maanantai 15. marraskuuta 2010

Jollei ole kuolemaksi, se karaisee

Lapsena rakastin Tarzania. Koska olen aina elänyt hieman ajastani jäljessä, rakastin Johnny Weissmulleria, jonka mustavalkoelokuvia katsoin mustavalkotelkkarista aikana jolloin sankari oli jo tainnut kuolla vanhuuteen. Opettelin isojen apinoiden kielenkin koska koskaan ei voi tietää minne joutuu.

45 vuotta myöhemmin jouduin viidakkoon. Apinoiden kielta en tarvinnut, mutta nyt tiedän kuinka Tarzan asui. Sanoisin etta 45 vuotta sitten olisin ollut valmiimpi elämään kuten Tarzan. Puussa.

45 vuotta sitten en tiennyt mitään malariasta, denguesta tai muista hyttystaudeista. Nyt tiedän. Enkä voi muuta kuin odottaa...

Tuli mieleen runo "Harakanpesä"
Rouva Weissmuller laskeutuu puusta

3 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Luulin, että olin täydellisesti lakanan peitossa, mutta aamulla toisessa kädessä oli arviolta 30 hyttysenpistoa.

mu kirjoitti...

Tarkoitatteko, että teitä purraan? Ennen (ja myös myöhemmin) auttoi kutinaan vaaleanpunainen CALADRYL.

Kaarina kirjoitti...

Intialaisten hyttysten pistot ei kutia eikä tee paukamia, vaan jättävät punaisia pisteitä ihoon. Nyt vain odotetaan tuleeko malaria vai ei kun ne malariaehkäisytabletit jäi kotiin.