Sanoimme hyvästit Intialle joulukuun puolivälissä. Muutto Suomeen oli pakkaamisen suhteen helppo - paikallinen muuttofirma toi kahdeksan miestä paketoimaan huonekalumme, kirjamme, taulumme, vähäiset astiat jotka toimme Suomeen ja kaikki matot joihin loppumetreillä haksahdimme. The Museum Company ei varmasti tule aikoihin tekemään niin hyviä mattokauppoja kuin meidän kanssamme. Sen lisäksi että ostimme lopulta myös sen jättimäisen kashmirilaisen silkkimaton jolle Mikko ensinäkemältä menetti sydämensä, ostimme myös jokaiselle lapsellemme matot muistoksi Intiasta.
Minulle se että matot olivat nimenomaan Kashmirista oli tärkeintä. Intia on ruma maa. Pölyinen, likainen, hiekkainen maa. Kauneus on aina jossain kaukana. Jos silmät siristää ja katsoo kauas, Intia on kauneimmillaan. Mutta Kashmir jäi minulle Shangri-La'ksi, paikaksi jota saan edelleen pitää maailman kauneimpana paikkana Himalajan vuoriston suojaamana. Siksi matot on sieltä. Paratiisista, kuten kaikki tapaamani kashmirilaiset sanoivat. En koskaan käynyt Kashmirissa enkä varmaan koskaan sinne tule menemään ja niin on varmasti hyvä.
Muuttofirma oli tosiaan loistava. Ei yhtään riistettyä, paljasjalkaista, lannevaatteista, kadulta reväistyä köyhää vaan kaikki muuttomiehet olivat todellisia ammattimiehiä, siisteissä firman asuissa, puhtaita, eivät haisseet, ystävällisiä, tehokkaita ja lisäksi työnjohtaja puhui erinomaista englantia. Ja jos jotain Intiassa osataan, niin ainakin listaaminen! Kaikki tavarat oli säntillisesti listattu, jokaisen laatikon sisältö niin selkeästi merkattu että jos olisin yhtään positiivisempi luonteeltani, sanoisin että niiden purkaminen Helsingissä oli ilo.
Ja kierrätys samoin toimi intialaiseen tapaan loistavasti. Kärräsimme yhteen huoneeseen kaiken mitä emme ottaneet mukaan, astiat, vanhat pyyhkeet, vääränlaiset lakanat, turhat vaatteet ja huonekalut, kaikki dvd:mme, kenkiä, käsilaukkuja, urheiluvarusteita, henkareita, tyhjiä laatikoita, kirjoja ja mitä kaikkea, loputon lista. Kun talo oli muuten tyhjä, päästimme autonkuljettajat Babun ja Venkateshin, sekä tehtaalta palkatun siivoojamiehen apajille. Puolentoista tunnin kuluttua roinaa täynnä ollut huone oli tyhjä, kaikki kama pakattu ja toimitettu pois. Myytäväksi tai käyttöön, en tiedä. Hyvään tarkoitukseen varmasti. Ainoa mikä jäi, oli Mikon rikkinäiset ratsastushousut. Ne heitimme roskikseen. Helppo muutto.
Asuimme kodissamme muuton keskellä loppuun asti. Makuuhuoneeseen jäi sängyt ja keittiöön jääkaappi ja vedenkeitin. Ne meni lähdettyämme tehtaalle kiertoon. Ajoimme Venkateshin kyydissä keskellä yötä kentälle, aamukone lähtee kello 5 aamulla Lontooseen. Kiitos Venkatesh, hei ja hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi! Ja sitten hyvästi Chennai! Sillä hetkellä ei jäänyt ikävä, en tiedä onko vieläkään.
Intia mullisti elämäni ja ajatukseni. Opin riittävästi elämän raadollisuudesta, sen kuinka on lopultakin mahdollista elää mädässä ja korruptoituneessa maassa jossa oikeastaan mikään ei toimi. En oppinut ymmärtämään hindulaisuutta, mutta olen valtavan paljon suvaitsevampi kuin aikaisemmin. En tullut paremmaksi ihmiseksi mutten huonommaksikaan. Maailma ei vain ole täydellinen ja ymmärrän ja jopa hyväksyn sen. Olen nähnyt suurta kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta enkä menetä yöuniani kaiken näkemäni kärsimyksen vuoksi. Tajuan myös sen ettei kaikkien arvot ole samat kuin minun luterilaiset länsimaiset arvoni ja silti voimme elää yhdessä ja tehdä yhdessä työtä. Voimme myös ummistaa silmämme vääryyksiltä ja kurjuudelta eikä siinäkään ole mitään pahaa. Tavallaan minusta on tullut kovempi samalla kun tulin avoimemmaksi ja sallivammaksi.
Loppujen lopuksi Intian vuodet olivat meille hyviä vuosia. Olen kiitollinen ja onnellinen että sain kokea ja nähdä niin paljon. Vaikka meidän kaikki hopeiset lusikat, haarukat, veitset ja ottimet vietiin, vaikka Mikolta nuorena saamani rakas topaasiriipukseni kultaketjuineen varastettiin, vaikka puutarhaamme ei ikinä saatu kukkaloistoa, vaikka kotiapulaisemme eivät ikinä oppineet siivoamaan ja polttivat silitysraudoilla lukuisat vaatteemme piloille, vaikka ulkona haisi ja liikenne oli kamala ja vaikka mitä muuta - en antaisi niitä vuosia pois. Neljä ja puoli hyvää vuotta.
