Joku voisi sanoa että haaskasin hyvän päivän. Minä väitän vastaan. Vietin hyvän päivän.
Dubaissa kaikki toimii ja kaikki on siistiä. Miksi ei olisi, kaikkihan on uutta. Koko Dubai on vasta rakennettu kalliilla rahalla. Mistään tai mitään ei ole säästelty. Hyvä ettei ole kadut kullalla päällystettyjä kuten muinoin huhu kertoi Ameriikan maassa olevan.
Sain siis sujuvasti tsekattua laukkuni aamulla Chennain iltalennolle ja erosimme Mikon kanssa. Mikko pääsi nauttimaan 15 tunnin lennosta São Pauloon ja sen jälkeen pariksi viikoksi Brasilian iloista ja minä jäin päiväksi Dubaihin. Aamupala lentokentän Costa Cafe'ssa oli riittävä ja löysin vaivatta metron eikä metrolipunkaan kanssa ollut ongelmia. Edestakainen lippu noin 15 minuutin päähän Dubai Mall'iin maksoi 7 dirhamia (1.5 euroa). Metro, samoin kuin asemat, ovat puhtauttaan kiiltäviä ja toimivia. Dubaissa on vain kaksi metrolinjaa joten suunnistus on helppoa. Dubai Mall oli oma asemansa eikä minun tarvinnut edes vaihtaa linjaa. Yllätyksenä tuli ettei asemalta voinutkaan kävellä ostariin vaan piti ottaa liittymäbussi johon piti ostaa oma 1.5 euron lippunsa edestakaista matkaa varten. Mutta koska Dubaissa tunnutaan olevan auttavaisia, sain selkeät neuvot ja lipun saman tien. Vaihtorahaakin oli lipunmyyjän kassassa maksaessani 7 dirhamin maksun 100 dirhamin setelillä. Ei, Dubai ei ole Intia!
Dubai Mall on suurin ja kaunein ja uusin. Se on suurempi kuin ihminen tarvitsee, sinne eksyy. Siellä on luistinrata, valtava akvaario keskellä ostaria, elokuvateatterit ja kauppojen lisäksi paljon ravintoloita ja kahviloita. Kun menee ulos, sieltä avautuu pieni järvi jossa on suihkulähteet. Puolen tunnen välein soi musiikki ja suihkulähteet tanssivat musiikin tahdissa. Kuuden jälkeen tämä spektaakkeli on valaistu. Kaikki on tip top, puts plank, siistiä ja laitettua. En tiedä minkälaisen sakon roskaamisesta voi saada, roskia ei näkynyt.
Dubaissa on laumoittain ulkomaalaisia tekemässä työtä, paikalliset eivät tee minkäänlaista ruumiillista tai keskiluokkaista työtä. Intialaisia on massoittain, srilankalaisia, indonesialaisia, filippiinoja, thaimaalaisia. Venäläisiä on laumoittain, etenkin kauneusbusiness tuntuu olevan heidän hallussaan. Niin hotellin kauneushoitolan managerit kuin kosmetiikkakaupoissa henkilökunta ovat venäläisnimisiä. Ostarissa vaelsi niin turisteja kuin paikallisia, jotenkin se erottaa. Turisteilla on hassuja hattuja päässä, löysiä t-paitoja, reput selässä ja jonkinlaisia mukavia seikkailukenkiä kun taas paikalliset voivat käyttää tavallisia kaupunkivaatteita. Ihan kuten mekin Chennaissa ja aiemmin Manauksessa. Emme koskaan kulje shortseissa kaupungilla vaikka olisi +40C lämmintä. En kulje edes selän paljastava toppi päällä Chennaissa, se vaan ei ole soveliasta tämän ikäiselle.
Mitä tein? Vaelsin. Istuin eri kahviloissa ja join monta lattea ja cappucchinoa. Luin kirjaa joka minulla oli mukana. Söin ulkona sushilounaan ja ihailin suihkulähteitä. Katsoin ihmisiä. Kiersin kauppoja ja katsoin mitä ihmiset ostavat ja mitä kaupoissa oli. Ostin sandaalit ja ballerina-kengät - Intiasta en löydä tarpeeksi isoja kokoja. Elämä oli mukavaa.
Lähdin kuuden maissa etsimään metroa. En enää muistanut mistä olin tullut ja mitä bussia olin käyttänyt mutta ystävälliset ihmiset neuvoivat minua aina eteenpäin. Olin hieman epävarma olenko todella oikeassa bussissa, pimeässä kaikki näytti toiselta ja bussimatkakin oli pidempi. Mutta bussi vei metrolle ja metro suoraan lentokentälle omalle terminaalille. Hyvin ylellistä ja hyvin kätevää. Tallustelin suoraan turvatarkastuksen läpi, ostin tax-freestä Beefeaters-ginin ja lopun aikaa tuoksuttelin hajuvesiä ostamatta yhtään tuoksua. Tämäkin yksi omista nautinnoistani.
Ginin nauttiminen on uusi juttu meillä. Mikon kanssa molemmat olimme juoneet maksimiannokset giniä jo alle kaksikymppisinä eikä se sen jälkeen ole maistunut. Mutta jotenkin tässä alkaa tuntea olevansa jonkinlaista koloniaaliherrasväkeä ja etenkin Somerset Maughamin novellien innoittamana gin-tonic maistuu ajoittain. Kulutus ei ole järin huikeata ollut - olemme miltei saaneet Arton jättämän pullonpohjan loppuun kahdessa vuodessa ja nyt ostin ihan oman gini-pullon. En usko että meistä alkoholisteja täällä kehittyy. Ostamme viinit ja oluet Madras Clubilta ja maksamme silmää räpäyttämättä 30 euroa Mouton Cadet-punaviinistä joka on Suomessa kympin luokkaa. Kolmenkympin viiniä jo säästelee eikä kittaa minä tahansa tavallisena tiistaina.
Dubai-Chennai-kone oli suuri ja aivan täynnä intialaisia. Luultavasti perheet käyvät visiteeraamassa siellä töissä olevaa sukulaistaan ja ostavat samalla televisiot, tuulettimet, sängynpäälliset ja jopa jalalla avattavat teräksiset roskikset - joitain näkemiäni matkatavaroita luetellakseni. Olin kello 3.30 aamulla kotona ja nukuin yhdeksään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti