lauantai 15. marraskuuta 2008

Ensimmäinen lauantaimme

St. Mary kirkko Fort St. Georgessa


Ajattelin kirjoittaa täydellisen tietoiskun Intian eri osavaltioista syventyen Tamil Naduun ja siirtyä siitä Chennai/Madras-kaupunkimme historiaan. Tamil Nadun osavaltio on Intian vanhinta asuttua aluetta, varmuudella asutusta on ollut jo 3800 vuotta sitten. Ajatus neljän tuhannen vuoden historiikista tukahdutti nopeasti intoni. Joudutte nyt odottamaan tyhjentävää tiivistelmääni muinaisesta Intiasta!

Joten kirjoitan mitä teimme tänään.

Nukuimme tosi pitkään, söimme aamiaisen terassilla ja nautimme aurinkoisen aamun raikkaudesta ja puutarhan kauneudesta. Olimme pyytäneet Babua, kuljettajaa, tulemaan kello 11 aikoihin, mutta kotimme ihailun vuoksi pääsimme lähtemään vasta lähempänä yhtä. Ja sitten menimme Fort St. Georgen museoon.

Ei tästä taidakaan ihan helpolla päästä...

Fort Georgen tarina alkaa 1500-luvun lopun Englannista, Elisabeth I:n ajoilta, jolloin perustettiin Englannin Kunnianarvoisa Itä-Intian Kauppakomppania. Käytännössä Itä-Intia oli Intia ja Kiina, joista tuotiin puuvillaa, silkkiä, salpietaria, teetä ja ooppiumia. Siinä samalla englantilaiset ottivat Intian haltuunsa. Sitä ennen oli nujerrettava yritteliäät hollantilaiset ja rehvakkaat portugalilaiset. Kuten Brasiliaan, ei myöskään Intiaan jäänyt hollantilaisista muistoja. Portugalilaiset jättivät Goan pieneen länsirannikon osavaltioon katolisen uskonnon ja ripauksen ruokakulttuuria. En tiedä onko se ruoka kuivattu turska kuten Brasiliassa, toivottavasti ei. Ehkä on käytävä maistamassa?

Ennen Itä-Intian Kauppakompanjaa ei ollut Madrasia eikä Chennaita. 1639 englantilaiset perustivat kauppapaikan Chennaipattnamiin, joka oli tehnyt vaate- ja maustekauppaa jo 2000 vuoden ajan, ja yhdistivät viereisen Madraspattnamin kylän yhdeksi itärannikon kaupungiksi.

Näin tuli Madras, nimi joka miellytti brittejä. Mutta mitä onkaan Madras-nimen takana? Jälleen Portugali! Portugalilainen kapteeni Madeiros toi ensimmäiset siirtolaiset, portugalilaiset, nykyiseen Chennain kaupunkiin jo vuonna 1520. Nimi vaihdettiin Chennaiksi 1996, ja molemmat nimet elävät edelleen sulassa sovussa.

(Tässähän alkaa tuntua että seuraamme Portugalin maailmanvalloittajia, vaikka Intia olikin Englannin siirtomaa.)

Babulle ei voi ilmoittaa osoitetta kuin taksille. En ole ajanut taksilla Chennaissa, mutta luulen ettei taksikaan täällä löydä osoitteen perusteella mitään. Madrasissa on sekä uudet tamilin- että vanhat englanninkieliset osoitteet. Lopullisesti kartta sekosi kun vaihdettiin numeroinnit. Meidänkin katuosoitteessamme on sen vuoksi kaksi numeroa - vanha ja uusi. Molempia käytetään, ristiin rastiin.

Tämä ei ole taksi vaan armeijan poliisiauto. Eikä ole museotavara. Kaikki poliisiautot Chennaissa ovat näitä uljaita Ambassadoreja.

Babu soittaa aina kaverilleen joka osaa neuvoa tien. Tällä tavalla löysimme kaupungin ykkösnähtävyyden, Itä-Intian kauppakomppanian Fort St.Georgen ja kaupungin vanhimman anglikaanisen kirkon. Voi olla ettei näillä ole suurta merkitystä hindulaiselle tamilille, mutta en tiedä. Babu ei keskustele.

Museon jälkeen etsimme opaskirjassa kehuttua ravintolaa jonne ei Babun kaverikaan osannut neuvoa. Babu jätti meidät amerikkalaiseen dineriin. Tämä on aivan ihmeellistä: kolmas päivämme Madrasissa ja tässä on aitoamerikkalainen chef suosittelemassa meille cajun-kanaa! Manaukseen verrattuna olemme maailman metropolissa!

Nopeasti kaupassakäynti ja sitten kauneushoitolaan. No, Mikko meni parturiin miesten osastolle, minä kynsihoitoon naistenosastolle. Mikko oli miestenosastolla ainoa jonka hiukset leikattiin, muiden hiuksia värjättiin ja jalkoja hoidettiin. Brasiliassa yritin saada Mikkoa mukaan manikyyriin - aina sielläkin oli miehiä puleerattavina - mutta ei se ole ajatukselle lämmennyt. Miten metsäsuomalaisen saisi kansainvälistymään?

Seitsemältä illalla alkoi sade, trooppisen syklonin liepeiden luvattiin osuvan Chennaihin. En oikein tiedä mikä trooppinen sykloni on, Ilmatieteen laitos puhuu Intian valtamerellä muodostuvasta trooppisesta hirmumyrskystä, mutta se kuulostaa tällä hetkellä hirmuiselta liioittelulta.

Sitten katsoimme telkkarista Harrison Fordin elokuvan. Ja nyt kun kello on jo kaksi yöllä, lopetan tämän jutun jonka ei pitänyt olla lainkaan historiallinen.

4 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Joskus me vielä löydämme sen aitoa bengalilaista kotiruokaa tarjoavan Icaros-ravintolan. Vaikka oli Pirkon cajun-kana ja minun burrito ihan hyvää.

Ukki kirjoitti...

Pysy Mikko vain metsäsuomalaisena.

Unknown kirjoitti...

ei parturissa mitään jalkoja hoideta, vaan leikataan hiukset. missä kaikki paikalliset sitten käyvät oikeasti parturissa?

Karina kirjoitti...

Useammin on tarve puunata hoidella kynsiä ja pesettää hiuksia kuin leikkauttaa niitä. Kyllä ne parturissa täälläkin käyvät. Ja tietenkin viikset pitää hienosäätää, ei kai sitäkään kukaan itseäänkunnioittava itse tee. En ole aivan tottunut miesten kauneuskäsittelyihin itsekään, pitää myöntää.