Taas Intiassa

Kyllä minulla on kaksi kotia. On Töölön koti ja on Intian koti. Hirmuisen haikealta ja vaikealta tuntui nyt lähteä Intiaan mutta matka Lontoon kautta on sen verran pitkä ettei niitä haikeuksia jaksanut ajatella. Ei jaksanut nukkuakaan. Yleensä nukun lentojen aikana mainiosti, mutta nyt katsoin täysin virkeänä kolme täyspitkää elokuvaa.

Hauskaa oli myös kun Lontoon koneessa oli yllättäen Nymanit jotka jatkoivat Amerikkaan joten tällä kertaa lentokentällä roikkuminen vaihtoa odotellen sujui todella rattoisasti.

Astuin Chennain lentokentältä ulos kello 4 aamulla ja ensimmäisenä näin Babun. Hyvin turvallista. Babuun voi luottaa. Babu oli liikkeellä Hyundai Accentilla koska halusi esitellä minulle miten mainio auto se on. Babu on tässä yrittänyt järjestellä minulle omaa autoa ja kuljettajaa varmaan puolen vuoden ajan. Joten siinä aamuyön pimeydessä kotiin ajellessa skarppasin kyselemään auton teknisiä tietoja joita tiesin Babun mielellään kertovan. Miksi minun pitää olla niin kiltti että silloinkin kun en millään jaksaisi yritän jaksaa.

Kotiin tultuani Mikko heräsi ja lähti töihin ja oli tehtaalla jo kuudelta, minä menin nukkumaan. En todellakaan lähde palkattomaan työhön näin räytyneenä. Heräsin yhdeksän maissa Anitan puuhailuun. Kummasti siihenkin on tottunut että koti on täynnä populaa. Jantu myrkytti moskiittoja pihalla, Vanilla lakaisi puutarhan pudonneita lehtiä, verhooja tuli tuomaan kattoterassin bambutuoleihin pehmusteita. Anitalla oli murheita kerrottavana, oli todettu sokeritauti ja dieettiohjeita annettu. Minusta intialaiset ohjeet on päin honkia, keskitytään sokerin täydelliseen poistamiseen dieetistä kun pitäisi miettiä hiilihydraatteja, mutta on parempi olla sekaantumatta toisten asioihin. Anitan tytär sai ylioppilaskokeensa tehtyä ja pohtii kovasti voisiko kouluttautua sairaanhoitajaksi vaikka veren näkeminen kammottaa - Anita toivoi kannanottoani. Ja käytiin läpi ettei tyttären nyt kannata mennä naimisiin vaan olisi se ammatti hyvä; että Anita itse ei päässyt ikinä opiskelemaan vaikka olisi halunnut kun vanhempien mielestä oli parempi mennä 17-vuotiaana naimisiin. Kyllä Intia muuttuu vaikka hitaasti se käy.

Kävelin 35C-asteisessa auringonpaisteessa 1.5 kilometrin päähän Anokhin EcoCafe'seen lounaalle ja naapuritaloon kynsihoitoon. Suomessa oli sellainen ilma, puhumattakaan lentokoneesta, että kädet ja jalat halkeili kuivuuttaan. Täällä jokainen kynnelle kykenevä (olipas kiva sanonta manikyyrin ja pedikyyrin yhteydessä!) käy käsi- ja jalkahoidossa ihan kuten Brasiliassakin.

Mikko haki minut Oryzasta, sieltä kynsipaikasta. Kotona talomme nurkalla oli odottamassa Ganesh, Babun serkku joka omistaa Ganesar Toours & Travelss-autonvuokrausfirman jonka listoilta Babun mainostama Hyundai Accent löytyy. Lisäksi oli Prabha, Babun kaveri niiltä ajoilta kun oli Hyundain testikuskina. Prabhasta tulisi minun kuskini. No, koeajetaan viikon verran ja päätän sitten mitä teen. Että kyllä sitä porukkaa Intiassa piisaa kotinurkille asti ja kuten on aiemminkin todettu, monelle meidän talomme nurkka tuntuu ainakin kotiolot voittavan.