Kun asuu maassa jossa ei ole ihan viimeisen päälle puhdasta ja hygieenistä, joutuu sietämään sellaista mitä ei omassa maassaan sietäisi. Kuten niitä kissan kokoisia rottia. Tai että lavuaareissa ja muiden viemäriritilöiden päällä on muutama koipallo estämässä torakoiden invaasiota. Tai kotona vaeltavat muurahaiset joille ei vaan voi mitään. Tai olmimaiset värittömät gekot jotka kiipeleivät seinillä ja syövät hyttysiä. Tai hyttyset joita alkaa taas kohta tulla eikä niiden sisäänpääsyä voi mitenkään estää. Tai käärmeet pihalla tai kulkukoirat kotikadulla tai klenkat ja laihat lehmät jotka tulevat hakemaan varjoa kuumimmalta paahteelta kadulle kurkottavien puiden alle ja jättävät muistoksi haisevat läjänsä.
Niistä rotista ei vain ole päästy eroon. Rotilla on mukava kotikolo puutarhamme nurkassa. Jantu on täyttänyt kolon pariin otteeseen vedellä ja kolmihenkinen rottaperhe on syöksynyt viivana kadun yli naapurin puolelle palatakseen kahden päivän kuluttua takaisin samoihin, mutta vesisuihkun jälkeen kuiviin puhtaisiin oloihin. Myrkyt eivät ole tehonneet vaikka ne on todistettavasti syöty. Ehdotin että rotat poltetaan koloonsa, tuikataan tuli, työnnetään soihtu sisään ja rotat kärventyvät hengiltä. Jantu ei ollut varma asiasta, neuvottelee Moorthyn kanssa.
Moorthyn myrkyt eivät ole rotille maistuneet. Tämä hirvittävän tappava sekoitus on sekoitettu riisiin ja asetettu ikään kuin lautaselle pienen lehden päälle. Se näyttää oikeastaan houkuttelevalta annokselta, mutta rotille se ei kelpaa. Rotat kyllä möyrivät myrkkyaterian vieressä joka yö eikä kukat edelleenkään kasva. Kukaan ei tiedä miksi rotat haluavat nimenomaan tuossa paikassa kuopia. Siellä on oltava jotain aivan kamalaa, ehkä jonkun raato tai jotain muuta kammottavaa.
Keltainen kissa on edelleen hengissä ja mungo näyttäytyy pihallamme. Kuten rotatkin.
Hyvin herkullisen näköinen riisi-rotanmyrkkyannos ei maistu rotalle vaan kukkakumpumme on edelleen joka aamu oikeanpuoleisen kuvan näköinen. Kolme metriä kotiovellemme päin on toinen kukkakumpu joka rehottaa aamuisin kirkkain värein. Allaolevan kuvan otin vasta aamukymmenen maissa jolloin kirjavin kukinta oli jo päättynyt. Nämä pikkukukat ovat sieviä mutta kukkivat valtoimenaan vain tunnin päivässä.
3 kommenttia:
Kamalampaa ei enää voi olla!! Yksikin noista eläimistä riittäisi tekemään minusta tosi hullun!!
Täällä juuri nyt alkava ensilumisade tekisi tietysti selvää kaikissta teidän huolista, mutta toisaalta marras-masennus on
raskasta kantaa sekin.
kamalasti ikavia elukoita. maltalla ei ole nakynyt juuri mitaan elaimia. yksi gekontapainen ja sekin ulkona.
mieluummin valitsisin elukat kuin suomen syksyn. sisatiloissa en kylla sietaisi hyttysta eksoottisempia hyonteisia, kaarmeita tai rottia. ne gekot eivat hairinneet.
Hah! Antti on todella kypsynyt marraskuiseen pimeyteen! En ole varma voittaako kehitysmaan ikuisesti lämmin ilmasto sittenkään kaikkea mitä kehittynyt maailma voi tarjota. Luulen että ne muut kuitenkin painaa minun vaa'assa enemmän - huolimatta siitä että Suomessa kaamosmasennus iskee minuun aika rajusti.
Lähetä kommentti