomaalaista joiden kanssa on helppo jutustella. Tilaisuus olikin suuressa hotellissa ja paikalla oli yli neljäsataa ihmistä! Minun kehoituksestani Mikko oli lähettänyt yhden kännykällä räpsäistyn kuvan kilpaan, joka ei kyllä ollut edes esillä - valokuvat olivat aivan ammattilaisluokkaa.

No, se ei haitannut. Oli tanssiesityksiä ja palkintoja jaettiin ja syötiin brunssi ja seurusteltiin. Tapasimme ikäisemme hollantilaispariskunnan ja olin toissapäivänä jo rouva Bernadetten kanssa katsomassa verho- ja lamppukauppoja ja lounaalla. Myös muita lyhyitä kontakteja tuli - parhaimman paikallisen sairaalan amerikkalainen johtaja, joka laittoi yhteystietoni sairaalan tutkimusosastolle eteenpäin - yritän järjestää itselleni sinne tapaamista.

Tänään oli Overseas Womens Club Newcomers Coffee. Pääasiassa amerikkalaisten naisten kerho, jossa on jäseniä 30 eri maasta. Kaikki eivät tosiaan olleet tuoreita Chennaissa, useimmat ensikertalaiset olivat jo asuneet 2-6 kuukautta täällä. Intialaisia paluumuuttajia - niitä jotka ovat ikänsä asuneet USAssa tai UK:ssa, kiertäviä ekspatteja jotka ovat olleet monissa maissa, niitä jotka ovat ensimmäisellä ulkomaankomennuksella. Amerikkalaisia, Hongkongista, Italiasta, Saksasta, Etelä-Amerikasta. Nyt alkuun pitää sopia menevänsä melkein minne vain. Ensi viikolla kirjakerho ja Madras Klubin lounas, jotain hyväntekeväisyysjoulutapahtumia. OWC ylläpitää orpokotia, vammaisten lasten kotia, vanhainkotia ja jotain muuta vastaavaa. Näissä paikoissa vietetään mukaeltua joulujuhlaa - kristillisessä mielessä ei tietenkään.

Yksi jäsenistä mainosti paikallista Brittiklubia. Luulin ettei sinne pääse jäseneksi, mutta pyysin yrittämään meitä klubin joulujuhlaan ja mahdollisesti jäseneksi. Olisi kiva kuulua johonkin klubiin, olla joku paikka minne mennä lounastamaan tuttujen kanssa tai vain vetelehtimään. Kuvittelen edelleen että nuo klubit ovat Wodehousen Jeeves-kirjojen tapaisia velttoilijoiden paikkoja.

Sovin lähteväni ikäiseni USAn intialaisen rouvan kanssa taidenäyttelyihin, joista ilmoitetaan sekä The Hindussa että Times of Indiassa. On se niin hyvä kun se lehti nyt tulee!

Huomenna menemme Mikon kanssa ulkomaalaisille järjestettyyn koulutustilaisuuteen oppimaan kulttuurista ja intialaisista tavoista. Sen järjestää oikein hyvä toimisto joka on perustettu nimenomaan ulkomaalaisten sopeutumista helpottamaan. Manauksessa ei moista ollut. Olisi ollut hienoa jos olisi ollut - tämä on paikka jonne voi soittaa hädissään ja kysyä mitä vaan, puhelinpäivystys on 24t. Ja jos on orpo ja yksinäinen, voi mennä sinne itkemään ja ruikuttamaan tai juomaan kahvia.

Niin. Tamil Nadu on vankkaa kahvialuetta. Voi Mikkoa! Saa täältä toki teetäkin, mutta useimmiten se on pussiteetä. Valikoima on kyllä hyvä ja kaupasta saa irtoteetäkin, eikä teenjuojaa pidetä kummallisena. Mutta kahvi on ykkösjuoma. Oikein hyvää kahvia onkin, tummaa Arabica-paahtoa.