Minulle se että matot olivat nimenomaan Kashmirista oli tärkeintä. Intia on ruma maa. Pölyinen, likainen, hiekkainen maa. Kauneus on aina jossain kaukana. Jos silmät siristää ja katsoo kauas, Intia on kauneimmillaan. Mutta Kashmir jäi minulle Shangri-La'ksi, paikaksi jota saan edelleen pitää maailman kauneimpana paikkana Himalajan vuoriston suojaamana. Siksi matot on sieltä. Paratiisista, kuten kaikki tapaamani kashmirilaiset sanoivat. En koskaan käynyt Kashmirissa enkä varmaan koskaan sinne tule menemään ja niin on varmasti hyvä.
Muuttofirma oli tosiaan loistava. Ei yhtään riistettyä, paljasjalkaista, lannevaatteista, kadulta reväistyä köyhää vaan kaikki muuttomiehet olivat todellisia ammattimiehiä, siisteissä firman asuissa, puhtaita, eivät haisseet, ystävällisiä, tehokkaita ja lisäksi työnjohtaja puhui erinomaista englantia. Ja jos jotain Intiassa osataan, niin ainakin listaaminen! Kaikki tavarat oli säntillisesti listattu, jokaisen laatikon sisältö niin selkeästi merkattu että jos olisin yhtään positiivisempi luonteeltani, sanoisin että niiden purkaminen Helsingissä oli ilo.
Ja kierrätys samoin toimi intialaiseen tapaan loistavasti. Kärräsimme yhteen huoneeseen kaiken mitä emme ottaneet mukaan, astiat, vanhat pyyhkeet, vääränlaiset lakanat, turhat vaatteet ja huonekalut, kaikki dvd:mme, kenkiä, käsilaukkuja, urheiluvarusteita, henkareita, tyhjiä laatikoita, kirjoja ja mitä kaikkea, loputon lista. Kun talo oli muuten tyhjä, päästimme autonkuljettajat Babun ja Venkateshin, sekä tehtaalta palkatun siivoojamiehen apajille. Puolentoista tunnin kuluttua roinaa täynnä ollut huone oli tyhjä, kaikki kama pakattu ja toimitettu pois. Myytäväksi tai käyttöön, en tiedä. Hyvään tarkoitukseen varmasti. Ainoa mikä jäi, oli Mikon rikkinäiset ratsastushousut. Ne heitimme roskikseen. Helppo muutto.
Asuimme kodissamme muuton keskellä loppuun asti. Makuuhuoneeseen jäi sängyt ja keittiöön jääkaappi ja vedenkeitin. Ne meni lähdettyämme tehtaalle kiertoon. Ajoimme Venkateshin kyydissä keskellä yötä kentälle, aamukone lähtee kello 5 aamulla Lontooseen. Kiitos Venkatesh, hei ja hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi! Ja sitten hyvästi Chennai! Sillä hetkellä ei jäänyt ikävä, en tiedä onko vieläkään.
Intia mullisti elämäni ja ajatukseni. Opin riittävästi elämän raadollisuudesta, sen kuinka on lopultakin mahdollista elää mädässä ja korruptoituneessa maassa jossa oikeastaan mikään ei toimi. En oppinut ymmärtämään hindulaisuutta, mutta olen valtavan paljon suvaitsevampi kuin aikaisemmin. En tullut paremmaksi ihmiseksi mutten huonommaksikaan. Maailma ei vain ole täydellinen ja ymmärrän ja jopa hyväksyn sen. Olen nähnyt suurta kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta enkä menetä yöuniani kaiken näkemäni kärsimyksen vuoksi. Tajuan myös sen ettei kaikkien arvot ole samat kuin minun luterilaiset länsimaiset arvoni ja silti voimme elää yhdessä ja tehdä yhdessä työtä. Voimme myös ummistaa silmämme vääryyksiltä ja kurjuudelta eikä siinäkään ole mitään pahaa. Tavallaan minusta on tullut kovempi samalla kun tulin avoimemmaksi ja sallivammaksi.
Loppujen lopuksi Intian vuodet olivat meille hyviä vuosia. Olen kiitollinen ja onnellinen että sain kokea ja nähdä niin paljon. Vaikka meidän kaikki hopeiset lusikat, haarukat, veitset ja ottimet vietiin, vaikka Mikolta nuorena saamani rakas topaasiriipukseni kultaketjuineen varastettiin, vaikka puutarhaamme ei ikinä saatu kukkaloistoa, vaikka kotiapulaisemme eivät ikinä oppineet siivoamaan ja polttivat silitysraudoilla lukuisat vaatteemme piloille, vaikka ulkona haisi ja liikenne oli kamala ja vaikka mitä muuta - en antaisi niitä vuosia pois. Neljä ja puoli hyvää vuotta.
3 kommenttia:
tKiitos, kiitos, kiitos, että Tamil on herännyt henkiin (joka päivä on tullut tarkistettua) ja taas ihan täydellisenä ja elävänä. Meitä on monta, jotka nyt iloitsevat. mu
Hyvä yhteenveto.
Minullekin jaa ikava Pirkon ja sinun mainioita kommentteja elamasta Intiassa!
Lähetä kommentti