Diwalin paukkeessa kirjoitettua

Päätin turruttaa itseni enkä kiinnitä mitään huomiota paukkeeseen. On viisipäiväinen Diwali, hinduvuoden suurin juhla. Diwali-legendoja on varmasti satoja, mutta yksinkertaistaen se on valon juhla. Juhlitaan sitä että valo voitti pimeyden, tieto tietämättömyyden, hyvä pahan.

Chennai on suunnilleen päiväntasaajalla joten valoa on aina yhtä paljon. Vaan eipä se valon merkitys niin kirjaimellinen ole, valohan symbolisoi Intiassa tietoa. Kaupoissa on myyty pieniä savisia kuppeja viikkotolkulla - niihin laitetaan öljyä ja lampun sydän ja laitetaan liekki palamaan. Sähköiset jouluvalo-tyyppiset ulkovalot ovat myös suosittuja, mutta ei missään nimessä samassa määrin kuin Suomessa, Brasiliasta tai Amerikasta puhumattakaan. Uutuudet vaeltavat verkkaisesti Chennaihin.

Mutta se pauke. Pauke ilman ilotulitusta tai valoa, pelkkiä loputtomia jättimäisiä papatteja koko päivän. Ja illan ja yön. Aamuyöllä on parin tunnin tauko ja viideltä se alkaa taas. Ei riemunkiljahduksia, ei ihmisten mölinää, ei naurua, ei remua, ei laulua, ei musiikkia. Pelkkää pauketta. Kuin ukkonen olisi asettunut jyrisemään suoraan kohdallemme, kuin takapihalle olisi leiriytynyt armeija ampumaan väijytyksestä sarjatulella.

Menimme ratsastamaan joten herätys oli viideltä. Olimme keittiössä kun naapurin, sen poliisimestarin, vartijat asettivat papatit aitamme taakse. Huusin Mikolle että "tähän olisi voinut ehkä herätä ilman herätyskelloakin". Mikko ei kuullut minua enkä minä Mikkoa. Poliisimestari on ilmeisesti pannut kaikki roskienkeruusta säästyneet rahansa papatteihin. Katsoimme ulos, vain vartijat paikalla. Kenen iloksi näitä laitetaan? Kuvittelisi olevan hauska kerääntyä perhekunnittain paukuttelemaan, mutta perhekunnat ovat kätkeytyneet koteihinsa. Tallille ajaessa oli autiompaa kuin koskaan. Jotkut kadulla asuvat polttivat nuotiota ja paukuttivat papatteja hampaita harjatessaan, ei kovin riemuisaa sekään. Onko oikeastaan mikään uskonnollinen juhla riemukas? "Enkeli taivaan lausui näin, miksi hämmästyitte säikähtäin, mä suuren ilon ilmoitan,...". Ei se virsikään niin hilpeä ole.

Diwalina annetaan lahjoja. Anita sai kuukausipalkan verran bonusta, Prabha aloitti vasta puoli vuotta sitten ja sai siksi vain puolen kuun bonuksen. Vartijat saivat tonnin kumpikin, loput tulee vartijointiliikkeestä. Postimiehet kävivät kinuamassa tonnin kymmenen hengen kesken jaettavaksi. Kaksi sataa olisi riittänyt, taas menin halpaan. Roskamiehet saivat satasen kukin - en tiedä mitä poliisipäällikkö naapurista antoi. Prabha valitti bonuksen pienuudesta. Anitha marisi kuinka korealaisten palveluksessa sai bonuksen lisäksi lahjan ja karamellia, meiltä tulee vain makeiset. Kaikki tallipojat menivät lakkoon heti Diwali-lahjojen jaon jälkeisenä päivänä, vaativat lisää liksaa ja kolmea lukuunottamatta saivatkin sitten lähteä saman tien. Kohta on hyvä aika hakea työntekijöitä koska bonus lämmittää kummasti köyhän kuvetta - hämmästyttävän moni ajattelee elämäänsä hyvin lyhytnäköisesti ja lopettaa työt äkillisessä mutta lyhyessä vauraudessaan.

Tai bonus menee hautajaisiin. Tämä uskonto vie köyhän ajan ja rahat. Prabha joka itki puolen kuun bonustaan, lähti eilen serkkunsa enon isoisotädin hautajaisiin ja maksaa kolminkertaisen hinnan neljän tunnin bussimatkan seisomapaikasta. Kuten joulupyhien aikaan, myös Diwalina matkustetaan kotiseuduille, bussit ja junat ovat täynnä ja hinnoittelu on huikea. Hautajaisista ei olla pois. Eikä pelkkä hautajaisiin osallistuminen riitä, vaan Prabhan perheen on jonkun vanhan sopimuksen vuoksi hankittava kasoittain kukkia, paukkeita, uhrihedelmiä ja ruokaa hautajaiskansaa varten. Sinne meni Diwali-bonus jolla piti ostaa vaimolle ja lapsille uudet vaatteet.

Diwali on hinduille kuin yhdistetty joulu, pääsiäinen ja juhannus suomalaiselle ja kyseessä on pitkä viikonloppu. Sattuikin että Salcompin hallitus päätti tulla tänne juuri nyt riemastuttamaan ihmisiä ihan kuten kuka hyvänsä intialainen työtuttu toivotettaisiin avosylin tervetulleeksi kokouksiin ja tehdastapaamisiin jouluaaton ja Tapaninpäivän välisenä aikana.