Bishop Gardenin vuokrasopimus päättyi syyskuun lopussa. Kävin kuun vaihteessa hyvästelemässä vartijat ja antamassa Supervorille 15 euron kuukausimaksun moskiittomyrkytyksen hoitamisesta. Olimme tässäkin höveleitä - sopiva summa myrkytyksen hoitamisesta olisi ollut 4-5 euroa kuukaudessa, me maksoimme kolminkertaisesti!
Supervor oli liikuttavan iloinen nähdessään minut. Hän oli juuri lähdössä kuukauden palkattomalle vapaalle Orissan osavaltioon sisarensa häihin. Annoin Supervorille 15 euroa hyttysmyrkytyksen hoitamisesta ja sen lisäksi Diwali-bonuksena 60 euroa. Bonuksen jota minun ei tarvitsisi antaa koska en maksa kaverille palkkaa. Vartijan palkka on 83 euroa kuukaudessa ja sen maksaa vartiointiliike.
Supervor purskahti itkuun saadessaan rahat. Minullekin tuli liikutuksesta kyyneleet silmiin. Kylläpä minua rakastetaan. Että Supervor kyynelehtii palvotun Madamin laupeuden ja anteliaisuuden vuoksi! Pala kurkussa kehuin vuolaasti Supervoria hyväksi pojaksi josta hänen vanhempansa voivat olla ylpeitä, erinomaiseksi vartijaksi ja oppivaiseksi ja luotettavaksi työntekijäksi.
Kun Supervorin itku lopulta tyrehtyi, hän nikotteli "Sisareni menee naimisiin. Myötäjäisiin, vieraiden ruokiin, lahjoihin ja vaatteisiin menee paljon rahaa. Häät maksavat yhteensä 6 lakhia (9000 euroa). Vanhempani ovat köyhiä riisinviljelijöitä, ei meillä ole rahaa. Olen ottanut häitä varten 70,000 rupian lainan ystäväni kanssa (1000 euroa) enkä tiedä miten maksan sen takaisin. Äitini sanoi että varmasti Madam antaa rahat."
Kyllä jotenkin tilanne lässähti. En minä olekaan rakastettu. Rahojani rakastetaan. Minä olen rahasampo jolta irtoaa rupioita sinne ja tänne jos joku tarvitsee.
Minun arvojeni mukaan on todella eri asia lainata rahaa Babulle hänen poikansa koulumaksua varten tai Anithalle tyttären opiskelua varten kuin syytää rahaa vartijan tuntemattoman siskon myötäjäisiin! Myötäjäiset ovat lailla kiellettyjä Intiassa vaikka kukaan ei mene naimisiin ilman niitä. Mutta minun maailmaani myötäjäiset eivät kuulu.
Mehtan sairaalan alaiseni Elizabeth meni vuosi sitten naimisiin ja myötäjäislahjaksi Elizabethin vanhemmat antoivat muun muassa ison valkoisen Mersun sulhaselle ja Elizabethille valkoisen pikku-Audin. Tuontiautot ovat älyttömissä hinnoissa Intiassa. Supervorin riisinviljelijäperhe naittaa tyttärensä toiseen riisinviljelijäperheeseen. Riisinviljelijät asuvat maalattiaisissa yksihuoneisissa taloissa joissa sähköä on miten sattuu. Juoksevaa vettä ei ole, WC:stä puhumattakaan. Mutta viimeisen päälle suuri taulu-telkkari pitää antaa myötäjäisiksi vaikkei siihen ole rahaa ja vaikkei sähköt riittäisi sen katsomiseen.
En antanut lisärahaa. En vaikka pystyin helposti kuvittelemaan Supervorin perheen ajautuvan todelliseen ahdinkoon ja hätään. Supervor on 83 euron palkallaan perheen pääelättäjä. Tämä kulttuuri tai uskonto tai tavat tai mikä vain on väärä ja kieroutunut - tyttären naittaminen on jokaiselle perheelle kalliimpaa kuin olisi varaa. Olen ulkopuolinen, minun ei tarvitse mennä siihen mukaan. Ei vaikka luen joka päivä "onnettomuuksista" joissa nuori vaimo on kuollut (ja yleensä artikkelissa on sivulauseena maininta että sulhasen perhe oli ollut tyytymätön myötäjäisiin) tai perheenisien itsemurhista koska ei pystytty maksamaan myötäjäisvelkoja. Ja voin hyvin nähdä mielessäni Supervorin perheen ajautuvan samaan.
