Uskaliaita tekoja

Terassin vilpoisuudessa on mukava nauttia aamupalaksi tuoreita hedelmiä - mangoa, papaijaa, mandariinia, banaaneja tällä kertaa. Ja nauttia samalla puutarhan vehreydestä ja lintujen äänistä.

Uuteen outoon paikkaan muuttaessa on vaikea tietää mitä kuuluu ja mitä ei kuulu tehdä. Onneksi ulkomailla, etenkin kun selkeästi näyttääkin erilaiselta kuin paikalliset, voi tehdä tyhmiäkin asioita ihan rauhassa. Jos tekee sellaista mitä ei kuulu, ei sillä ole väliä. Ulkomaalaisethan ovat aina hieman omituisia ja niillä on kummallisia tapoja.

Eilen kävelimme alueellamme tajutaksemme missä oikein asumme ja millainen on naapurustomme. Asumme Chennain toiseksi parhaalla alueella. Tässä on Korkeimman oikeuden lakimiestä ja erilaisia osavaltion virkamiehiä, lääkäreitä jne. asumassa ihan vieressä. Mistä sen tiedämme? No, talon portissa on kyltit kertomassa kuka talossa asuu. Meillä on tylsästi vain osoitteemme portin pielessä. Tuskin siihen muuta laitammekaan.

Alue on Mikon edeltäjän mukaan juuri naapureiden vuoksi hyvä. Sähkökatkoksia osuu tänne vähemmän. Muualla sähköt katkeavat vähän väliä, joko ilmoitetusti tai muuten vain. Samoin internet-yhteys on aivan toista luokkaa kuin Manauksessa.

Kävelimme Chennain parhaimmalle alueelle, viereiseen Boat Clubiin. Talot ovat siellä hieman suurempia, mutta ei alue muuten poikennut meidän konnuistamme. Boat Clubissa on kaupungin tavoitelluin klubi - Madras Club. Sinne on vaikea päästä jäseneksi, mutta pitää yrittää. Täytyy vain saada suosituksia seniorijäseniltä ja juniorijäseniltä. Mikko tapasi ruotsalaisen kaverin joka oli 9 kuukauden prosessin jälkeen päässyt jäseneksi, ennätysvauhtia. Klubissa olisi uima-altaat, tenniskentät, ravintolat ja vanha brittien raukea kolonialismin tunnelma. Kunhan saamme koottua verkostoa, ehkä voimme aloittaa jäsenyydenhakemisprojektin.

Suomalaisittain tai länsimaisittain katsoen alueet eivät näytä loisteliailta. Kaduilla on roskia, hajua, köyhiä asuu kadulla - ei aivan pienillä kuten meidän asuinkadullamme, mutta heti tuossa kulman takana. Katu on heille olohuone, makuuhuone, keittiö ja WC. Koiria on paljon, lehmiä vähemmän. Kukaan ei kerjännyt, mutta huutelivat ja vilkuttivat ystäväkkisesti. Voi olla että olin pukeutunut varsin provosoivasti polvet paljastavaan farkkuhameeseen, mutta oli ihanan lämmin aurinkoinen ilma eikä farkut houkutelleet.

Kotikatumme viereinen katu. Hieno omakotitalo siinä taustalla.

Kävelimme ekspattien suosikkikahvila-ravintolaan Anokhiin. Siihen viehättävään vanhaan villaan jossa voi istuskella katetussa puutarhassa sateellakin ja halutessaan shoppailla design-sareja, kurta-puseroita, koruja, sandaaleja ja koriste-esineitä. Ainakin puolet asiakkaista oli valkonaamoja, englantia, saksaa. Emme tietenkään tunne vielä ketään mutta varmasti verkostoa karttuu.

Illalla teimme jotain radikaalia. Otimme automme ja ajoimme ilman kuljettajaa 10 minuutin päähän thai-ravintolaan. Vasemmanpuoleinen liikenne, pimeä ilta, jalankulkijat ja pyöräilijät täysin arvaamattomia. Olisipa heijastimet ja pyörän valot täällä pakollisia! Mikko ajoi mummotyyliin nenä kiinni tuulilasissa ja kädet valkoisina rattiin puristuneena, mutta annettakoon se anteeksi. Moni auto ohitti meidät, mutta ohittakoon. Suuri tila-auto ei tuntunut mahtuvan tielle emmekä halunneet ensimatkallamme ajaa monen pyöräilijänkään yli.

Ja thai-ruoka oli taivaallista. Madras on täynnä ravintoloita. Viimeisten vuosien aikana ulkomaisten firmojen rynnistäessä tänne myös ravintolatarjonta on kasvanut eksponentiaalisesti. Joka illaksi riittää eri ravintola eikä hintataso huimaa päätä. Nyt olimme hyvätasoisessa ravintolassa ja hinta sen mukainen - yhteinen alkuruoka, pääruoat ja jaettu jälkiruoka maksoi 20 euroa! Mutta nyt piti panna elämä risaiseksi sen kunniaksi että osattiin ajaa autoa Chennain yössä!