Arki kai alkoi

Ainakin Mikko aloitti työt. Ja minä jäin kotiin. On tässä kyllä totuttautumista. Nimittäin nämä pari viikkoa ennenkuin saamme tavaramme ja huonekalumme. Kun minulla nyt on kovasti aikaa, voisin ostaa kodin täyteen halpaa intialaista koristetta, kippoa ja kuppia. Mutta sitten tulee muuttokuormamme ja vanhat kippomme ja kattilamme, jotka varmasti ovat parempia kuin mihin tässä suinpäin sortuisin.

Amerikkaan muuttaessa menimme tyhjään kotiin odottelemaan muuttokuormaa. Silloin erehdyin ostamaan väliaikaisia lautasia ja pyyhkeitä ennenkuin tiesin mistä kaupoista kuuluu ostaa mitäkin. Ensiostokseni oli pakko korvata myöhemmin kunnollisilla.

Jotta en tulisi hökkihöperöksi, Babu on minulla kuljettajana ja Mikko menee kimpassa työkaverinsa kuskin kyydissä töihin. Siis automme seisoo pihalla ja Babu istuu vartijan kanssa talon kulmalla odottamassa rouvan liikkeellelähtöä. Rouva taas miettii kuumeisesti minne oikein menisi. Ja kun astun ulos, sekä vartija että kuljettaja pongahtavat pystyyn avaamaan auton ovea minulle. Vähemmästäkin tulee stressiä. Niinkuin pitäisi olla jotain hyvin tärkeätä toimitettavaa.

Onneksi keittiöön tarvittiin kaappi ja Vijaya toivoi pölynimuria. Edeltäjämme myi omansa kun Mikko sanoi ettemme tarvitse sitä. Manaukseen Mikko oli ostanut imurin, mutta ei Renata enempää kuin Maria halunneet sitä käyttää. Harjalla mattojen ripsiminen ja lattiat luutulla toi Brasiliaan puhtaan kodin.

Istuin autossa ja selasin "Times Shopping Guide Chennai"n Lifestyle-luvusta kauppoja joissa kävin etsimässä kaappeja ja imureita. Toisena päivänä Babu avasi suunsa ja sanoi että käyn vain kalliissa kaupoissa, hän voi sanoa mistä intialaiset ostavat tavarat. Keittiökaappia varten Babu tuli kauppaan asti sitä valikoimaan. Tai ehkä varmistamaan että saan vihdoinkin jotain hankittua. Käsitin että kaappi toimitetaan neljän päivän kuluttua, toisaalta Babu tulkkasi minulle että se tuodaan samana iltana - siis eilen. Toisaalta, kun en ihan ymmärtänyt, tarkensin "tänäänkö?". Intialaiset ovat haluttomia sanomaan "ei", ja lisäksi, voi olla että Babu vain myötäili minua, olenhan hänen työnantajansa ja siten oikeassa.

Tamiliinkin nämä tunkee niin paljon englanninkielisiä sanoja että luulen niiden puhuvan englantia enkä vaan ymmärrä. Mutta yhtäkkiä samat tyypit puhuvat kieltä jota ymmärrän. Ymmärrän hyvin Vijayaa mutten Babua, joka purskauttaa erikoisella intonaatiolla nopeasti vingahtaen sen vähän mitä puhuu. Toisella tai kolmannella kerralla ymmärrän, tai sitten luovutan ja ajattelen ettei se niin tärkeätä ole. Lisäksi on se jatkuva pään nytkyttäminen. Pää ikäänkuin keikkuu irrallisen oloisesti sivusuunnassa myöntymisen merkkinä. Joskus kaula krampittaakin negatiivisesti, ettei asia olekaan selvä, mutta en minä huomaa vielä mitään eroa.

Nyt on sitten pölynimuri käytössä ja kaappi, joka on maksettu mutta vielä odotellaan kotiin tuotavaksi. Tänään palautin liian lyhyet suihkuverhot ja kävin lounaalla, sain siihen kulumaan kolme tuntia. Lopun aikaa kuski ja auto oli tuossa taloni nurkalla.

Huomiseksi sain järjestettyä yhden tapaamisen. Ehkä kiertelen tärkeänä "Destination Chennai"-kirjassa mainittuja kauppoja opettelemassa mitä missäkin on. Että sitten kun todella tarvitsen jotain, osaan ostaa oikeasta paikasta.

Ja lopun aikaa kuljettaja istuu tuossa talon nurkalla. Jossei istuisi meidän talon nurkalla, ajaisi Mikon aamulla töihin ja istuisi tehtaan nurkalla kunnes ajaisi Mikon illalla kotiin. Luultavasti täytyy syntyä intialaiseksi että tämä tuntuisi aivan normaalilta. Tai totun tavoille ja parin kuukauden kuluttua en ymmärrä miksi olen kirjoittanut tällaista.