Jätesota 4

Rauha maassa ja jätteet pois. Ainakin pois silmistä. Ja kun on pois silmistä, on pois mielistä ja asian voi unohtaa. En halua tietää minne naapurimme kärrää nykyisin roskansa, mutta ei ainakaan meidän talomme eteen.

Viittaan tietenkin marraskuiseen Jätesota 1-3-sarjaan. Naapurimme, Chennain ylin poliisiviranomainen, oli valittanut kaupungin korporaatiolle meidän ylenpalttisesta ja jatkuvasta sottaisuudestamme joka on kyllä todellinen loukkaus. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset - me yltiöhygieeniset skandinaavit asumme Intiassa jonka kaikki tuntevat maailman saastaisimpana maana, maana jossa jätehuoltoa tai viemäröintiä ei käytännössä ole ja kaikki roskat ja jätökset lojuvat kaduilla ja metsissä ja pelloilla ja tyhjillä tonteilla, jokien pinnalla ja pinnan alla, meren lahdissa ja järvien poukamissa, takapihoilla, etupihoilla, tai ihan joka paikassa. Ja meitä syytetään oman katumme sottaamisesta!

Kai idea lähti alunperin Jantulta. Jantu on nokkela käytännön asioissa ja hoksaa monia asioita joita muut eivät huomaa. Että jospa istutetaan kukkia? Ehkä kukat ja meidän hoidetun näköinen talon edusta tekee muille vaikeammaksi dumpata kotitalousjätteensä siihen päälle.. Se oli ehdottomasti parempi ehdotus kuin Anithan ja Babun kannattama korkea kanaverkkoaita ympäröimään kapeata vihreätä plänttiämme tien ja muurin välissä. Että muka jos on korkea kanaverkko, naapurit eivät yletä heittämään roskia siitä yli. Miinuspuolena minusta oli ensiksi se että kanaverkko on kamalan näköinen etenkin kun täältä löytyy vaan ruostuvaa laatua, toiseksi, emme saisi itsekään verkon sisäpuolta pidettynä siistinä, kolmanneksi, siinä luultavasti lopulta roikkuisi kuolleita lintuja ja muita kanaverkon reikiin takertuneita elukanraatoja.

Moorthy sitten käskystä istutti jotain vihreätä ja mukamas kukkasia pläntille. Halusin sellaisia joita lehmät ei syö, vaikka näkemäni mukaan lehmät täällä syövät kaiken paitsi ehkä peltipurkit. Moorthy vakuutti kasvien olevan lehmille kelpaamattomia. Eikä niitä lehmiä nyt ole viime aikoina ollutkaan kotikulmillamme.

En ole varma onko talomme edusta esteettistä silmääni miellyttävä ja juuri sellainen kuin sen mielessäni kuvittelin. Kun oikein tarkkaan katsoin, näin yhden keltaisen kukkivan kukan. Ainakaan vielä emme nauti kukkamerestä, mutta olen muutenkin luopunut toivosta että täällä tulvehtisi huumaavasti tuoksuvat jasmiinit tai kirjavat kukkakedot täyttäisivät maan. Mutta naapurimme ei tuo enää roskia ja voimme olla ystävällisissä väleissä heidän kanssaan jos vaikka joskus heitä näkisimme. Täällä on tapana sulkeutua oman muurin sisäpuolelle, ihan kuten Suomessakin.

Ei enää tätä näkyä kotimme kulmilla!
Sama kohta vihertää nykyään kauniina kukkapenkkinä jonka äärellä myös puolittaiset kulkukoirat viihtyvät.
Uusi kukkapenkkimme koko komeudessaan. Kuvasta ei näe sitä yhtä ainutta keltaista kukkaa, se on tuon takimmaisen silmäpuolen koiran vieressä. Se koira on kyllä elossa vaikka kuvassa ei siltä näytä. Klenkkahan se on, lonksuttaa kolmella jalalla ja näkee yhdellä silmällä, mutta ei ole vesikauhuinen.