sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Koululääkärinä

Koululääkärin vastaanottohuone ja vapaaehtoistyöntekijöiden sosiaalitila ja varasto. Jopa siistit ruotsalaiset oppivat Intiassa sietämään sotkua ja epäjärjestystä ja sitä ettei kaikki ole pikkusievää ja piparkakkukoristeista.
Tietokone pöydällä on minun oma.


On aika kivaa verestää lääkärintaitoja. Käyn Little Lambs Schoolissa kolmen viikon välein katsomassa mitä koulun lapsille kuuluu. Tarkistan kouluun tulleet uudet lapset ja sen lisäksi Peter, sosiaalityöntekijä, on aina kerännyt joitain sairastapauksia. Lapset ovat onneksi hämmästyttävän terveitä. Tyypillisin murhe taitaa olla hidas kasvu, johon auttaa lisälounas - banaani ja lasillinen maitoa.

Koulu on ruotsalaisen Marian perustama ja johtama. Rahoitus tulee lahjoituksina ja koulussa on jatkuvasti nuoria opiskelijoita vapaaehtoistyöntekijöinä. Nuoret ovat enimmäkseen Ruotsista ja Kanadasta ja ovat 2-6 kuukautta kerrallaan. En ole varma kuinka paljon nuorista on hyötyä lasten koulutukselle, mutta ylimääräiset ihmiset ja sylit ovat aina tarpeen. Osa koulun oppilaista on kerätty kaduilta kerjäämästä, joku on ollut kalastajaisänsä työtoverina perkaamassa kaloja tai muissa töissä. Yksikään lapsista ei tule hyvistä oloista ja kaikki ovat köyhiä. Koulussa lapset saavat peruskoulutuksen, oppivat tamilin lisäksi myös englantia joka auttaa heitä saamaan aikuisena paremman työpaikan ja koulussa he saavat ruokaa. Kotona sitä ei useinkaan saa.
Lounastauolla

Tässä koulussa on ihan luonnollista kysyä lapselta peseekö hän hampaansa hammasharjalla vai sormella. Tärkeintä on että tulee pestyä.
Monella lapsella on vanhoja vammoja joita ei ole aikanaan korjattu. Tämän 13-vuotiaan pojan kädelle kaatui kiehuvaa öljyä kun hän oli 2-vuotias.

Intialaisesta koulusta Little Lambs poikkeaa tavattoman paljon. Lapset juoksevat pihalla, leikkivät ja tunnit ovat varsin vapaita.

Lepsua ruotsalaisuutta, täysin toisenlaista kuin intialaisessa koulussa jossa vallitsee tiukka kuri ja järjestys. Kilpailu on kova, on pakko menestyä ja odotukset ovat suuret, niin vanhemmilla kuin oppilailla. Jos ei pärjää, reputtaa tai vaikka vain epäilee reputtavansa, lapset saattavat päätyä rajuihin ratkaisuihin. Joka päivä luen The Hindusta koululaisten tekemistä itsemurhista. Hirttäydytään äidin sariin tai valellaan kerosiinia päälle ja tuikataan itsensä tuleen. Häpeän tuottaminen perheelle, suvulle, opettajille, koululle on liian suuri taakka kannettavaksi. Intiassa on paljon julmuutta.

Little Lambsin lapset vaikuttavat onnellisilta. Ainakin heillä on koulussa lapsuus johon kuuluu leikkiä ja iloa ja aikuisia jotka välittävät.

En oikeastaan ole varma kuinka kauan tulen käymään koululääkärinä. Kun aloitan Hand in Handissä, voi olla että Lääkärin sosiaalinen vastuu-kiintiöni tulee sillä täyteen. Hand in Hand on organisoitua ja laajempaa avustamista. Itse asiassa siinä harvoin annetaan muuta kuin mahdollisuus. Jos kylä tai yrityksen perustaja tai koululainen ei itse ole motivoitunut tekemään elämästään parempaa, järjestö ei uhraa tarmoaan näihin. Intia on muutenkin täynnä kurjuutta ja köyhyttä ja vähäosaisuutta. Pystyn hyvin kovettamaan itseni ja kestän surkeuden näkemisen. Hyväksyn helposti ettei kaikkia voi auttaa.

Silti tuolla koululla on mukava käydä. Aina tulee hyvä mieli, lasten riemu kai tarttuu.

4 kommenttia:

ilkka kirjoitti...

Tuo koululääkärinä toimiminen vaikuttaa hirveän hyödylliseltä ja arvokkaalta työltä. Sellaiselta, joka on monen idealistisen lääkisopiskelijan ikuinen haave.

Mikko kirjoitti...

Sitä tämä Intiasa asuminen on kaiken kaikkiaan, nuoruuden idealismin täyttymistä jopa peljon enemmässä määrin kuin koskaan nuorena edes haaveili. Maalaiskylien köyhien tyttöjen työllistäminen tehtaalla ja Hand in Handin projekien kautta maaseudun terveydenhuollon kehittäminen tai ammattikoulutuksen antaminen maaseudun työttömille, kaikki se antaa sisältöä elämälle. Samalla olemme oppineet pikkuhiljaa jopa ymmärtämään sen, että työllistäessämme omaa pikku henkilökuntaa kotona me emme ole riistäjiä vaan annamme toimeentulon usealle perheelle.

pia kirjoitti...

Tuo koulu oli minusta ihana paikka. Ei mikään hieno, mutta niin iloinen ja täynnä leikkiviä lapsia kaiken surkeuden keskellä. Ei kai siellä tarvitse välttämättä säännöllisesti käydä, mutta sinusta on paljon hyötyä kun käyt siellä katsomassa lapsia. Vaivoista ei valiteta kotona eikä suurin osa ole varmastikaan käynyt koskaan lääkärillä.

mu kirjoitti...

Tällaista aitoa todellisen hyvän tuomista vähäosaisten elämään, joka antaa itselle onnellisuutta ja olemisen tarkoitusta, ei moni ainakaan kotimaassaan saa kokea. Olen iloinen puolestanne - hienoa, että myöskin Intia tuli kohdallenne!