Takaisin Intiassa

Ihan vaan työmatkalla. Vuodessa ei monikaan asia ole ehtinyt muuttua. Lentokenttäterminaali on edelleen ihan yhtä ankea. Tosin väittävät, että uusi kotimaan terminaali olisi auki. Ei ihan valmis ja sisäkatto ei kuulemma pysy paikallaan, mutta auki kuitenkin. Lentokentälle (joskus) tuleva metro ei näyttänyt juuri edistyneen. Selityskin kerrottiin tämän päiväisessä lehdessä. Urakoitsija oli pahasti jäljessä aikataulusta, jolloin metroyhtiö purki heidän sopimuksensa elokuussa. Uusi tarjouskilpailu on käynnissä ja töiden suunnitellaan jatkuvan heti ensi vuoden alussa.

Muutostakin on havaittavissa. Tehtaalle vievät tiet ovat paljon paremmassa kunnossa kuin ennen ja pitkään suunnitteilla olleet tien oikaisut on toteutettu. Samalla – tai sen seurauksena – liikenne on kuitenkin lisääntynyt niin paljon, että matka-aika on kasvanut. Tämä Helsinginkin liikennesuunnittelijoille vinkiksi. Katuverkostoa parantamalla matka-ajat vain kasvavat eli toisin päin, ruuhkia saa purettua parhaiten huonontamalla teitä ja katuja.

Vijayarangan kutsui minut heille illalliselle tänään. En muistanut millään mikä olisi kulttuurillisesti sopivaa viemistä, mutta onneksi Nuts-n’-Spicesistä löytyi geisha-suklaata. Luulin, että kyseessä olisi ollut isommatkin päivälliset kun Vijay käytti sanontaa ”I’ll hiost a dinner”. Oikeasti ruokailijoita oli vain me kaksi. Siinä me istuimme kahdestaan olohuoneen sohvalla ja söimme sitä mukaa kun Vijayn vaimo kantoi keittiöstä ruokia: kanaa, vuohta, taskurapua, biriyania, paria sorttia leipää, jälkiruokia. Vijayn appi istui koko ruokailun ajan meitä vastapäätä sen näköisenä, kuin olisi tarkkailemassa miten sivistymättömästi ulkomaalainen syö. Tarkkailu ei mennyt hukkaan, en minä osaa syödä taskurapua pelkällä oikealla kädellä, pakko ottaa ”saastainen” vasen käsi avuksi.

Huomenna Ideal Beachille jollei sada.