Intia on minusta julma maa. Vaikka auringolla on astrologiassa ja hinduismissa tärkeä merkitys, minulle Intia on kylmän kuun varjossa oleva kalsea maa. Kuun jumala Chandra edustaa aivoja ja mieltä, tunteita ja herkkyyttä, pehmeyttä ja mielikuvitusta, äitiä.
Huh... aurinko paistaa ulkona, on 35C lämmintä ja nyt minä värisen kylmästä!
6 kommenttia:
Minun mielestäni intialainen myötäjäiskäytäntö on moraaliton, sairas, tuomittava ja karmea. Se pitää perheet köyhyydessä ja on suurin yksittäinen syy naisten huonoon asemaan Intiassa. Sen lisäksi se on laiton.
Meillä ei ole eettistä, moraalista eikä laillista syytä tai edes oikeutta mennä mukaan sellaiseen.
Harvinaisen oikein tehty! - Paitsi että ilman muuta yhtyy Mikon myötäjäiskommenttiin, todella raivostuu ajatuksesta, että kyllä arvon madam varmasti maksaa. Intia ei ole mallimaa missään mielessä!
Luulen kyllä että Supervor oli oikeasti epätoivoinen. Länsimainen ensiajatukseni oli tietenkin että minua käytetään hyväksi, mutta juteltuani Supervorin kanssa käsitin että he ovat koko sakki oppineet luottamaan meihin maagisina ongelmanratkaisijoina. On ollut niin monta ongelmaa ja surua joita olen selvittänyt ilman että rahaakaan olisi tarvittu.
Toki me esimerkiksi annoimme 5 minuuttia harkittuamme Jantulle, entiselle vartijalle, 6000 rupiaa (89 euroa) lentolippuun Assamiin kun isä oli kuolemaisillaan. Junalla matka olisi vienyt 3 vrk. Sen 5 minuuttia mietimme ettei Mikko matkannut Suomeen oman isänsä kuolinvuoteelle, mutta tuon eron me jo ymmärrämme. Intiassa kuolema voittaa elämän.
Kun idän ja lännen arvot eivät lainkaan kohtaa, emme voi auttaa. Supervor itki myös pelkoaan siitä minne hän joutuu kun muutamme, hänen oli ollut hyvä ja turvallista olla luonamme. Kun hänellä oli malaria, hänet vietiin sairaalaan, kun oli märkää ja kylmää, hän sai vanhan fleece-takkini. Supervor on hyvin yksinkertainen poika, kaukana kotoa, vieraskielisessä ympäristössä. On rohkeata lähteä köyhästä riisinviljelijän kodista yksin ja kouluttamattomana tuntemattomaan suurkaupunkiin ja on onni päästä töihin ihmisten luokse jotka hyväksyvät epävarmuuden ja arkuuden.
Toivon mukaan Intia ei turruta teitä ihmisinä.
Ei turruta. Päinvastoin. Ainakaan minä en ahdistu siitä ettei kaikkia voi auttaa, kaikkien auttaminen ei ole minun tehtäväni, enkä voi muuttaa sitä mikä toisten mielestä on oikein. On hyvin vapauttavaa antaa itselle lupa pysyä ulkopuolisena.
Raha kehitysmaissa on vaikea asia. Maslowin tarvehierarkia ei päde kun suurin osa maasta elää parisataa vuotta alkeellisimmissa oloissa, mutta televisio ja elokuvat tuovat modernin maailman kaikille. Supervorkin haluaa mopon ja vaatteita jollaisia filmitähdet käyttävät vaikka asuu laittomassa kimppamajoituksessa rannalle kyhätyissä lauta/kaislakojuissa hyttysten syötävänä ja kastuu joka kerran kun sataa.
yhdyn isän kommenttiin, että koko myötäjäiskäytäntö ja naimisiinmeno on ehkä intian kamalin tapa. On aivsn käsittämätöntä, että tuollainen tapa on olemassa ihmisillä, joilla ei oikeasti ole mitään. Kellään ei ole ylimääräistä rahaa edes ruokaan tai kouluun, mutta silti pitää käyttää kaikki säästöt häihin, telkkariin tai mopoon.
Lähetä kommentti