Työnhaku ja yliopistot

Olen jo kirjoittanut kommentin edelliseen blogiini Amerikan ajoista jolloin hakemalla hain ja lopulta sainkin lääketeollisuutta ja lääkekehitystä liippaavaa työtä. Monta pettymystä, paljon itkua, turhaa masennusta. Harvoin olen tuntenut itseni niin lyttyynlyödyksi ja mitättömäksi!

Syitä miksi työnhaku oli vaiketa:

• olin ollut lääketeollisuudessa vain kolme vuotta...
• ... joten en ollut kerinnyt kerätä kunnollista alan verkostoa
• 1990-luvun lopulla tapahtui fuusioita ja USA:n itärannikolla pharmafirmojen henkilöstöä supistettiin, oli ylitarjontaa amerikkalaistakin hakijoista. Ulkomaalaisen, työluvattoman työmahdollisuudet olivat käytännössä olemattomat.

Mutta suurin yllätys minulle oli opiskelupaikan merkitys vielä nelikymppiselle! Siis yliopisto mistä olin tutkintoni saanut. Olin naiivisti arvellut Helsingin yliopiston lääkiksestä valmistuneen olevan jo sellaisenaan huipputuote, sinnehän on Suomen lääketieteellisistä tiedekunnista vaikein päästä. Samoin kuvittelin Helsingin Kauppakorkean MBA-tutkinnon olevan kova sana maailmalla ja kaiken huipuksi uskoin harvinaisen lääkäri-MBA-yhdistelmän takaavan sen että minut revitään töihin siltä seisomalta.

Karu totuus valkeni työtä hakiessa: kumpikaan korkeakoulu ei yltänyt Top 25 eikä edes Top 50-ranking-listoille joita yleensä vaadittin työnhakuilmoituksissa. Yliopiston perusteella on helppo tehdä esikarsinta, onhan hakijoita pilvin pimein. Top 50-yliopistoistakin valmistuneita on niin valtavasti ettei haittaa vaikka "huonommista yliopistoista" valmistuneet putoavat jo ennen alkua. Helsingin Yliopiston tiesi sentään joku, mutta kukaan ei ollut kuullut Kauppiksesta. MBA:ni oli nollan arvoinen vaikka se hienolta näyttikin suunnittelemassani käyntikortissa ja itse tiesin että olin saanut sieltä todella hyvän koulutuksen. Alkoi kieltämättä tulla tunne että tutkintojani pidetään googlaten tilattuina nettidiplomeina.

Sama juttu Brasiliassa ja Intiassa. Joka maa asettaa omat yliopistonsa ykköseksi ja sen lisäksi arvostavat tietenkin maailman huiput, ne Top 50-listalla olevat. Ihan kuten Suomessakin. Ei ole Helsingin yliopiston voittanutta ja Aalto-yliopistohan jyrää kaiken.

En varmasti osannut kohahtaa riittävästi kun tuttu brassi kertoi tyttärensä päässeen Universidade do Federal do Rio Grande do Soliin, vaikka se on Brasilian paras paikka opiskella viestintää ja sinne on todella, todella vaikea päästä. En tietenkään ollut kuullut moisesta oppilaitoksesta. Jollen olisi nähnyt brassi-isän kasvoista kuinka suurenmoinen saavutus tämä oli, olisin saattanut rueta jopa lohduttelemaan isäparkaa kun tytär ei ollut päässyt São Pauloon joka minun korvissani kuulosti ainoalta kohtuulliselta paikalta opiskella Brasiliassa.

Ei koulutukseni missään nimessä huono ole. Mutta ulkomailla työtä hakiessa olen kyllä ehdottomasti kärsinyt tuntemattomista kouluistani. Ulkomailla yliopistolla on merkitystä, siitä arvioidaan ihmisen osaaminen ja etenkin arvo. Suomalaisiin ja suomalaisittain huipputasoisiin opinahjoihini on joskus suhtauduttu hyvinkin epäluuloisesti. Intiassa äveriäiden ihmisten Madras Clubilla meiltä jopa kysyttiin onko Suomessa yliopistoja lainkaan! Intiassa rikkaat lähettävät lapsensa Oxfordiin, Cambridgeen tai Ivy League-yliopistoihin. Huonommin menestyneet vauraat intialaisjälkeläiset joutuvat tyytymään niihin loppuihin Top 50-yliopistoihin, hieman kärjistäen.

Intiassa asuessani kävin kerran tervehtimässä naapureitamme. 99-vuotias isäntä makasi lepotuolissaan ja näytti vainajalta. Rouva puolestaan oli puhelias. Kerroin olevani lääkäri, sillähän aina saa kunnollisen ihmisen maineen, olkoonkin että on ulkomaalainen. Välittömästi isäntä heräsi henkiin ja kirjoitti lyijykynällä paperilappuselle jotain jonka rouva välitti minulle luettavaksi: "Which university?" Sanomalla "University of Helsinki", sain herran sammahtamaan entiseen horrokseen. Luultavasti olisin voinut pikkuisen valehdella ja sanoa vaikka Johns Hopkins. Olisin elähdyttänyt herraa hieman enemmän. No, pari kuukautta myöhemmin hän kuoli. Tuskin yliopistoni takia kuitenkaan.

Tämä oli tavattoman pitkä selitys sille miksi urani lääketeollisuudessa tyssähti, miksi en kiitänyt tähdenlennon tavoin huipulle. Olin ehkä väärässä paikassa väärään aikaan, väärän yliopiston kasvatti, väärän ikäinen, väärässä maassa. Tai ehkä minusta vain ei ollut siihen mitä itsestäni toivoin.

Yhtä kaikki, yhdentekevää, tikulla silmään joka vanhoja muistelee, mitäs näistä ... kun jotain menettää, niin jotain saa. Viihdyin valtavan hyvin Amerikassa enkä olisi lähtenyt sieltä pois. Brasilia on upea maa eikä iloisempaa paikkaa maailmassa ole. Intiassa kerran asunut ymmärtää sellaista mitä muut eivät ymmärrä ikinä.